Pimeydessä
arkiaamun,
normilenkkini
kulussa,
tyttö
tuiki tuntematon
tänään
päiväni pelasti,
kysyi
kesken koulumatkan,
päältä
pyöränsä uteli:
Miksi
luistelet sä aina
meidän
koulumme pihalla,
-
rataa kierrät jatkuvasti!
Menin
mä sanattomaksi,
mietin
puhki pienen pääni,
mistä tunnisti hän Väinön;
mistä tunnisti hän Väinön;
kasvoista
ei kumminkana,
ehkä
lenkkeilyasusta,
sinikeltakamppeestani,
-
no, no kun kivaa on se minusta!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti