Putin, Medvedev, Vladimir

Armon vuonna yksitoista,

– jälkeen illan istujaisten,

sattui Pietarin torilla,

jotta julkiänkyrässä,

pohti poika suomalainen,

tutki turja tuskissansa,

mistä saisi muiston oivan,

– matkamuiston muijallensa.

Rahatonna raukka itki,

raapi päätä, mursi suuta,

kunnes kurjalla välähti:

Putin-maatuska pikantti,

oiva lahja on oleva,

paras lahja Pietarista,

– perinteinen, eikä kallis.

Löysi miesi maatuskansa,

Putin-maatuskan pikantin,

sitä tutki, tuskaeli,

poisti kuoren päällimmäisen,

käänteli ja katsasteli.

Outopa oli olonsa,

ylen kumma katsantonsa,

Putin kun ei pullistellut,

alla äskeisen Putinin:

– Oli piilossa Dimitri!

Arvannet kai kuulijani,

miten jatkan kertomusta,

marinaani maatuskoista,

tarinaa todenperäistä,

– sisäkkäisistä sijoista!

Järjestys oli jämerä,

tuttu naapurin tilasta:

Putin, Medvedev, Vladimir,

Medvedev, Putin, Dimitri,

aina asti kuoloon kumman,

– kuninkaista jommankumman.