Marin kaunis, ei minusta!

 Äsken reilu rautakoura,

mies iso, perusdemari,

minua tovin kovisti;

oletko sinä lukenut

Trendi et Lilyn, Voguen,

näitkö niissä neitokaista,

joka muistutti kovasti

puheenjohtajaa punaista,

- meidän Sannaa, valtanaista!

Kuvaa oivaa, kelvollista,

kovin on photoshopattu,

paljon pantu pakkelia,

puuteria, ynnä muuta,

- ihan liiaksi minusta!

Tuntuu toisaalta minusta,

että nainen, tuo typerä,

heitti pois hepenet hienot,

poisti päältä päiväpaidan,

paitulin ja rintaliivit,

- jotta miestä miellyttäisi!

Korunsa kalevalainen

mieleen oitis tuo minulle,

että pyntätty typykkä

on kuin Louhi Pohjolasta,

paha akka, Sammon surma,

kumoaja, kaatokarju

- hyvinvointivaltiomme!

Hieno huulipakkelointi,

pieni häivähdys punaista,

- viite tuo demarilasta,

mieleen tuo punakapinan;

liekö sittenkin kyseessä,

- Mirella Marin, demari!

Mutta, huh, huh, varmaan muistat,

että ehtoisa demari,

ken, ei vaatteilla koreile,

- naamaan pynttää pakkelia,

maata paidatta rakenna,

- puhumatta boksereista,

eikä heilasta hameetta

kanssa arvon äänestäjän,

vaikka vallassa olisi,

- päässyt pääministeriksi!

Muuten armas ystäväni,

mieti vielä mielessäsi,

- keskustelumme lopuksi,

liekö tuo Marin, typykkä,

kovin kaunis kasvoiltansa

- kun ei ainakaan minusta!

Kaunishan on tuo olento,

- kovin nätti kasvoiltansa,

mutta en nyt tiedä häntä,

konsa puuttuuhan häneltä,

tärkein kaikkein tärkeimmistä,

- miehinen demarityyli,

sitä puuttuu pärstästänsä,

ilmeestä, jopa asusta,

- ja kas, sen mukana kaikki!

Jälkikirjoitus kipakka:

Lopun lausuin mieli maassa,

- vanhaa miestä matkimalla,

kun lain ollut ei minusta

ottajaksi silmän mustan,

- toitottajaksi totuuden!