Tyhjän tynnyrin tarina

Oli kerran kauan sitten,

kaukomailla kaljatehdas,

oluenpanon osaaja,

joka ihmisten iloksi,

”ravinnoksi” rikkaan, köyhän,

oluella ohraisella,

täytti tyhjät tynnyrinsä,

saavinsa satakiloiset.

Kerran yöllä yksinänsä,

saapui tehtaalle toveri,

panimolle pieni äijä.

Kulki äijä kummissansa,

pienen tuikkunsa valossa,

tynnyreitä tutkiskeli,

piitannut ei pienimmistä,

terästynnyriin tykästyi,

konsa kooltansa isompi,

muita paljon mahtavampi.

Jättitynnyri järeä,

painoi tonnin, painoi kaksi,

oli muita mittavampi,

paljon pieniä isompi.

Varas varsin vaativana,

jätin vaivalla varasi,

kävi tynnyriin käsiksi,

nosturilla nostatteli,

asetti avolavalle.

Kartanolle sitten konna

tuhat tuoppia varasi,

kekkereihin kutsui kaikki,

kaverinsa kaikkinaiset,

kylänmiehet, nuoret naiset,

kaikki äijänkäppyrätkin:

Ole nyt en kipeä, köyhä,

hylkiö hyväksymätön,

entisvanki en varaton.

Ota runsaasti olutta,

piripintaan täytä tuoppi,

juo ja juo, oi ystäväni,

kuomaseni, kultaseni.

Nyt on juomaa juotavaksi,

olutta otettavaksi,

sinulle, minulle, meille,

koko kaupungin osalle.

Vaan kuinka kävikään kurjan,

miten päättyi ilta irstas?

Hanat vaikka aukaistuina,

valunut ei vaarinkalja,

olut kuohunut kupeissa,

tuopit täyttyneet ei laisin.

Pääsi suista sukkelasti,

räkänauru rääväsuilta,

pilkkalaulu piikasilta,

rengeiltä rehevin ”riemu”,

kavereilta kaikkein kaamein:

Huomannut et hurja äijä,

mitään kuullut kiireeltäsi,

vaikka varsin ilmeisesti,

– kun sä kuljit mieron tiellä,

– kartanolle kaasuttelit,

lava auton äännähteli,

tyhjä tynnyri kolisi,

– mainostynnyri tykitti!

Vapaa liikkuvuus hyvästä, jalkapuu on pannaan pantu

Vapaa liikkuvuus hyvästä?

Kesäkuumalla jokainen

sisään pääsee sukkelasti,

– ovista ja ikkunoista,

väki vaikka on kotona,

oma sakki saapuvilla.

Takaajana siinä Schengen,

vapaa liikkuvuus luvattu,

– se EeUu-herrojen hedelmä.

Jos on tarkoitus todella,

hyvinvointia tasata,

hyvin siinä onnistuttu,

– Itä-Euroopan iloksi.

Nyt on surku sontiaista

Nyt on surku sontiaista,

– vihreillä hätä kädessä,

kato sille konsa käynyt,

lukunsa alas livennyt.

Väitetään nyt myöskin että,

ekosysteemi sekaisin

myötä muutoksen on mennyt.

Mikä muutokseen on syynä?

Syynä siihen ilman muuta:

Vasemmiston vaatimukset,

talonpoikain tappolinja,

tilain pienten tyrmäykset,

karja-autoilla ajelut,

sillä nyt ei lannoitusta

lehmät laske laitumelle,

liukumiinoja lisäile,

suosi sittisontiaista,

edistä sen elinoloja.

Ministeri vitsin murjoi

Krista Kiuru, se demari,

äsken murjoi meille vitsin:

Vuokra halpenee hitosti,

liki ilmaista asunta,

minä konsa niin sanelen,

– korkotukea korotan.

Konsa tutki kansan gallup,

asiaansa arvuutteli,

viisi kundia sadasta,

– uskoi torvea ”totuuden”!

Häntä koipien välissä

Suuren suuri sankarimme,

Julma-Jutta Urpilainen

hymyhuulin herjaa heitti,

konsa kiersi Euroopassa,

vakuuksia vaatimassa:

Tippaakaan ei maamme tingi,

kysymys on kynnyksestä!

Mutta, mutta muistakaamme,

kansankynttilän koreus,

toveruus, ei uusi luukki,

yhtään auta markkinoilla,

– EeUu-herrojen edessä,

tosi konsa on kyseessä;

Italia jälkeen Kreikan,

konkurssiin on kaatumassa.

Sano, että olen sanonut:

Häntä koipien välissä,

palaa suuri ”sankarimme”

vakuuksia vailla Jutta.

Mutta hyydy ei hymynsä,

vaikka tuttu tietäjämme,

– Soini, kiiski vastarannan,

sanoo hälle sukkelasti:

Avunanto vastuutonta,

on kuin juoppoa juotteleisi,

parantaisi ”viinasella”,

lisäviinalla vasiten.

Kiinnosta ei viestinjuoksu?

Kiinnosta ei viestijuoksu,

– äSäM-taisto kansaa Suomen,

jos on yhtään uskominen,

mitä mieltä on Hesari.

Tuusula sai nyt todeta,

katkerana katsastella,

kuinka kohteli Hesari,

suuren suurta ponnistusta,

viestinviejäin viiletystä:

Yksi palsta, se kapea,

- kaksikymmentä riviä!