Simo-Pekka Sorkkarauta

Pihvi kun oli taas kuiva,

hillo puuttui pannarista,

- teevee täynnä uusintoja,

Simo-Pekka Sorkkarauta

mietti hiljaa mielessänsä,

miten hylkäisi Keravan,

- karkaisi pois vankilasta.

Keravanjoki kun siinsi,

- takaa ristikon vilahti,

äkin äijällä välähti:

Minä ryhdyn maisteriksi,

- intomieliuimariksi!

Vähän johto ihmetteli,

väki pitkään päätä puisti,

konsa vanha laiskajaakko,

Simo-Pekka Sorkkarauta,

aina aamuin, iltasella,

viihtyi altaalla, vedessä,

- kroolasi sisäpihalla.

Simo treenasi, odotti,

vuotti aikaa oivallista;

viimein päivänä eräänä

alkoi muurin ulkopuolla

perinteinen pallomatsi

vangit-vartijat -välillä.

Tuli sitten tuomioksi

rankkari Simon hyväksi;

kaukaa miesi vauhdin otti,

katsoi missä maalivahti

seisoi heikkohermoisena,

suunnan vaihtoi vastaiseksi,

- Keravanjokea kohti!

Hetkeäkään empimättä

Simo-Pekka Sorkkarauta

heitti syrjään vaatteet vangin,

- urho ryhtyi uimariksi,

hetkessä ojan ylitti,

- kepitti Keravanjoen!

Vastarannalla valitti

kaksi vartijaa vihaista,

- puhkui henkihieverissä:

Miksemme me viisaat miehet,

vartijat hyväosaiset,

ryhtyneet myös maistereiksi,

tajunneet eto tekoa,

- sankarin syvintä syytä!