Kalevi Koskela, Kerava 100 lähettiläs

sunnuntai 30. kesäkuuta 2013

Pätkäpääministereitä

Konsa kelpo keisarimme,
Jyrki fantastic-Katainen
hetken huilaa hommistansa,
- hymystä, rahanjaosta,
pätkäpääministereitä
tarvitaan peräti kuusi.

Jutta juhlii viikon, hieman toista,
Paula saa pahaisen viikon,
päivään viiteen tyytyy Erkki,
Alexander kestää kolme,
Susannalle kyllin kaksi,
Merjalle lie liikaa yksi.

Kolmekymmentä ja kuusi

Kolmekymmentä ja kuusi
on luku isohko, suuri.

Yhtä monta on minulta,
- kertaa oivaa, onnellista,
väliin jäänyt Järvenpäässä
Puistopluusissa löhöily,
- tanssi, huuto, hulluttelu,
siis kerta ihan jokainen,
mitä laisin en häpeä,
- vaikka MUST on se monesta!

Ugh, minä olen puhunut!

Ugh, minä olen puhunut,
- sanonut olen sanani.

Enää Eurooppaan en lähde,
Suomi tarvitsee minua,
- hallitus perusväkeä.

Kataiseksi nousen kohta,
Jussi olkoon Urpilainen,
- varalla Juho ja Hanna.

Kentän kuntoon hoitaa Riikka,
Juha juoksevat asiat.

lauantai 29. kesäkuuta 2013

Jos on henkkari himassa

Jos on henkkari himassa,
persu ei periksi anna:
Ääntäsi et uurnaan kanna,
vaikka oisit sä kuningas,
keisari tai itse Soini,
- ukko ja ylijumala.

Mannermainen kiekkoliiga

Tässä lista liikuttava,
raharikkaasta rivistä,
nimeltänsä KooHooäLlä,
(suomennettuna somasti
Mannermainen kiekkoliiga)
jossa kurjin on Jokerit,
kurjempi kuin kenkään ennen;
orpopoika ja evakko:

Torpedo, Lokomotiivi,
Avangard, Dynamo, Auto,
Traktori, Jokerit, Jugra,
sekä jengit Moskovasta,
Pietarista ja Prahasta,
ja toki Bratislavasta.

Totoluukun vallanvaihdos

Kuulu kärkikaksikkomme,
entiset ravihevoset,
Kuninkuusajojen kerma;
Jyrki fantastic-Katainen,
Jutta uljas-Urpilainen,
liki pattipolvisena
kohta kelpaa ei kenelle,
kyntöpellolle kykene.

Totoluukun suosikkina
rynnii nyt Juha Sipilä,
keskustan eto hevonen,
sekä siinä tuntumassa,
kelpo kakkoskaakkisena,
Timo Soini, persulainen.

perjantai 28. kesäkuuta 2013

Roskaruoka, roskisruoka

Tarkkaan syödään roskaruoka,
roskiin päätyy ruoka kelpo.

Konsa Oulu on ojassa

Konsa Oulu on ojassa,
konsa housuissa jo sonta,
sateenkaarisankarimme,
Vapaavuori, viisas miesi,
Ihalainen, ihmemiesi,
tarjoaa hätäapua,
- puoli kierrosta perässä,
vaikka veljesten pitäisi
taistella päin työttömyyttä,
- ensimmäisinä edetä.

Ilkka ei olekaan konna

Hoviherrat sen totesi:
Ilkka ei olekaan konna,
puhdas on kuni madonna.

torstai 27. kesäkuuta 2013

Työtöntä tuhat turuilla

Työtöntä tuhat turuilla,
Suomessa sata tuhatta,
kotimaista, muukalaista,
silti maassa mansikoita,
tonni, tonnien perästä,
pelto, peltojen perästä,
- vartoen mätänemistä,
muttei lausu lepsu-Lauri
puhu lauseenpuolikasta
- keksi mistään poimijoita.

Hyvä herra huumehörhö!

Hyvä herra huumehörhö,
ole ystävä ipanan,
pienen piltin piikatyttö,
piikkiäsi pistäväistä
ällös nakkaa nurmikolle.
Runttaa ruisku laatikkooni,
kätke kurja lapsiltamme,
- toivoo herra Helsingistä,
sossutantta Sörnäisistä.

Eva-herra se hokasi

Eva-herra sen hokasi,
Jutalla on kaksi kättä,
käsi toinen vaatii vallan
veronkierron kitkemistä,
toinen taasen toista mieltä;
kierto kunnissa hyvästä.

Jyrki ei olekaan konna

Eduskunta sen totesi:
Jyrki ei olekaan konna,
puhdas on kuni madonna.

keskiviikko 26. kesäkuuta 2013

Akka Annika Lapintie

Akka Annika Lapintie
armeijan alas ajaisi:
Sodan uhka on ohitse,
eikä tällä istumalla
ajankohtainen asia.

Akka Annika Lapintie
nuoret miehet nöyryyttäisi,
työttömiksi tyrkyttäisi
liki vuotta aikaisemmin.

Akka Annika Lapintie
armeijan alas ajaisi,
pakastaisi pyssyt, miehet.

Akka Annika Lapintie
sulattaisi pyssyt, miehet,
konsa tankit jo ovella,
tykit jyskyvät takana,
- naiset viihteenä tulijan.

Tajua ei tyttörukka,
armas Annika Lapintie,
taistosta tuon taivaallista,
- oppinsa Sinisalolta,
seitsenkymmentäluvulta?

Tajua ei tyttörukka,
armas Annika Lapintie,
josko aatos totta oisi,
tilalle Nato tulisi,
- tosi optio olisi,
toteutuisi toive suuri,
toive piilossa pidetty,
- julki tuomatta jätetty.

tiistai 25. kesäkuuta 2013

Kesäkuuma Talvivaara

Helle hellii herhiläistä,
viratonta virkamiestä,
rikkaan perheen poikalasta,
tytärtänsä tyylikästä.

Kesäkuumalla on kunkin
hyvä aika istuskella,
julistaa junaradalla
- turmiota Talvivaaran.

Toista talvipakkasella
temppua olisi tehdä,
monesta parempi silloin,
olutta on nautiskella,
kehua kesän tekoja,
- elellä etelämailla.

Peräti mitätön miesi

Onko herra Heinäluoma
peräti mitätön miesi,
puhemies nyt turhan pantti,
kun suu kaikilla supussa,
suuta ei avaa, pukahda
Katainen ei Urpilainen.

Onko ehdotus epäpätevä,
turhaa Eerosen turina,
Virkkunen kun mitään ei virka,
vaikka varsin tunnetusti
kuntauudistus kuralla,
apu tarpeen torveloille
- myös opposition osalta.

Armahdus, sananvapaus

Amnesty ei armastele,
anna armoa kenelle,
vaikka väittäisi nimensä,
sitä suomennos sanoisi.

Putin vaikka on kyseessä,
kysyy kurja lehdistössä,
miksi pelkäät suuri miesi,
missä on sananvapaus!

Häggdike, Venäjä, Kiina

Häggdike, Venäjä, Kiina
sekä vielä villivarsat
Ecuador kanssa Kuuban
tukevat nyt Eetvarttia,
- Lumiluola-luikuria.

Häggdike kun on mukana
joviaalissa sakissa,
tekonsa tosi ”terävä”
saattaa tehdä ”eetvarttia”
Suomen ulkosuhdanteille
- markkinoilla länsimaiden.

maanantai 24. kesäkuuta 2013

Tosi sitkeä on sissi

Tosi sitkeä on sissi,
urho aivan uskomaton,
joka kestää kelvotonta,
- vääräleuka Väinämöistä
kokonaisen vuoden verran,
viisi vuotta tai enemmän
enempi valittamatta,
- itkemättä illat pitkät.

Suosio katoavaista?

Vaikka mister Siilinjärvi,
Jyrki fantastic-Katainen
hymyää kuin kunnon missi,
surkea on suosionsa,
jyrkkä on alamäkensä,
joka hetki laskevainen.

Parantaa taas pahvi-Sauli,
kokoomuksen kärkikasvo,
sian lailla juoksuansa.

Entisellään piiru-Eero,
kun ei kansa suomalainen
tunne turjakkeen tekoja,
olemattomia oloja,
puhemiehen puurtamista.

sunnuntai 23. kesäkuuta 2013

Ohi on!


Innovaatiotukea!

Sana kelpo keksittynä,
manattuna mainoslause:
Mepä maksamme ilolla
innovaatiotukea”!

Sana kelpo keksittynä,
telakoille tarkoitettu,
varattu varustamoille,
jotta halvempi on hinta,
alehinta aikamoinen,
jotta liikkuisi tavara,
ostaja iloinen oisi.

Mitä on väliä sillä,
kunhan käy vain kauppa vinha,
vaikka köyhtyy kansalainen,
veronmaksaja vasiten!

Tuore tutkimus todisti

Tuore tutkimus todisti:
Kyllä kaali tuntee kellon
vaikka juuret irti maasta.
Toisin laita ihmislapsen,
jos on kaali pään sijalla,
olut otsalla asuvi,
järjen ottanut juhannus.

Himoksen juhannusjuhla

Vesi loppui festareilla,
riuku korvasi klosetin,
janojuoman koskenkorva.

lauantai 22. kesäkuuta 2013

Aatto juhlista jaloinko?

Kovin outo on asia
kannalta nyt kansalaisen,
puhumatta mahtavista
kirkonmiehistä koreista,
- apoteista ja papeista:

Jouluakin tärkeämpi
pikkujoulu on monesta,
aatto juhlaa autuaampi,
unohdettu juhlan kohde;
- Jeesus Kristus ja Johannes.

Pelastettu on taas nuuska!

Nuuska Ruotsinen rutisi,
kaatoi kurja EeUu-herrat,
missä onnistu ei Suomi,
konsaan pysty, ei kykene.

Nuuskaa saa taas maiskutella
makuisena vaikka mintun,
lakritsin, melonin, seljan,
ministeri mistä nautti,
ministeri mittavainen,
puolustaja pienimmäisten
- lasten, vanhusten vasiten.

perjantai 21. kesäkuuta 2013

Keravan Eki Havansi

Keravan Eki Havansi,
professori ruodoltansa,
tiedemiesi mieleltänsä
näytti mallia nätisti.

Vahingossa, pyytämättä
joutui jätkä julkkikseksi,
kuninkaaksi pääsi äsken,
sivun sai nyt pehmopersu
Hesarista ilmaiseksi,
(vertaa Soinin maksullinen).

Kuulla saivat kunniansa
ministerit mittavaiset,
siis ne hiljaiset inehmot,
- oikeusministerimme,
jotka nöyrtyvät Jutalle,
rahanpuutteen alla jäävät.

Unohdettu terve järki,
suosiossa suurimmassa
rosvot, häiriköt ja vangit.

Tasa-arvo tunkiolla,
jos on muuttaja kyseessä,
nainen miehelle mitattu.

Jälkikirjoitus kipakka:

Kateellisna katsoi kaikki,
- likimain koko Kerava
suosiota julkipersun,
paitsi Kalevi keravalainen:
Sivuni oli isompi,
- eikä turhan pieni tabloid!

Jutta harkitsi eroa!

Jutta harkitsi eroa,
rahasalkun hylkäämistä,
- Urpilaisen kierrätystä,
mutta loppujen lopuksi,
kas, kas kumma, kumma kyllä,
aivan muita murskaeli,
kahta kurjaa kierrätteli;
ministeriaitiosta
- poissa Jukka ja Maria!

torstai 20. kesäkuuta 2013

Tottele ei Tarjan katti!

Tottele ei Tarjan katti,
- se Neva Maskara -rotuinen,
mahdoton on Meggi-kissa,
- se verraton Venäjän lahja,
pöydälle se pyrkii aina,
- arkena ja sunnuntaina.

Mikä neuvoksi akalle,
- kuritukseksi katille?
Onko ohje paikallansa,
- sananlaskusta apua:

Konstit on monet minulla,
sanoi akka saapuvalle,
äkin pirttiin pyrkivälle,
- kun kissalla pöytää pyyhki!

Pekka Lehto ja perunat

Perunoista tykkää Pekka:
Alueella neljän aarin
pellossa sata lajia,
perunoita taas vaossa
kymmenen joka lajia.

Kasvaa pellossa Pekalla
potaatteja poikinensa,
jotta säilyisi lajinsa,
jälkipolville ne jäisi,
- mistä miestä kiittäkäämme!

He tukivat työttömyyttä

Eduskunnan kumpareella
he tukivat työttömyyttä,
väheksyivät työntekoa,
kannattivat keskellämme
vientikaupan kaatamista,
turkistuotannon tuhoa.

Tässä lista liikuttava,
ministerit ”mittavaiset”,
nen-loppuiset ”neitokaiset”;
Huovi-, Kyllö-, Viita-, Virkku-
sekä vielä ”nuorukaiset”
Häggdike ja Arhinbacke,
ja aivan ”odottamatta”
- Niinistöistämme se Ville!

Pää pensaassa kuin jänöllä
oli arvannet kai kellä,
- Ihalaisen Laurisella.

Samaan aikaan ”sattumoisin”
Jutta uljas Urpilainen
Pariisissa päivää vietti,
tornin juurella turisi,
Hollanden kera höpisi.

keskiviikko 19. kesäkuuta 2013

Perustuslakivalio

Perustuslakivalio
korppi-Koskinen totesi,
jotta toinen kelpo korppi,
- se Katainen, ei livennyt,
kaitaa polkua hylännyt,
- Himas-geitissä tyrinyt.

Paperipojat pulassa

Paperipojat pulassa,
öykkäröinti on ohitse,
konsa nyt muassa muiden
Stora Enson temppeleissä
käynnissä on taas ohennus;
potkut potkujen perästä.

Enää riehu ei Ahonen,
Jouko soita suuta suurta,
pitää ääntä pienenlaista
kaksikko kovin kireä,
tuskantäyteinen, kipeä.

Ripitteli Antti Rinne,
kehui Karvista kovasti,
teekkariksi tyrkytteli,
Petri Vanhala valitti,
katajaista vihtaa kiitti,
joka Jussina edessä.

Hallitus hätätilassa

Kertoi Gallup taas karusti:
Hallitus hätätilassa,
pulassa on kaksi suurta,
kohta entistä isoa;
siniset sekä punaiset.

Lamassa myös pienen pienet
kristilliset, leppäkertut,
- vireessä vihervasurit.

Pystyssä kuin lehmän häntä
- kesän koiton kynnyksellä
on oiva väki Sipilän.

Samassa on Soinin sakki,
kurja sentään kolmantena
ennen ehta Urpilaista.

tiistai 18. kesäkuuta 2013

Sauli viisaasti sanaili

Sauli viisaasti sanaili,
Kultarannassa kovisti:
Jos olet sä äijärukka
elänyt yli varojen,
et sä turjake pelastu
eläen yli varojen.

Kelpo kulttuurikuningas

Kelpo kulttuurikuningas,
Paavo porho Arhinbacke
tässä taannoin taas osoitti,
ettei turjake tajua
juoksusta tuon taivaallista:
Korjata ei kurja anna
kaarteita Stadionilla.

Pakko tyhmän on kysyä,
mitä tehtäisiin radalla,
jolla mahdoton on juosta!

Pakko vastata on itse:
Voihan siellä aina silloin
puolen kansan katsellessa
- neppiautoilla ajella!