Toivossa
elon ihanan,
hevonen,
reki perässä,
karkasi
rajan ylitse,
häntä
heiluen kalatti:
Pidä
Suomi raadantasi,
kaurapeltosi
kamalat,
tammasi
pihit, itarat!
Minä
lähden ulkomaille,
siellä
syön ja siitteleitsen,
-
en vedä kivirekiä!
Kaukana
rajan takana,
Siperian
tietämillä,
soma,
siittävä hevonen
pienen
hetken pinnisteli,
kunnes
kurjana tajusi:
Karvaista
on vieraan kaura,
mäti
sammen lain ei maistu,
sovi
suuhun Suomi-orhin.
Oma
maa on auvoisampi,
vieraassa
vilu ikävä,
kotitalli
kelpaa kyllä,
kun
on entinen isäntä
-
politrukkia parempi!
Niinpä
hiljainen hevonen
kotiansa
kohti kulki,
kulki
nöyränä, nolona,
häntä
koipien välissä,
-
ihan kirjaimellisesti!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti