Vapaaehtoisuus vai pakko!

Juha Akkanen pakisi,

Hesarissa helskytteli,

mietti miesi mittavainen,

kumpi keinona parempi

vapaaehtoisuus vai pakko,

sitten siltä istumalta

tarun muisti Kekkosesta,

jolla matkoilla mukana

patruuna ja AaYy-pamppu.

Tuli kerran taipaleella,

perukoilla Pohjois-Suomen

kumppaneille kiista, taisto,

mikä keinoista on kelvoin;

- vapaaehtoisuus vai pakko,

mattoon heittää vastustaja,

saada kannalle omalle,

- sille ainoalle oikealla!

Vapaaehtoisuus on minusta

näistä keinoista parempi,

tohkeissansa väitti pamppu.

Pakko, oppi vanha ja koettu,

oli kelpo patruunasta,

oiva myös nykyajalle.

Kekkonen vähän hymyili,

naama virneessä tokaisi:

Voi, voi teitä veljeksiä,

totisia torveloita,

sopivana yhdisteenä

vapaaehtoisuus ja pakko

ylivoimainen on konsti!

Sitten aivan sattumalta

pirttiin astui ulkosalta

talon kissa, hiirenpyydys.

Heti Urkilla välähti:

Voittaja on meistä äijä,

joka keinolla omalla

äkisti saa aikaiseksi;

kissa nuolee pyllyänsä.

Mietti siinä miestä kolme,

kuinka voittaa vodkapullo,

- toiset tyrmätä tylysti.

Pamppu kattia silitti,

herkuillakin houkutteli;

- katti kehräsi, nukahti!

Patruuna kisua käänsi,

päätä väänteli väkisin,

- katti raapaisi, pakeni.

Urho sieppasi sinapin,

väkevän kuin Kainuun miesi

juotuansa sangollisen

korpikuusen kyyneleitä,

sillä pyllyä sipaisi,

ja kas, kohta katti nuoli

- takapuolta puhtoiseksi!

Heti Kekkonen hymyili,

taputti olalle muita:

Pullo kuuluu nyt minulle,

olin taasen oikeassa

- kuten aina ennemminkin!

Eikä tässä vielä kaikki:

Jotta juttunsa parempi,

Juha Akkanen yritti

todistella, toitotella,

jotta on Juha Sipilä

taidoiltansa, tempuiltansa

kohta Kekkosen veroinen,

- ja taisi olla oikeassa

kuten aina ennemminkin!