Minä, vanha Väinämöinen,
tässä tunnustan sinulle
syntini syvät, salaiset,
- vapaasti, pakottamatta!
Minä, vanha Väinämöinen,
olen tarkkaillut, vakoillut,
- Ainoja alastomia
paljain silmin, kiikarilla
- lauteilla kylyn, siis saunan,
laitureilla, rantamilla
Pohjolan akan, emännän,
- tietämättä, tajuamatta!
Minä, vanha Väinämöinen,
seurasin salaa, vakoilin,
kuinka kuulu Lemminkäinen
hiihti hirvensä perässä;
synnin tuskaa tuntematta
- osan saaliista varastin!
Minä, vanha Väinämöinen,
sanoin saaliin ampuneeni
ihan nuolella omalla,
- onnettomalla aseella!
Kun mä, kurja Väinämöinen,
- vielä viime vuosinani
tahdoin sokkosilmilläni
- nähdä Ainoni alasti,
kesken neitoin uintiretken
- hänen vaatteensa varastin!
Kun mä, kurja Väinämöinen,
Ainoa en kiinni saanut,
- tuskin näin edes takaapäin,
kostoksi tein vaatteistansa
- jalkarättejä isosti!
Mieltäni nyt lämmittäisi,
- kevenisi taakka synnin
jos sä armas ystäväni
tekojani puolustaisit
- edessä pyhän isännän!
Sano vaikka seuraavasti:
Eihän vanha Väinämöinen
mitään voinut mielellensä,
- mies kun on hän malliltansa,
sankariksi syntyneenä
- laisin kunnianhimolle,
ja mikä jopa parasta
tuskin laisin hän varasti,
- ja senkin voi korvata rahalla!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti