Kynttilä
ihan elävä,
-
ei ledi, vaan aivan aito,
loistaa
hetken haudallasi,
-
jouluaaton, kenties -päivän,
tapani
on toive turha.
Elit
vainen päivän yhden,
sua
katsoin pienen hetken,
katsoin
silmät kyynelissä
minuuttia
tuskin viittä,
näin
vain heikon hengityksen,
-
lasikaappi esti kuulon.
Muista,
tiedä en väriä,
hiuksiesi,
silmiesi;
mukaisesti
parhaan muiston,
kauniiksi
sun mä totesin,
-
olit vaimoni näköinen.
Valkoisissa
vaatteissasi
sinut
kannoin kirkkomaalle;
kiloissa
mitätön taakka
perisynnin
lailla painoi,
-
kasaan painoi hartiani.
Tässä
taasen kulkiessa,
kävellessä
kirkkomaalta,
sinua
minä ikävöin,
muistan
murhetta, surua
-
takaa vuosikymmenien.
Muistan
myös minä iloita
pojistani
pontevista,
joista
vaimoni rakensi,
ihmiset
tosi osaavat,
-
kunnon Suomen kansalaiset.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti