Yksi
paikka vain vapaana,
tuhat
tuolia varattu,
jono
valtava viraston.
Sisään
astui perhekunta,
miesi
musta, muukalainen,
vaimo
viehko, huivipäinen.
Miesi
musta muukalainen,
kaksi
askelta kipaisi,
tuolin
itselle imaisi.
Vaimo
viehko, huivipäinen,
seisoi
hiljaa paikallansa,
oli
turja tyytyväinen.
Nousi
surku suomalainen,
viittoi
vaimolle varoen;
sijalleni
istu tänne.
Vaimo
viehko, huivipäinen,
heti
ilmaisi eleillä,
sovi
ei tapa minulle.
Viimein
vaimo huivipäinen
periksi
pahalle antoi,
istui
paikalle vapaalle.
Kului
tunti, puolitoista,
mies,
se surku suomalainen
virastosta
pääsi poies.
Vielä
viipyi, istui vaimo,
oli
hohtava hymynsä;
-
saiko turpaansa kotona!