Työttömäksi
tyrkättynä
minä
mies liki mitätön,
Väinämöiseksi
nimetty,
-
Kalevi Keravalainen
aioin
Gallen-Kallelaksi!
Konsa
kallista on öljy,
kunnon
kelpo valkokangas,
ostin
mä vesivärejä,
-
neliön kovalevyä!
Oli
halpa malli toinen,
minä
itse, Väinämöinen,
-
selfieksi sentään kaunis!
Oli
toinen hankalampi;
kenkään
kaupungin tytöistä
laisin
ei Kela-rahoilla
-
suostunut alastomaksi!
Varatonna,
nälkäisenä
siirryin
mä metsäalalle;
vanhalla
pokasahalla
-
tukkipuiden kaatajaksi!
Kaadoin
puita vuoden, kaksi,
paperille
pienoisella
sain
mä vaivoin aikaiseksi
viivan,
kaksi – kenties kolme!
Tukkimiehen
kirjausta
jatkoin
vielä vuoden kaksi;
paperille
valkoiselle
-
pari viivaa mä vetäisin!
Tuli
paikalle pomoni,
suuttui
oitis ja tokaisi;
viisi
puuta vainko kaadoit,
-
kerää luusi ja katoa!
Lannistunut
en mä laisin;
pikkulappu
kourassani
kuljin
kaupungin katuja,
-
galleria kohteenani!
Suuri
mahtava pohatta
tutki
hetken viivojani,
pyörtyi
onnesta, ilosta;
-
mestariteos sinulla!
Mikä
viivojen vinous,
ja
värien sinfonia;
saat
tästä ihan aluksi
-
miljoonan käsirahaksi!
Jatkui
viivojen menestys,
kiersi
taulu kaikkialla,
jokaisella
mantereella,
-
Lontoot, Pietarit, Pariisit!
Konsa
viimein kierrettynä
New
York, Sidney ja Tokio,
Buenos
Aires ja Luanda,
-
oli vuorossa Taka-Hikiä!
Tuodun
taulun nähtyänsä
lapsi,
tuskin viittä vuotta,
silmät
pyöreinä tokaisi;
pelkkä
surkea sutaisu,
-
parempaan minäkin pystyn!
Siihen
jatkoi vanha miesi,
-
känsäkourainen kaveri
päätä
raapi ja hymyili:
Noita
Suomi pullollansa,
-
tukkikämpät aivan täynnä!
Minä
mies liki mitätön,
-
Kalevi Keravalainen,
Väinämöiseksi
nimetty,
lekkeriksi
lain en lyönyt;
rupesin
runoilijaksi,
rustasin
nykyrunoja
-
paperille pienoiselle!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti