Pieni
kun olin mä lapsi,
Hanna
huolehti minusta,
orporaukasta,
rasusta,
-
syötti, juotti, hoivaa antoi!
Konsa
on hän vanha, heikko,
minä
annan vuorostani
hänelle
osan ajasta,
-
ajastani arvokkaasta!
Viivyn
vanhustentalossa,
keskustelen,
ulkoilutan,
tarve
jos on, syötän, juotan,
-
jopa valvon vaipanvaihdon!
Näin
lupasi, melkein vannoi,
suuren
suuri taiteilija,
mestari
iänikuinen,
-
poskien punehtumatta!
Tottako
tämä tarina;
toki
muuten paitsi että
huoli,
hoito alkoi vasta,
-
konsa kuoli vanhusraukka!
Viimein
kuoli hoito-Hanna,
yksin,
vanhustentalossa,
kaikkien
unohtamana,
paitsi
neidon naapureiden,
-
loppuaikain ystävien!
Konsa
kiiri kuolintieto,
oli
ensinnä jonossa,
-
perinnönjakoon tulossa
suuren
suuri taiteilija,
-
mestari iänikuinen!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti