Vuonna kahdeksan ja neljä
sattui Pohjolan perillä,
Vuontispirtin tuntumassa,
rantamilla Vuontisjärven
- ikimuistoinen tapaus!
Tässä kerron sen sinulle,
- sinulle, uteliaalle!
Nelihenkinen porukka,
isä, äiti, kaksi lasta,
palaa hiljaa tunturista;
Savua on kaikkialla,
kanervikko, sammalmatto
- osin on tulipunainen!
Tuuli puhkuu uhkaavana:
Pari mökkiä on tuossa,
- poltan ne pahoin, poroksi,
kansanpuistoa kavennan
- hehtaarilla tai parilla!
Missä lie lähin puhelin,
- mikä on hätänumero,
missä lie paloasema,
- etäällä, takana nurkan!
Hätä on liki kädessä,
- lopulta älynväläys:
Järvessä on vettä, kyllin,
- juotavaksi, sammutteeksi.
muoviämpäri, tai kaksi,
- lainaksi mökin pihalta!
Me amatöörit, tavikset,
me emme alistu, luovu,
- ylivoimankaan edessä!
Hiki virtaa hirmuisesti,
- koko perheellä, sakilla!
Kuluu tunti, puolitoista,
paloalue ei kasva,
toivo säilyy, eikä kuole,
- tuli sammuu, huh, lopulta!
Viimeinen punakipinä,
viimeinen hikipisara
kättelevät toisiansa,
- ennen kuolon kohtaamista!
Kiitos lainaämpäreistä,
- ilman niitä kuis ois käynyt!
Kotona Keravan mailla
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti