Antti Rinne, se demari,
kulki harkiten, hitaasti,
jalan, kohti Tamperetta;
pahoin painoi mieltä miehen
- karmea Kalevankangas,
päättyvä punakapina,
- lopun alku, ja häviö!
Kenraalilla, marsalkalla
vastassa oli nyt vainen
pelkästään omaa väkeä,
- tumman-, vaaleanpunaista,
valtaajalle nyt tulossa
- tappio, sovittu, varma,
ja mikä jopa pahinta
voittaja on taistelutta,
Tampereen oma asukki,
- Mirella Marin, siis nainen!
Muisteli mies katkerana
- porvarin pahaa tekoa,
tuskaa, itkua, eroa,
- innotonta puolustusta!
Muistanut ei ken, toveri,
aatetta ajan sotaisen;
”veljeä lain ei jätetä”!
Mennä sain minä pihalle
- lailla kurjan kulkukoiran,
sijalleni nousi Sanna,
- Mirellaksi myös sanottu!
Naista palvoi puoli maata,
aviisi liki jokainen,
- Anna, Eeva ja Vogue!
Minä lehdiltä en saanut
Suomen oivasta tilasta
- kiitosta tavanomaista,
vaikka vielä kuljen tässä
tämän puolueen punaisen
- puheenjohtaja-asussa!
Toivon hartaasti, todella,
- jälkeen varman tappioni,
aviisiltani ”omalta”,
Demokraatti-lehdykältä
- edes muistokirjoitusta!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti