Nälkä aina vieraanamme

Notkunut ei ruokapöytä

Rovaniemen ruokapöytä,

Kepu konsa murkinoitsi,

Santa Parkissa janosi.

Rahvaan miehen murkinaksi,

kukonhäntä ei nyt kyllin,

täyttänyt ei tunnetusti,

sipsi vatsan vaatimusta.

Kepun petti pohjan poika,

nälän jätti Santa Parkki,

ellei sitten sattumoisin

ahneus oman porukan:

Kaksi annosta akalle,

kolme miehen puolikkaalle,

jolloin aivan arvatenkin,

lopuille jäi lämmin koura,

lypsylämmin känsäkoura.

Kapinaan ei noussut kansa,

tyytyi kurja kohtaloonsa,

sakki siirtyi sorron yöhön,

joi ja tanssi taivasalla,

- viini riitti aamuun asti!

Te, te saatanan tunarit

Te, te saatanan tunarit,

suuttui Soini ja jyrähti,

syyti Kekkosen sanoja,

haukkui hallitushaluiset,

Audi-istujat ”ihanat”,

takapenkin taaperoiset.

Te, te saatanan tunarit,

suuttui Soini ja jyrähti,

syyti Kekkosen sanoja,

veronmaksajia muisti:

Sinä maksat maltahia,

eurot Espanjan eduksi,

pankkiherrojen hyväksi.

Jyrki kuuli kunniansa:

Äijällä ote lipesi,

niskalenkkinsä lipesi,

oma silta jo odotti,

selkä kastui kieltämättä.

Paavo kuuli kunniansa,

Mäki Arhin arvionsa:

Te, te ette nyt mukamas,

hyväksy tukitekoja,

onko EeVeeäM pahasta,

mielestänne vielä nytkin!

Oli paikalla kehunsa,

oma nosto kissan hännän:

Minä väitin vuosi sitten,

Espanjasta ennustelin,

pahin rytky on tulossa,

pankit Espanjan pulassa,

apua ei lisäajasta!

Jälkikirjoitus kipakka:

Taasen karhu on herännyt,

Soini jälleen voimissansa,

- valmiina välikysymys!

Yksi joukosta on poissa

Vaikka euro vaipumassa

syövereihin synkän syksyn,

menossa manalan maille,

potkupallo on pääasia,

suru, murhe rahapohatan,

rutiköyhän kerjäläisen.

Kilvan kaikki kansakunnat

tosissansa tappelevat,

ken on ylväin Euroopassa,

ken on potrin potkijoista,

kellä kannu kainalossa,

pykälässä kellä pytty,

konsa kuukausi kulunut.

Yksi joukosta on poissa:

Hurja joukko, huuhkajamme,

kisat katselee kotona.

Utopiaa on ajatus

että Suomi selviäisi,

osanottaja olisi,

siellä missä laulaa kukko,

kukko kunnian on läsnä.

Vanha virsi voimissansa!

Kas vain ykskaks yllättäen

vanha virsi voimissansa,

virsi ”Voi on aina voita”

taas on täällä voimissansa.

Hillitön nyt on himonsa,

vaikka hinta hirvittävä,

- kohti pilviä hipova.

Kasvussa on voin kulutus,

toisin kuin se kuulu häntä,

- laskevainen lehmänhäntä.

Vaikka hinta hirvittävä,

kammottava sen kulutus,

silti kenkään ei valita,

paitsi ehkä Pekka Puska,

tietäjä iänikuinen,

- rasvatietäjä totinen.

Kivihiili versus turve

Kaksi herraa hallituksen,

- parivaljakko parahin,

Jyri, turja turvenuija,

kivihiili-Ville vinha,

nyrkit pystyssä nykyisin

riitaa haastaa hillitöntä.

Käynnissä on kaksintaisto,

väittely vesilasissa,

kumpi kurjista parempi,

kivihiili, tuote kurja,

tuote uljas ulkomainen,

vaiko turve, soiden anti,

tuotteemme kotikutoinen.

Riita jäänee ratkaisutta,

hallitus pysyy kasassa,

molemmille pistepotti,

väkensä oman osalta.

Alla auringon ei uutta

Alla auringon ei uutta:

Meidän veljemme Venäjä

vanhan Mainilan manasi,

Suomen suunnan syyllistytti,

Nato-suunta synti suuri,

yhteistyökin nyt pahasta,

iso uhka ilmiselvä,

vaaraksi Venäjän maalle.

Kannata ei karjataisto!

Missitaiston mittavaisen

konsa hylkäsi hyväkäs,

Pöllö-töllö, se kanava,

joka määkii mainoksia,

tunkee niitä tuutistansa

joka hemmetin välissä,

kuului kuiske kannustava,

tuhahdus takarivistä,

katsomosta kansalaisten:

Kerallansa menköön myöskin,

kaksi muuta mittelöä,

tylsää ja vähä-älyistä;

jäinen kiekko, Euroviisut,

polvihousupoikasemme,

joikujat iänikuiset,

pistelasku piinallinen,

jokavuotinen jorina,

Höyry-Häyryn huutaminen!