Kalevi Koskela alias Keravan Väinämöinen

tiistai 15. marraskuuta 2011

Vanhan kirjaston tarina

Kauan sitten kaukomailla
oli kirjasto korea,
arkkitehdin aikaansaannos,
vähän ehkä ahtaanlainen.

Äkin päähänsä sai sakki,
kulttuuriväki vähäinen:
Saatava on uusi uljas,
paljon entistä ehompi.

Piti keino keksittämän,
tekosyy tai aivan aito,
jolla vanhan saa viralta,
uuden suuremman tilalle.

Heti ”löytyi” himpun verran
vesivuotoa, hometta.
Kiiri huuto hulvatonna:
pilalla koko koreus!

Urakoitu konsa uusi,
pystyssä iso pytinki,
komea kuin kultalinna,
oli vuorossa valitus:

Vanha tuiki tarpeellinen,
oiva siellä on oleilla,
päivät, illat istuskella,
tietoakaan ei homeesta!

Rakennus rapakivinen,
pyhäinjäännös mi parahin,
säilyi siltä istumalta,
ilona ”ikihyvänä”.

Asunnoista konsa puute,
tonteista kova kysyntä,
kirkui hurja kansanjoukko:
Satsiin niitä sorvattava!

Piti keino keksittämän,
mistä maata mainiota,
tekijöille tontti tyhjä,
aluseksi autuaaksi.

Vierellänsä viisaat naiset
mietti miehet päänsä puhki.
Äkin lähti purkukäsky,
käteen tarttui moukari tai moska.

Taasen kuului huuto hurja,
parahdus parista suusta:
Mieletöntä moukarointi,
asunnoista ei väliä!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti