Vuosikymmenten
kulussa
Manta,
siis Havis Amanda,
-
Ville Vallgrenin tekele,
autuas,
ihana impi,
neito
villi ja viaton,
alastonna
täysin, aivan,
-
feministejä kiroten,
miehiä
on viekoitellut,
tuhat
katsetta kerännyt,
-
miljoonalla kerrottuna!
Korona-ajan
kulussa,
vappuaaton
iltasella,
-
elämässä ensi kerran,
Suomenmaan
suloisin impi
kätki
suositut sulonsa
-
taakse tiuhan lankkuaidan!
Teekkari,
tosi toveri,
-
ystävä ylitse muiden,
pysy
poissa rinnoiltani,
minuun
ettei tauti tartu,
-
kuoloksi ole Korona!
Kestät
kyllä vuoden, kaksi,
kauempaa
vain katsastella
sulojani
suojattuja,
lantioitani
leveitä,
-
lakkia asettamatta!
Siihen
teekkari totesi;
armaani,
Havis Amanda,
Sua
ilman on jokaisen,
normimiehen
suomalaisen,
-
puhumatta nyt minusta,
aivan
täysin mahdotonta
olla
päivää ainokaista,
-
puhumatta nyt vapusta!
Alaston
Havis Amanda
yskän
ymmärsi, opasti;
hanki
nosturi isohko,
jossa
valmiina on oiva,
varma,
vankka, pitkä puomi,
-
aidan taakse yltäväinen!
Sitä
pitkin sinnittele,
-
vaikka kännissä olisit,
konttaa
raukka rinnoilleni,
suukon
saat sä poskellesi,
siis
perille päästyäsi,
-
sinnikkyydestä, sisusta!
Teki
teekkari, toveri,
työtä
juuri käskettyä,
pusun
sai hän poskellensa,
vettä
aivan rintaan asti
-
altaaseen pudottuansa!
Oitis
paikalla poliisi,
feministi
ja rovasti,
-
sisar valkea ja hento!
Torui
yksi, toinen hoiti,
kolmas
kiehui ja tärisi,
-
neljäs saarnasi sopua!
Vilustui
mies mittavainen,
-
päätyi vuoteeseen vapuksi,
Korona
on testaamatta
-
Mantalta ja teekkarilta!