Vuonna
kahdeksan ja neljä
sattui
Pohjolan perillä,
Vuontispirtin
tuntumassa,
rantamilla
Vuontisjärven
-
ikimuistoinen tapaus!
Tässä
kerron sen sinulle,
-
sinulle, uteliaalle!
Nelihenkinen
porukka,
isä,
äiti, kaksi lasta,
palaa
hiljaa tunturista;
Savua
on kaikkialla,
kanervikko,
sammalmatto
-
osin on tulipunainen!
Tuuli
puhkuu uhkaavana:
Pari
mökkiä on tuossa,
-
poltan ne pahoin, poroksi,
kansanpuistoa
kavennan
-
hehtaarilla tai parilla!
Missä
lie lähin puhelin,
-
mikä on hätänumero,
missä
lie paloasema,
-
etäällä, takana nurkan!
Hätä
on liki kädessä,
-
lopulta älynväläys:
Järvessä
on vettä, kyllin,
-
juotavaksi, sammutteeksi.
muoviämpäri,
tai kaksi,
-
lainaksi mökin pihalta!
Me
amatöörit, tavikset,
me
emme alistu, luovu,
-
ylivoimankaan edessä!
Hiki
virtaa hirmuisesti,
-
koko perheellä, sakilla!
Kuluu
tunti, puolitoista,
paloalue
ei kasva,
toivo
säilyy, eikä kuole,
-
tuli sammuu, huh, lopulta!
Viimeinen
punakipinä,
viimeinen
hikipisara
kättelevät
toisiansa,
-
ennen kuolon kohtaamista!
Kiitos
lainaämpäreistä,
-
ilman niitä kuis ois käynyt!
Kotona
Keravan mailla
-
palomiehiä on kauan kaksi!