Vanhan kirjaston tarina

Kauan sitten kaukomailla

oli kirjasto korea,

arkkitehdin aikaansaannos,

– vähän ehkä ahtaanlainen.

Äkin päähänsä sai sakki,

kulttuuriväki vähäinen:

Saatava on uusi uljas,

– paljon entistä ehompi.

Piti keino keksittämän,

– tekosyy tai aivan aito,

jolla vanhan saa viralta,

– uuden suuremman tilalle.

Heti ”löytyi” himpun verran

vesivuotoa, hometta.

Kiiri huuto hulvatonna:

– pilalla koko koreus!

Urakoitu konsa uusi,

pystyssä iso pytinki,

komea kuin kultalinna,

– oli vuorossa valitus:

Vanha tuiki tarpeellinen,

oiva siellä on oleilla,

päivät, illat istuskella,

– tietoakaan ei homeesta!

Rakennus rapakivinen,

– pyhäinjäännös mi parahin,

säilyi siltä istumalta,

– ilona ”ikihyvänä”.

Asunnoista konsa puute,

– tonteista kova kysyntä,

kirkui hurja kansanjoukko:

– Satsiin niitä sorvattava!

Piti keino keksittämän,

mistä maata mainiota,

tekijöille tontti tyhjä,

– aluseksi autuaaksi.

Vierellänsä viisaat naiset

mietti miehet päänsä puhki.

Äkin lähti purkukäsky,

– käteen tarttui moukari tai moska.

Taasen kuului huuto hurja,

parahdus parista suusta:

Mieletöntä moukarointi,

– asunnoista ei väliä!