Voi
surku, mua poloista,
Kalevi
Keravalaista;
jouluaaton
iltasella
lapsineni,
vaimoineni
joulupukkia
odotin,
tunnin,
kaksi, kenties kolme,
istuin
ikkunan edessä,
ulos
katsoin toiveikkaana,
istuin,
istuin ja odotin,
-
laisin turjake ei tullut!
Hirnui
tallissa hevonen,
vailla
kauraa, vailla vettä.
Kun
ei pukkia näkynyt,
äkin
tallia tavoitin,
kauraa,
heinää sille heitin,
-
vettä ämpäriin asetin.
Paluuni
oli nopea,
-
hiki otsalla norosi,
mutta,
mutta murheekseni,
oli
pukki ennättänyt
poiketa,
jopa jaella,
lahjat
runsaat, ruhtinaiset,
niitä
katsoin kiitollisna,
mutta
jälleen taasen kerran
- voi, voi suurta surkeutta,
näkemättä
jäi minulta
Korvatunturin
tulija,
puhumatta
nyt poroista!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti