Aioin Gallen-Kallelaksi!

Työttömäksi tyrkättynä

minä mies liki mitätön,

Väinämöiseksi nimetty,

- Kalevi Keravalainen

aioin Gallen-Kallelaksi!

Konsa kallista on öljy,

kunnon kelpo valkokangas,

ostin mä vesivärejä,

- neliön kovalevyä!

Oli halpa malli toinen,

minä itse, Väinämöinen,

- selfieksi sentään kaunis!

Oli toinen hankalampi;

kenkään kaupungin tytöistä

laisin ei Kela-rahoilla

- suostunut alastomaksi!

Varatonna, nälkäisenä

siirryin mä metsäalalle;

vanhalla pokasahalla

- tukkipuiden kaatajaksi!

Kaadoin puita vuoden, kaksi,

paperille pienoisella

sain mä vaivoin aikaiseksi

viivan, kaksi – kenties kolme!

Tukkimiehen kirjausta

jatkoin vielä vuoden kaksi;

paperille valkoiselle

- pari viivaa mä vetäisin!

Tuli paikalle pomoni,

suuttui oitis ja tokaisi;

viisi puuta vainko kaadoit,

- kerää luusi ja katoa!

Lannistunut en mä laisin;

pikkulappu kourassani

kuljin kaupungin katuja,

- galleria kohteenani!

Suuri mahtava pohatta

tutki hetken viivojani,

pyörtyi onnesta, ilosta;

- mestariteos sinulla!

Mikä viivojen vinous,

ja värien sinfonia;

saat tästä ihan aluksi

- miljoonan käsirahaksi!

Jatkui viivojen menestys,

kiersi taulu kaikkialla,

jokaisella mantereella,

- Lontoot, Pietarit, Pariisit!

Konsa viimein kierrettynä

New York, Sidney ja Tokio,

Buenos Aires ja Luanda,

- oli vuorossa Taka-Hikiä!

Tuodun taulun nähtyänsä

lapsi, tuskin viittä vuotta,

silmät pyöreinä tokaisi;

pelkkä surkea sutaisu,

- parempaan minäkin pystyn!

Siihen jatkoi vanha miesi,

- känsäkourainen kaveri

päätä raapi ja hymyili:

Noita Suomi pullollansa,

- tukkikämpät aivan täynnä!

Minä mies liki mitätön,

- Kalevi Keravalainen,

Väinämöiseksi nimetty,

lekkeriksi lain en lyönyt;

rupesin runoilijaksi,

rustasin nykyrunoja

- paperille pienoiselle!