Ulos
katsoin
ikkunasta;
-
aurinkolasit, t-paita,
sateenvarjo
sai
nyt jäädä,
-
poutapilvet, puiden varjot!
Jalan
astuin
arvokkaasti,
-
harkiten, hyvin hitaasti,
sivutie
ja ukkoskuuro,
-
juosten ehdin alle sillan!
Paita
kastui hartioista,
-
sade taittui, matka jatkui,
kesä
kurjan kuivatteli,
-
raikas ilma mieltä nosti!
Kilometri,
puolitoista,
-
sadekuuro puhkui,
nousi,
askel
pikkuisen
piteni
-
pysäkkikatos, ihana!
Säästyi
paita kastumatta,
-
askel muuttui
joutuisaksi,
taivas
tummui, vuoti vettä,
-
alle kuusen kurja
juoksin!
Tämä
on minun pihani,
-
kuiski nainen ikkunasta,
säälistä
hän kai
hymyili;
-
ei poloa pois ajanut!
Kuivana
mä matkaa jatkoin,
-
mietin hiljaa mielessäni,
kastumatta
taidan päästä
-
vaimon luokse, atrialle!
Tummenipa
taivas taasen,
alla
koivun seisoskelin,
onnetonna
maata katsoin,
-
vesi vyöryi kuin tsunami!
Tule
viereen alle
varjon,
-
sama suunta lienee meillä,
ainakin
ihan aluksi,
-
lausui nuori, nätti nainen!
Minä
miesi, maan matonen,
-
kuljin hetken rinnallansa,
pääsin
melkein kastumatta
-
peräti kotiovelle!
Ovelta
mä katsoin vielä
-
askellusta enkelini,
kiitin
vielä suojastansa,
-
kysymättä jäi nimensä!