Ulos katsoin ikkunasta;
- aurinkolasit, t-paita,
sateenvarjo sai nyt jäädä,
- poutapilvet, puiden varjot!
Jalan astuin arvokkaasti,
- harkiten, hyvin hitaasti,
sivutie ja ukkoskuuro,
- juosten ehdin alle sillan!
Paita kastui hartioista,
- sade taittui, matka jatkui,
kesä kurjan kuivatteli,
- raikas ilma mieltä nosti!
Kilometri, puolitoista,
- sadekuuro puhkui, nousi,
askel pikkuisen piteni
- pysäkkikatos, ihana!
Säästyi paita kastumatta,
- askel muuttui joutuisaksi,
taivas tummui, vuoti vettä,
- alle kuusen kurja juoksin!
Tämä on minun pihani,
- kuiski nainen ikkunasta,
säälistä hän kai hymyili;
- ei poloa pois ajanut!
Kuivana mä matkaa jatkoin,
- mietin hiljaa mielessäni,
kastumatta taidan päästä
- vaimon luokse, atrialle!
Tummenipa taivas taasen,
alla koivun seisoskelin,
onnetonna maata katsoin,
- vesi vyöryi kuin tsunami!
Tule viereen alle varjon,
- sama suunta lienee meillä,
ainakin ihan aluksi,
- lausui nuori, nätti nainen!
Minä miesi, maan matonen,
- kuljin hetken rinnallansa,
pääsin melkein kastumatta
- peräti kotiovelle!
Ovelta mä katsoin vielä
- askellusta enkelini,
kiitin vielä suojastansa,
- kysymättä jäi nimensä!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti