Kalevi Koskela, Kerava 100 lähettiläs

maanantai 29. helmikuuta 2016

Kosiiko kukaan minua!

Kosiiko kukaan minua,
tänään miettii miehenpuoli,
peloissansa poikamiesi;
jos kosii, niin oitis suostun,
ruma vaikka akka oisi,
kyläluuta, juoruämmä,
feministi tai fasisti,
hamekangas kun on kallis,
- ja minä liki varaton!

Kolonnista kauhein, viides!

Suomi tutkii urheasti,
- tutkii, muttei vielä hutki,
josko täällä onnenmaassa
piilossa on peiton alla
- kolonnista kauhein, viides!

Kumpaa uskoo kansalainen,
- josko kielensä venäjä,
asuinmaansa uutisia,
vaiko vain rajantakaista,
tietolähdettä itäistä,
taitavaa ja tunteellista,
- totuutta omaperäistä!

sunnuntai 28. helmikuuta 2016

Kalevaisen aamun alla

Tänään, helmikuun lopussa,
kalevaisen aamun alla,
postiluukku kun kolahti
- kello taisi olla kaksi
minä hetkessä heräsin,
- ilahduin ikihyväksi:

Kuulu kaksikko Hesarin;
Heli sorja Saavalainen,
Markus mainio Jokela
ynnä päällepäsmäreinä
pätevä ”pomoporukka”
Pipsa, Virve, Anne, Marko, Matti,
oli oivin, taitavasti,
kaiken kansan kuultavaksi,
jutun taikonut minusta,
runoistani rustatuista
sivun söötin sommitellut,
paperilla painatellut,
nettiin antanut enimmät,
olennaisen julki tuonut
- vähäisestä Väinämöstä!

Kuvan, tekstin konsa katsoin,
tarkkaan silmin sinnittelin,
itkin onnesta, ilosta,
unta silmiini en saanut,
oli poikasen poloisen
pakko kiitos kirjoitella,
- runo rustata ilolla!

Mutta ei ilo ikuista,
sillä kohta, viikon päästä,
koittaa arki armotonna,
muutto alta putkirempan,
- edessä ”evakkoretki”,

Mutta onneksi minulla,
minulla ja vaimollani,
- toisin kuin Karjalan väellä
edessä on ehdotonna
- toki myös paluu takaisin!

lauantai 27. helmikuuta 2016

Antti Rinne aikapoika

Nerokkaita neuvojansa
Antti Rinne aikapoika
antaa aivan ilmaiseksi
kukaan kun ei niistä maksa,
- välitä tuon taivaallista.

Ilmaisena kaikuu jostain:
Olisit pysynyt poika
rotevana Pro-pomona,
silloin kuultaisiin sinua,
- lakolla jos uhkailisit!

Li vai Hoo Cee Antinpoika!

Kumpi kahdesta hyvästä
Li vai Hoo Cee Antinpoika
paremmin on paikallansa
suurena satusetänä?

Tämä vertailu viraton
mieleen juolahti minulle
Keravalla Li kun äsken
kirjastossa suuta väänsi,
Satusiivessä sanaili,
- toimi torvena totuuden!

Vastaus on sulle tässä:
Enemmän pidän mä noista
suomennetuista saduista
- lapsosille suunnatuista!

Mamukontrolli koheni?

Vasta kun Putin ärähti,
eteni eto asia,
mamukontrolli koheni
- ainakin vähän aluksi!

Odotella nyt on pakko,
josko sillä vaikutusta
- Suomen raukoilla rajoilla!

perjantai 26. helmikuuta 2016

Laki jäljessä ajasta!

Vaikka uhka jo ovella,
Suomen mies, lie hän Hämeestä,
raapii päätä, miettii vasta,
miten toimia hädässä,
- nykyhybridisodassa;
laki onko laadittava,
jos äkin tosi rajusti
kasvaa laiton maahanmuutto,
saako antaa patruunoita,
- räkäpäitä vai kovia
varusmiehille varalta,
vaiko vainen niille joilla
on jo – virkamiesasema,
edessänsä ehtoisena
- pöytä ja paperipinkka!

torstai 25. helmikuuta 2016

Svenska taalande porukka

Svenska taalande porukka
parantanut on tapansa:

Ennen vanhaan näillä mailla
laisin päässyt ei evakko
alueille fiineimmille,
konsa Karjalaa kalatti.

Nyt on tyyli toisenlainen,
ääni kellossa somempi:

Koko maassa tarjottava
hoitoa, hätämajoja,
koulutusta kaikenlaista,
- paperittomalle väelle!

Hiihdinpä minäkin siellä!

Lohjan Pekka Virtakoivu,
nuori miesi, kuusikuusi,
hiihtänyt on hurjapäänä,
kaikki menneet Finlandiat,
märät, jäiset, järkyttävät,
ain' vuodesta seitenneljä.

Hiihdinpä minäkin siellä,
- kymmenkunta alkupäästä,
muiden hurjien mukana.
Nuorna miesnä hiihtää jaksoin,
hiihtää vaikka Finlandiat.

Paukkupakkaset mä muistan,
minä seitsenkymppisenä
muistan hiihtoni hikiset,
kasvonaamion, sen jäisen,
kostean Katumajärven,
vettä loiskuvat mononi,
halaukset tyttölasten,
- maali kun lopulta koitti!

Muistan myös mä Mietaan Jussin,
joka hiihtää jaksoi vainen
- ennen maalin koittamista,
neljä tuntia, kai hieman päälle,
minä taasen kaksin verroin
- tunneissa siis tulkittuna!

keskiviikko 24. helmikuuta 2016

Ystävyys yli rajojen!

Rauhan vuonna neljäviisi
Suomen metsäkaartilaiset
Stalinille sähkeen suolsi:

Vuosi nyt kun on kulunut,
konsa päättyi jatkotaisto,
nyt me, metsäkaartilaiset,
haluamme kiittää teitä,
punaista sotaväkeä,
ja sen suurta sankaruutta,
jonka taiston ansiosta
pääsimme pois pälkähästä,
fasisti-ikeestä, alta!

Vahvistukoon valtavasti
ystävyys yli rajojen
aina kansaimme välillä!

Proffakin sen nyt tajusi!

Tutkittuaan vuosikaudet
proffakin sen nyt tajusi,
minkä tiesi vanhastansa
viisas ukko mustalainen:
Leiki lapseni kurassa,
kaukaa kierrä vaahtokylpy,
pese pelkällä vedellä,
vältä turhaa siisteyttä,
- vasiten desipesua!

Josko bakteerit tuhoat,
home henkäilee sijalle,
pilalla iho ihana,
ja vielä mikä pahinta,
tunkee tauti tarttuvainen,
kun on lapseni sinulta
- vastustuskyky pilalla!

tiistai 23. helmikuuta 2016

Formula ja pumpumhiihto!

Mukaan tuoreen tutkimuksen
peräjälkeen kolme vuotta
ollut on jo Suomenmaassa
pumpumhiihto suositumpi
kuni Formula-ajelu.

Tämäkö lie syynä siihen?

Kovaa koota meillä kaksi
Kimi, Kaisa – mies ja nainen,
jörö toinen, pelkkää jäätä,
toinen täynnä on iloa,
hyytymätöntä hymyä.

Penkkaa vastassa varikko!

Varikolla vieraat miehet,
pensapumput, renkaanvaihdot
ratkaisevat rynnistyksen,
penkalla vain Kaisa itse
kääntää mustat valkoisiksi.

Lihasvoima, kaasujalka!

Lumisilla kierroksilla
lihasvoima määrää vauhdin,
asfaltti kun alla kurjan,
jalan paino määrää tahdin,
- taikka sitten tallin tahto!

maanantai 22. helmikuuta 2016

Putin Euroopan pomoksi!

Putin Euroopan pomoksi,
vakavissaan heittää huulta
Formula-pomo hyväkäs!

Samaa mieltä on minäkin,
vastaa suuri mies idästä
- puolileikillään piruillen?

Tänään helskutin Hesari!

Tänään helskutin Hesari,
komenteli koululaista,
sata käskyä sivalsi.

Kalevaksi käännettynä
tässä niistä kymmenkunta:
Ällös lorvaile lomalla,
- alas astu pankon päältä,
kirjoita paperikirje,
aja koiravaljakolla,
sävellä, perusta bändi,
hiiviskele hautuumaalla,
taikatemppuja tekaise,
laadi kuntalaisaloite,
kunnon graffiti rakenna,
- pidä kaukana poliisi,
sauno seurassa alasti,
pelaile katukorista,
pidä piknikki kotona,
- siisteissä sisätiloissa
ruoki sorsia kadulla,
ryhdy roskisdyykkariksi,
- salaa kirkossa käväise!

Publikaanein taisto tuima!

Käynnissä on pohjoisessa,
Ameriikan mantereella
publikaanein taisto tuima:

Etelä-Carolinassa
mittelivät miehekkäästi
Kasich, Carson, Cruz, Bush, Trump, Rubio.

Tulokset kun tulkittuna,
oli oiva kolmen kärki
- tässä vailla järjestystä
T Cruz, D Trump, M Rubio,
häntäpäähän jäivät herrat
J Bush, J Casich, B Carson.

sunnuntai 21. helmikuuta 2016

Juhannuksena jo joulu!

Moni äijä, arvon akka
tänään miettii toiveikkaana;
juhannuksena jo joulu,
Britannia josko silloin
heittää hellät jäähyväiset,
hylkää sillä seisomalla
vaalilippu kourassansa
Unionin sen ukaasit,
direktiivit, synnit synkät.

Moni äijä, arvon akka
tänään miettii toiveikkaana
kanveesissa jos Cameron,
meille koittaa onnen aika;
Unioni silloin kuollut,
itsenäisyys kunniassa,
vapaana maa joka ikinen.
- lain ei alla hirmuvallan!

lauantai 20. helmikuuta 2016

Kimmo itki ja iloitsi!

Kuudes päivä joulukuuta
konsa kuulu Sauli Suuri
pyytänyt ei pyttymiestä
Linnan juhlain jutteluihin,
Suomen kerman kekkereihin,
Kimmo Stanley-cup Timonen
suureen ääneen äimisteli,
itki kyiden kyyneleitä.

Turhaan itkenyt ei äijä,
suuren suuri suomalainen,
lohdun tarjosi Obama,
miesi Saulia isompi:

Vallitessa viime torstain
seisoi Stanley-cup Timonen
Valkoisen talon tiloissa
takana Barak Obaman,
kuunteli kehusanoja,
vierastyöläishehkutusta,
ylistystä yhtä kaikki.

Itki miesi vuorostansa
ilon, onnen kyyneleitä:

Enää puutu ei pojalta,
eläkkeelle ehtineeltä,
Suomen suurelta pojalta
kuni kutsu naapurista,
- Putin-pyyntö, Kremlin muuri!

perjantai 19. helmikuuta 2016

Siwa lähti, sillä siisti!

Siwa lähti, sillä siisti,
uutta ei tule tilalle,
Alepasta ei avuksi,
täräytti HOK-Elanto
Kanniston koko sakille,
Väinö Tannerin väelle,
Keravalla tässä taannoin!

Lyhyt on kanalla muisti!

Raju vassarimeteli
raikuu surku Suomenmaassa,
kun Nato, lännen turva, suoja,
- kaiken kurjan alkujuuri,
Suomeen tuo pari konetta,
pahaisia panssareita
ilman ainutta asetta
- viikon tai parin ajaksi!

Muista ei vasurirukka,
että vielä tässä taannoin
- jatkotaiston tuoksinassa,
Ameriikan urho suuri
avusteli naapuria,
venäläistä veljeänsä,
tuhansilla panssareilla,
tykeillä ja kuormureilla,
aseilla ja ammuksilla
- vuosikausien kulussa!

Kateissa punainen lanka?

Liekö Antilta, Jutalta,
- forssalaiselta sakilta,
kateissa punainen lanka,
konsa nyt Timo Harakka,
joka vielä aivan äsken
veteli vihernarua
Langan Vihreän virassa,
- lehdykäisen pääpiruna,
on nyt ainut älliäijä,
- johtava ideologi
koko änkyräsakissa,
Juha Akkasta jos uskominen,
- ja miksipä ei olisi,
kun ei puolusta demari
nykypäivän torppareita,
pätkätöissä puurtavia,
osa-, määräaikaisia,
apueurokerjääjiä,
vaan elää menneessä ajassa
kuni vanha vaarirukka
- keinutuolimuisteloissa!

torstai 18. helmikuuta 2016

Miksi en ole ituinehmo!

Miksi en ole ituinehmo,
- kaniini ja kasvissyöjä,
vaikka kymmenen neroa,
historian ihmemiestä;
Sokrates, Thomas Edison,
Vincent van Gogh, Albert Einstein,
Mark Twain, Lauri Malkavaara,
Isaac Newton, Charles Darwin,
Steve Jobs ja Pythagoras,
kannatteli kasviksia,
- liharuoat kaukaa kiersi!

Yli muiden syy on yksi:
Vanhan Saksan suuri miesi
- Adolf Hitler, taiteilija,
oli varsin tunnetusti
- kasvissyöjä kannaltansa!

keskiviikko 17. helmikuuta 2016

Lain ei jaata eikä eitä!

Eduskunnan istunnossa
sateenkaari kun framilla,
sukupuolet neutraaleja,
neljännes koko väestä,
pätevistä päättäjistä,
vaaliuurnan kaukaa kiersi,
mittaili stadin katuja,
kahvilassa lörpötteli,
rohjennut ei antaa ääntä,
lain ei jaata eikä eitä,
- edes tyhjää tyrkytellä!

Jälkikirjoitus kipakka:
Voi, voi teitä, te rusakot,
jänishousut järkyttävät,
kanalaumat kaakattavat!

Martin Lutherus Kerava

Lehteä jos uskominen,
sekalainen seurakunta,
- Martin Lutherus Kerava,
laisin ei odota että
sunnuntaisin kymmeneltä
- kansa kirkkoon kiiruhtaisi!

Kun se ei odota, toivo,
kiiruhda lain ei inehmo,
mies, ei nainen, muori, vaari
- kirkonpenkkiin kymmeneltä.

Niinpä tältä tietämältä
joka kolmas kansalainen,
- kelpoisa keravalainen,
koko kirkon on ”kironnut”,
jättänyt eto porukan,
- kera ”helläin” jäähyväisten!

Sekalainen seurakunta,
- Martin Lutherus Kerava,
uskoo kansan kohtaavansa
Periskoopissa, somessa,
Kasvokirjan kinkamilla,
Sinun Tuutin syövereissä,
Snapchatissa, Twitterissä.

Tässä saattaa käydä että
myös viime kävijä kirkon,
miesi, nainen, muori, vaari,
joka tuskin tuntee turjat,
- somet, tuutit, kasvokirjat,
ovet sulkee sukkelasti,
ovet kirkon ainiaaksi,
- pysyy kiltisti kotona.

Tunnetusti lapsi, nuori,
joka taitaa kaikkinaiset
- somet, tuutit, kasvokirjat,
laisin ennätä, ei tohdi,
seurata papin somea,
kirkkoherran twittereitä,
saati aikaisin herätä,
- sunnuntaisin kymmeneltä!

Oitis otti vaarin – tuskin!

Tuore tutkimus varoitti,
uhattu on yhteiskunta,
sukukunta suomalainen,
koko Eurooppa kuralla,
- valtio joka ikinen,
kun on jo jopa nykyisin
tiukoilla poliisi, tulli,
rajavartija vasiten,
- kotoutus tosi kovilla,
josko jatkuu maahanmuutto
vilkkaana ja laittomana,
kielteinen kehityskierre
jatkuvasti kasvavana!

Kuunteliko kansa Suomen,
korva tarkkana kokoomus,
vihreä, demari, svenski,
vassari tai kommunisti,
- oitis otti vaarin – tuskin!

tiistai 16. helmikuuta 2016

Sovusta sopu etäällä!

Sovusta sopu etäällä,
paikallinen on pahasta,
paljon kiinni on rahasta,
asenteista AaYy-herrain,
arvovallasta vasiten,
vallasta toki eniten!


Mennyttäkö miehen maine!

Mennyttäkö miehen maine,
kunnia kuraojassa:

Jeesus-lapseksi sanottu,
ilmaveivi-ihmemiesi,
Mikke kurja-Kuusilehto
kovilla on kaukalossa,
maaleja ei mailastansa
enää synny syytämällä,
väkisinkään vääntämällä.

Mennyttäkö miehen maine,
kunnia kuraojassa:

Fani herjaa huutamalla,
sinä surku Suomi-poika,
mittasi on mailateippi,
sinut siihen vaihtaa voisin,
Siperia on osasi,
mennös tältä seisomalta
sinne mistä lienet turja tullut!

maanantai 15. helmikuuta 2016

Viisi käskyä parasta

Viisi käskyä parasta
poimin äsken kymmenestä,
Hesarilta lainan hoidin,
Kalevaksi oitis käänsin
kuinka lasten urheilua
isän, äidin, muorin, vaarin
tulisi tukea tarkoin:

Kannusta, älä pakota,
tartuta tapa, kipinä,
kuskaa, ruoki ja rajoita,
ällös laisin valmentele,
pidä turpasi tukossa!

Mika Poutala, taas neljäs!

Sprintti-äM-äM-mittelöissä,
- pikaluistelulajissa,
kolmasti oli jo ollut
mitaleilla melkein miesi,
- sija aina surku neljäs!

Konsa vuorossa Kolomna,
kovan onnen konkarimme,
Mika Poutala, manasi:
Olkoon tällä seisomalla
mielestä pois Richmond, Inzel,
- Calgary romukopassa,
nyt on vuoro jo minulla
- polkea podiumille!

Minä mies tosi mitätön,
- Kalevi Keravalainen,
Mika Poutasen sijassa
itkenyt jo varmaan oisin,
surrut jäistä järkytystä;
- jälleen kerran nurja neljäs!

Mika Poutala ei laisin,
ääneen surrut surkeutta:
Olen oikein tyytyväinen,
- sivusin sikasijaani!

Minä miestä lohduttelin,
- vaikka tarvetta ei ollut;
Juha Mieto kun hävisi
sekunnin sadasosalla,
paremmaksi pääsit parka,
- putosit podiumilta
kun oli sun tappiosi
- tuhannesosaa vain kuusi!

sunnuntai 14. helmikuuta 2016

Ukraina, Venäjä, sähkö!

Krimillä kun gallup tutki,
josko vastaaja olisi
vailla sähköä, valoa,
- alla veljensä Venäjän,
mieluummin kuni palaisi
kurjan Ukrainan osaksi,
niin yhdeksän kymmenestä
sähkön hylkäsi surutta;
voiton vei Putin, Venäjä,
- aurinko, isä ikuinen!

lauantai 13. helmikuuta 2016

Nyt en pysty, en kykene!

Nyt en pysty, en kykene,
valisti Venäjä äsken,
- ääneen suureen surkutteli!

Ennen tultu lain ei tänne,
Moskovaan, ees panssareilla,
- täältä poistuttu luvatta!

Nyt on kaikki täysin toisin,
siihen syynä synkimpänä
on Union, sen ukaasit,
direktiivit riivittömät,
vapaa liikkuvuus vasiten,
- kaikki ihmisoikeudet!

Vankina nyt on Venäjä,
- eivät kaikki kansalaiset,
railona raja avoinna
maamme jättää viisumitta,
- lähteä eto Ladoilla!

perjantai 12. helmikuuta 2016

Hallituksen juomajoiku

Ällös arvon äijä, ämmä
aina kännäile kotona,
ryypätä jos on sun pakko,
kapakassa homma hoida
- alla silmäin valvovaisten!

Parempi on sunkin juoda
Alko-tuoteannoksia,
- meidän kaikkien iloksi
kalliisti ravintolassa,
kuni halvalla kotona
- Vironmatkavirvokkeita!

torstai 11. helmikuuta 2016

Ruokapalstan painikkeeksi

Ruokapalstan painikkeeksi
Hesari pani panimot,
- pikkiriikkiset ja pienet,
arvioi eto oluet,
- parikymmentä kai niitä!

Raati varsin raadollinen
olutta jokaista otti,
- pari pulloa peräti,
maistoi, ryyppäsi ja ryysti,
tutki kieli kippuralla,
- enemmistö pöydän alla!

Konsa ilta ennätteli,
innokkaasti ruoti raati,
- joka laatua jotenkin;
kirjuri tosi vihainen
sanoista ei selvää saanut,
runoili kuin Ruunegreeni
- sepusti koko tarinan!

Jälkikirjoitus kipakka:
Olutta en juo mä laisin,
Alko-tuotteet kaukaa kierrän,
kotikalja kelpaa mulle,
- sima juomista suloisin!