Kalevi Koskela, Kerava 100 lähettiläs
- kansakoululapsosena,
viisikymmentäluvulla
latuni avasin itse;
metsiin, pelloille ja soille,
- iloksi omaksi, muiden!
Kaupungeissa ja kylillä,
- hyi häpeä, Keravallakin,
käy nyt kauhea pulina,
itku, hammasten kiristys,
jos ei metsistä lain löydy
- luontoon tehtyjä latuja!
Kaupungeissa ja kylillä
unohtaa moni, usea,
- heti aamusta avatut,
ladut nuo erinomaiset,
- siis reiteillä raivatuilla!
Lumituiskun iskiessä,
- yöllä taikka aamusella,
ovat varsin tunnetusti
Keravan ladut avoinna
- ennen kuin on auki Alko,
ja ennen kuin kiekuu kukko
- maalaiskunta Tuusulassa!
Lumituisku jos ei iske,
lumimies keravalainen
- korvaa sen lumitykillä!
Keravaisilla laduilla
hiihdellä on aina oiva,
vaikka säätäjä sään, ilman
joskus talven unhottaisi,
- tuplasti tulisi lunta!
Keskellä Keravan talven,
- karun, kylmän ja lumisen,
yhdeksisen miestä, naista
katselee lumisateessa,
- sillä silmällä somasti,
josko jollakin tavalla
äänen saisi itsellensä
- rikkaalta, varattomalta!
.jpg)
Kerava oli asuttu,
mukaan hurjien huhujen,
- kivikauden kestäessä,
yhtään liioittelematta,
unohtamatta totuutta
- keski(sen) ajan kulussa!
Varmaa on nyt ilman muuta,
että tuossa tuokiossa
sata vuotta täyttää turja,
pieni, piskuinen pitäjä,
kaupunki, kyläpahanen,
- maailmannapa, Kerava!
minulta mitättömältä,
- hyvinvoivalta, hyvältä;
vaikka veisit melkein kaiken,
- kaikki rakkaimmat koruni,
vaikka nälkää nähdessäsi
- ruokakaapin tyhjentäisit,
vähät noista mä välitän,
- käännän katseeni sivulle,
syy, kas, laisin ei sinussa,
vaan, mielestä minun ja muiden,
- rakenteissa yhteiskunnan,
syytä Orpon, Riikka Purran,
- koko porvariporukan!
