Kalevi Koskela, Kerava 100 lähettiläs

sunnuntai 24. huhtikuuta 2016

Kalevi, Hakalan Pekka

Hesarista hetki sitten
hehkutti Hakalan Pekka,
- kuulu miesi Moskovasta:
Kohta aion kurvaella
Ladalla läpi Venäjän.
Viipuri on lähtöpaikka,
Vladivostok reissun päätös.

Lada josko ei hajoa,
kampiakseli katoa,
aikoo miesi mittavainen
vajaan kuukauden kulussa
kaahaella kärryllänsä
kilometrejä kasapäin,
- runsaat kymmenen tuhatta,
ynnä vielä innokkaasti
ihan siinä vain sivussa
raportoida matkastansa
- aina päivän päättyessä.

Minä mies tosi mitätön,
Kalevi Keravalainen,
olen varsin onnekkaasti
saman matkan sinnitellyt
- Trans-Siperia -junalla,
paitsi että määränpääni
oli puolla punaisen Kiinan!

Siksi aion tallustella
- vainen kahdella jalalla
viikon kahdeksan kulussa
peninkulmia peräkkäin
satakunta nyt aluksi,
josko pohkeissa on pontta,
josko säilyy sattumoisin
ehjänä akillesjänne.

Tämä matka mittavainen
alkaa kaukaa Sammatista,
määränpää on Uhtualla,
Kalevalan kankahilla.
Ehkäpä elämysmatka
on nyt paikka oivallinen
tavata eto Elias,
itse Lönnrot, se lekuri,
Kalevalan koostokarju!

Ihan siinä vain sivussa,
aikomus on myös minulla
raportoida reissustani,
josko löytyisi aviisi,
joka pienen palstan soisi
minulle mitättömälle!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti