Kalevi Koskela, Kerava 100 lähettiläs

lauantai 31. elokuuta 2019

Hämäläinen, Unto urho!



Hämäläinen, Unto urho,
Hesarissa helskytteli,
vaati vallan vimmatusti,
että viimein, siis lopulta,
selvitellä on nyt syytä
kohtaloita suomalaisten,
ihmisen joka ikisen,
joka surmattiin surutta
talvitaiston kynnyksellä
Stalinin komentamana!

Apuun pyysi Unto urho
Rinnettä ja Niinistöä,
jotta suostuisi Venäjä,
ystävä liki ikuinen
tekisi oman osansa!

Moni tyhmä voisi luulla,
että arvon Antti Rinne
asian omisi oitis,
aateveljistä kun vaade,
paratiisiin pyrkijöistä,
pojista punakapinan!

Moni viisaampi sanoisi,
toive turha on todella,
arvon Antin aatoksissa
idän pelko ei ohitse,
Saulista en aivan varma!

Sirpa Paatero pahana!


Sirpa Paatero pahana,
katkeroa katkerampi,
on kun Postin pääpomona
tienaa runsaasti enemmän
kuin hän ministerinä!

Vihaisempi on hän paljon,
nykyistäkin katkerampi,
alennettu josko palkka
tasolle ministeteiden,
kun hän varmaan aivan kohta
itse keikkuu pääpomona!

perjantai 30. elokuuta 2019

Antti, Antti, aikapoika!



Antti, Antti, aikapoika,
rohdot raavi vaikka mistä,
keinot keksi naapurista,
ettei lakkoilu pilaisi
saavutuksia Sipilän,
ettei Suomi suohon syöksy,
Impivaaraksi alennu;
vaikka entisaikanasi
lakkoja kovin rakastit!

Antti, Antti, auta meitä!

Antti, Antti, auta meitä,
- nyt kun valtaa on sinulla,
ettei porho postiherra
meitä heitä tunkiolle,
teollisuustoimijoiksi,
konsa kurjat työläisherrat,
Riku, Turja kaksikkona
ovat laatineet ukaasin,
sopimuksen, jolla kohta
palkkamme putoaa paljon!

torstai 29. elokuuta 2019

Kuulu Kulkurin kalossi!



Tuli töllörakkineesta
ties miten monennen kerran
kuulu Kulkurin kalossi,
Ansan, Taunon taikakenkä!

Oli loppu onnellinen
kuten aina aikaisemmin!

Kuka joukkoon lain ei kuulu!



Kuka joukkoon lain ei kuulu:
Herrat Xi, Putin, Narendra,
Donald Trump, Kim ja Antti Rinne!

Äsken herrat rinnasteli
Suomen johtava aviisi!

Oli joillakin, minulla,
naurussa pitelemistä!

Toveri A K Pekonen


Toveri A K Pekonen
hamuaa lisää väkeä,
oman puolueen pojuja
uusiksi apupojiksi
tiloihin ministeriön,
vaikka paljon on vajetta,
huom siis paljolti enemmän
sorvin äärellä, todella,
terkkareissa, sairaaloissa,
sosiaalitoimistoissa!

keskiviikko 28. elokuuta 2019

Jesu Iitan tunnuslause!

Jesu Iitan tunnuslause:
Tarkoitus pyhittää keinot,
tätä usko taikka ällös
Keravalla myös on totta,
vaikka täällä me olemme
Martin Lutherin väkeä,
kaukana katolisista!

Urho Kekkonen jyrähti!



Urho Kekkonen jyrähti,
politiikka jos on kuralla,
sisä- olkoon sen edessä!

Sisäinen on taas sekaisin,
syytä on Ohisalossa;
sama seikka ulkoisessa,
siihen syy on myös samainen,
toinen vihreä inehmo,
haukuttu hän Haavistoksi!

tiistai 27. elokuuta 2019

Antti Rinne, aimo miesi!



Antti Rinne, aimo miesi,
suusta päästää sammakoita,
joita korjata on pakko
kaikki päivät pääksytysten!

Kohta miestä ken ei usko,
sanoistansa lain välitä!

maanantai 26. elokuuta 2019

Uskokaa Ohisaloa!



Tulkaa tänne kultamaille,
Paratiisin tietämille,
Edenin etupihoille!

Tuokaa tänne tullessanne
veljet, siskot, kummimkaimat,
kamut kaikki kaikkialta!

Uskokaa Ohisaloa,
se on ihmisoikeus!

sunnuntai 25. elokuuta 2019

Voi tätä vihapuhetta!


Voi tätä vihapuhetta,
sen määrää ja mittavuutta,
sanoja tosi pahoja!

Pahimmat, pakana, ryssä,
jokaiselle tuovat tyrmän,
surman, suusta päästettynä!

Voi sua, Ohisaloa!



Voi sua, Ohisaloa,
mikset suojaa suomalaista,
poliisia tutkivaista,
miksi turvan suot vain muille,
ulkomaisille uroille!

Hirvet syövät taimikoita!



Vihreät ihan pihalla,
konsa ystävät, elukat,
hirvet, syövät taimikoita!

Lisää metsästyslupia
vaiko ilmastotuhoa
kun ei kasva hiilinielu!

lauantai 24. elokuuta 2019

Kumpi kahdesta pahempi!



Toinen ostaisi rahalla
jäitä, maita mantereita,
toinen ottaa ne väkisin
vihermiehillä, aseilla!

Toveri, kysyn sinulta,
kumpi kahdesta pahempi!

perjantai 23. elokuuta 2019

Kerava sai kirkkoherran!



Kerava sai kirkkoherran,
jota kansa ei valinnut,
jonka valtuusto hyväksyi!

Kuka sitten sen valitsi;
edellinen kirkkoherra!

Koska? Kauan, kauan sitten!

Voi, voi teitä, Pekka, Krista!



Viher-veljet Pekka, Krista
pohtivat vain saunapuita
vaikka maailman mitassa
Brasilia ja Venäjä
polttelevat metsiänsä
sade ja tavallisia
vahingossa ja uhalla
mistään konsaan piittaamatta!

Voi, voi teitä Pekka, Krista,
töpinäksi pankaa kerran
- kettutyttöjen tavalla!

Velkaelvytys avuksi!



Kansan Uutiset kuralla,
Yy-Teet lehdellä edessä;
moni kelpo toimittaja
kiroaa kapitalistin,
toverinsa, tuon totisen!

Oi sä armas Anderssoska,
puolueen tositoveri,
miksi viirisi hävitit,
punalippusi tuhosit;
ota rintataskustasi
velkaelvytys avuksi!

torstai 22. elokuuta 2019

Putin on kuin hirmumyrsky!



Putin on kuin hirmumyrsky,
tornado tai pyörretuuli!

Kun on miesi Helsingissä,
pysyy maassa lentolaiva,
liiku lain ei bussi, taksi,
eikä toimi GeePee-äSsä!

Suomettunut surku-Suomi
hiljaa on vain hiiren lailla;
Sauli ei edes mökötä!

keskiviikko 21. elokuuta 2019

Vailla käytöstapoja!





Konsa kuuluisa kaveri,
Venäjän nykyinen tsaari,
saapui Niinistön pitoihin,
tunnin myöhästyi mies taasen!

Joko on mies luonnostansa
vailla käytöstapoja,
taikka sitten on hänellä
kellona kotitekoinen,
venäläistä valmistetta!

tiistai 20. elokuuta 2019

Sandarmoh, Putin ja Suomi!



Saamme nähdä aivan kohta
rohkeneeko Sauli Suuri
Putinilta tiedustella,
panna vieraansa koville:
Todistella miksi miesi
aikoo että suomalaiset
surman jälkeen hautasivat
venäläiset vankiraukat,
sotavankinsa, mukamas
sorasantaan Sandarmohin,
vaikka tietää jo jokainen;
omia Stalin teloitti
ennen taistoon ryhtymistä,
ja että ennen ampumista
kuopan kaivoi syytön itse,
mies Venäjän, ja myös Suomen!

maanantai 19. elokuuta 2019

Tämän päivän mietelause



Nyt on täällä Haapsalussa
hiljaista kuin hautuumaalla,
ja kas kumma, hautuumaalla
hiljaisempaa hieman vielä!

Työväen epäjumala!



Kuusi päivää, (tai ees viisi)
pitää sun työtä tekemän,
sanoo Kirja, siis Raamattu!

Sanna M, iso demari,
luvun kuusi kyllä muisti,
mutta tieten, taikka taiten,
päivät tunneiksi sekoitti!


Ja tomerana taas jatkoi;
Kolme päivää pääksytysten
pitää sun oleman laiska
eli pankolla makaaman,
lepopäivät voita syödä!

Näin nyt lausui, noin nimesi
tuo kovis, demari Sanna,
lähes, melkeinpä, likimain
- työväen epäjumala!

Kansa on kananlihalla!



Arajärvi, aikamiesi,
Tarjan tarkka mielitietty,
kanan päästi kännykästä
demareita kun ylisti;
Kanan parhaaksi on oltu
dekadia kaksitoista!

Osui oivasti tuo twiitti;
Konsa Rinne, siis demari,
Suomea on johtamassa,
kansa on kananlihalla,
peloissaan kuin varpusparvi,
varpushaukan vaaniessa!

sunnuntai 18. elokuuta 2019

Siperia, kommunismi!



Suomenlahden tuolla puolen
vanha miesi, silmäpuoli,
humalassa ehkä hieman,
puhui pitkään, siis pälätti!

Sanoista en selvää saanut,
sanaa kaksi vain tajusin;
Siperia, kommunismi!

Eli kaiken mä tajusin!

lauantai 17. elokuuta 2019

Mörttinen ja Lauri Nurmi!


Kaksi miestä mittavaista,
- Mörttinen ja Lauri Nurmi,
jälkeen Suomen Sauli Suuren
otti uhriksi demarin,
- Antti Rinteen, tuon toverin!

Saapa nähdä sattumoisin
onko kelpo kaksikolla
silkkihansikkaat kädessä,
sysättynä syrjää ruoska,
piikkipiiska pois jätetty,
hirttoköysi heivattuna,
- mestauslava purettu!


Tottako tämä tarina!


Julkisuudelta salassa,
Eduskunnan uumenissa
lymysi demariryhmä;
Aateveljeltä ”pahalta”
piti synnit syynättävän,
piti turja tuomittavan
tosi kauheista sanoista,
- teoista, valehtelusta!

Syytetty, siis tuo toveri,
- opin otti Raamatusta;
Heittäköön mua musalla,
murikalla mittavalla,
jättimäisellä kivellä,
- se ken on viaton, syytön!

Käräjäkividemari,
- joukosta joka ikinen,
pälyili ja tutki toista;
yksikään ei pystyyn noussut,
- kiveä käteen hamuillut!

Pääsi syytetty pulasta,
parka piinasta pahasta,
- täysin ilman rangaistusta!

Demareista tässä kaikki,
- sossuista viattomista!

Tottako tämä tarina;
- Kysäise satusedältä!


perjantai 16. elokuuta 2019

Kirkkoherra, paimenpoika!


Kävi kerran kaukomailla,
- kyse siis ei naapurista,
että pieni paimenpoika
oli vaalissa parempi
- maistereita, tohtoreita!

Kirkkoherraksi hän pääsi
ohi oivain partasuiden,
- suurten miesten, mestareiden!

Selitys oli ovela:
Kokemusta jos vähempi,
- potenssia on pojalla!


torstai 15. elokuuta 2019

Kerran kerkesin ajella!


Kerran kerkesin ajella,
kilometrin röyhistellä
- selässä Kerava-pyörän!

Nyt on pyöristä jokainen
ojassa tai allikossa,
- ”kehaisi” kapitalisti!

Sorru ei sosialismi,
Kerava takaisin tölvi,
- uudet uhreiksi asetti!


Metro Tuusulan kylille!


Porpor-mestari-pitäjä,
Tusby, Tuusula, hyväkäs,
maaseudun hedelmä, helmi,
isotella alkoi äsken;
- metro saatava on meille,
onhan se jo Helsingillä,
- missä myös on kuulu Porpor!


Kehno, kelvoton, sopiva!


Tässä keino on sinulle,
- minkä tunnet, tiedät, taidat,
kuinka saada voittajaksi
- kehno, kelvoton hakija,
josta tykkää herrakööri,
- syistä täysin tunnetuista:
Konsa koittaa loppusuora,
matkassa on tuo tykätty,
vastassa on päätetyllä
veneen alta neljä muuta,
- miestä ”suurta suurenmoista”!


keskiviikko 14. elokuuta 2019

Harakan pesä: Kerava!


Toveri Timo Harakka,
- ministerismies nykyisin
usutti ”salanimellä”
- ettei porvari tajuisi
puolisonsa johtajaksi,
vapaa-aikavaltiaaksi,
- hyvinvointiherraseksi!

Paikkakunnan porvareille
paljastui salaisuus vasta
konsa vihreä demari,
- toveri Timo Harakka
Keravalla keikisteli
- yhtään kirjaa lainaamatta,
kirjaston ”Satusalissa”,
konsa lain hymyilemättä
prosentit isot lupasi,
- työtä paljon työttömille!


tiistai 13. elokuuta 2019

ENSIN HIEMAN KERTAUSTA


4. elokuuta 2019

Herra se on herrallakin!

Alikessu Antti Rinne
- sisällänsä suuret luulot,
aviiseissa ärhenteli,
- tomerasti toitotteli,
kovisteli kenraalia,
komentajaa korkeata,
- manasi Timo Kivistä:
Koiraa heiluta ei häntä,
- heilutan minä sinua!

Syksyn synkän koittaessa
Alikessu Antti Rinne,
herrana tosi isona,
- sisällänsä suuret luulot,
ilman muuta saa kokea,
kuinka häntä, AaYy-liike,
heiluttelee hallitusta,
- araksi saa koiran, Antin!

SITTEN AAMUINEN RUNONI

Tekohäntä ihmiselle!

Konsa kaukainen Japani
keksi hännän ihmiselle,
- tekohännän tomppeleille,
oitis innostui A Rinne:
- Testaanpa sitä minäkin!

Testaanpa sitä minäkin,
josko häntä heiluttaisi
mua miestä mittavaista,
- järkälettä jättimäistä,
jos se pystyssä pitäisi
- hallitukseni hataran!

Niinpä Antti, tuo demari,
- hankki, valtion varoilla,
hännän itselle ja muille
- kaikille ministereille!

Pakko tyhmän on todeta:
Eipä hännistä apua;
vasemmalle vei punainen,
söivät vihreän vegaanit,
sininen lain ei sopinut
- kelvannut ees keskustalle!

Niinpä häntä heilutteli
sini-Suomen hallitusta,
kuten aiemmin totesin
Aa-Yy-liikkeemme tekevän
raukkamaisessa runossa
- ”Herra se on herrallakin”!
Tukenut ei tuore häntä,
eteen, taakse kaatumasta,
- vasemmalle horjumasta!


maanantai 12. elokuuta 2019

Reppuselkäkoululainen!


Reppuselkäkoululainen,
- Kalevi, eläkeläinen,
matalana äsken aikoi
avustajan kauniin saada
- suojatietaluttajaksi!

Tomerasti neito nätti
päästi suusta ärräpäitä:
Tämä arvokas tapamme,
nuoremmille on sovittu;
painu äijä, papparainen,
kotiin partakarvoinesi,
siloposkin saavu sitten
- josko onnesi isompi!


sunnuntai 11. elokuuta 2019

Kaksi kultaista runoa


Oi sä Suomi, suoperäinen!

Oi sä Suomi, suoperäinen,
rakastan mä rantojasi,
ylistelen yltä, päältä
laaksoja ja kukkuloita,
- Hangon Petsamon välillä!

Isänmaani sä ihana,
- aina armas maani mamman,
vielä kerran sä kukistat
runtti-Ruotsin ja Venäjän,
häpeään et konsaan joudu,
- yleisessä urheilussa!

Käsipuoli Suomi-neito,
pienoiseksi pilkottuna,
- rampana ja raihnaisena
syttymään saat rakkauteni,
- heräämään mun miehuuteni!

Oi Suomi, pahankurinen!

Oi Suomi, pahankurinen,
- ilkeä kuin irvisaapas,
vallassa jos Otto-Wille,
- toveri veli-Venäjän,
sulaa kultaa saisit syödä,
- punakieltä polttamatta,
pyllyn saisit puhtoiseksi
- paperia käyttämättä,
kuulla saisit lakkaamatta
suuren Suurta Mahtavaista
- sijasta maan vuorettoman,
rantaa oisi yllin kyllin
- pohjoisessa ja idässä,
iloisia tyttösiä
tarjolla ois kaikkialla,
- eikä vain itärajalla,
tavoitella ei ois tarve
takaa harmaan taivonrannan
- jotain joskus saapuvaista!

Pukki, Pukki, Pukki, Pukki!


Kesää tee ei yksi pukki,
joulupukki koskaan, laisin,
- muisti muuan engelsmanni!

Niinpä miesi mittavainen
pani niitä tekstiin neljä,
- peräkkäin, peräti neljä!

Väliä ei laisin sillä,
että joukkue hävisi
- neljä-yksi, siis peräti!

Sankaruuteen riitti maali,
Pukin ainut, ja häviö,
- oi aikoja, ja kehuja!


Antti-Li -aviolitto!


Suuntana sosialismi
erkki Erkki ehdotteli,
että kannalta vasurin,
- demarin ja kommunistin,
solmia olisi syytä
Antti-Li -avioliitto,
- edessä papin tai piispan!

Ojaan tuomitsi siis Erkki
sadan ynnä yhden vuoden
- riitelyn tosi ikävän!

Olkaamme taas ystäviä,
kuni veljet keskenänsä,
- siskot toistensa tukassa;
yhdessä me aikaansaamme
tästä surku valtiosta
- taas maan Marxin ja Leninin!


lauantai 10. elokuuta 2019

Kerava, minipitäjä!


Tässä aivan juuri äsken
Kerava, minipitäjä,
köyhästi kuin kirkonrotta
- ruokki pääministeriä!

Merkittävin Suomen miesi”
sapuskaksi sai vain siltä
sijaan kuulun Antin pastan,
- kalori- ja joulehirmun,
kasvispiirakka pahaisen
- hävikkimehun lisäksi!

Kuulu kolmikko Keravan
- Rontu, Suomela, Isola,
toivoi tuolla atrialla
- köyhän miehen antimella,
että Antti innostuisi
avaisi rahahanansa,
- hyväksi eto pitäjän!

Oli toiveena tytöillä
saada aita aikaiseksi,
melumuuri mittavainen
suojaksi kylän tulevan,
- messumaiseman iloksi!

Säästökuuri mielessänsä
Antti hiljaa herkutteli,
- ajatteli itseksensä:
Turha toive, tyttökullat,
raha lain ei kasva puussa;
mitäs sinne sen panitte,
- paikalle meluisimmalle,
ja mikä älyttömintä,
- letolle upottavalle!


Valitti viherpipero!

Pihalla rivitalojen
valitti viherpipero;
kuka kiusaa taas minua,
kenen grilli on nyt kuuma,
kuka tietää että en voi syödä
lihaa enkä makkaroita,
että laisin en mä kestä
aromia, en käryä,
- hirvittävää houkutusta!

Apua viel’ jos minusta!


Apua viel’ jos minusta,
voinen hoitaa sen etänä,
vaikka kaukaa ulkomailta,
takaa maitten ja merien;
- onhan Eemeli elossa!