Kalevi Koskela, Kerava 100 lähettiläs

maanantai 9. toukokuuta 2011

Kastelu puhtaalla vedellä

Konsa nuoriso kuritta,
öiseen aikaan ahkerasti,
Koffin puistoa kolusi,
urealla uhmaavasti,
kasteli koko komeuden,
keksi kurja tanttalauma,
päättäjä perin pätevä:
Kastelun jos käynnistämme,
omin ainein aamuyöstä,
taikka ennen puoltayötä,
kastelemme kaljapuiston,
ihan pelkällä vedellä,
ihme on ja kumma kyllä,
puhtaana jos ei puisto säily,
virtsaus heti vähene.

On kahdeksas toukokuuta

On kahdeksas toukokuuta,
sunnuntai ja päivä äitein.
Ilon päivä se monelle,
minulle totuuden hetki:
Kasvimaa on muokkaamatta,
kuivana myös kukkapenkki,
koti tyhjänä tylysti,
hiljaisena hautuumaalla,
alla paatensa pahaisen,
lepää äiti vieressä isäni,
yhdessä he ensi kerran,
jälkeen vuoden on usean.

lauantai 7. toukokuuta 2011

Portugal muka pulassa?

Portugal muka pulassa,
konsa kurja vaatimassa,
takuita sekä tukea,
vaikka kultaa pullollansa,
pankkiholvinsa hopeiset,
tukeen konsa turvaamassa,
vaikka vallan viekkahasti,
oma kulta käyttämättä,
varat piilossa pojilta,
herroilta ja hempukoilta,
Unionin mallimailta.

perjantai 6. toukokuuta 2011

Itse itseään ylisti

Oman itseni osalta,
mä kehumaan ole en oiva,
sanoi Tarja ja kehaisi,
itse itseään ylisti,
Venäjä-suhteista valisti:
Maamme hyötynyt minusta,
Unioni ennen muuta.

Jatkoi Tarja katkerana,
Kuvalehdessä kirosi:
Toisin nyt on täällä kaikki,
valta viety on minulta,
viety väkisin, pois otettu,
pantu pääministerille.

torstai 5. toukokuuta 2011

Kuka pelkää kansaa Suomen?

Nyt mun pakko on kysyä,
kuka pelkää kansaa Suomen,
kuka laisin ei rakasta,
perus-Suomen perhanoita,
joka viidettä emoa,
isukkia, miestä, naista,
konsa lehdistö korea,
laatulehdet luokattomat,
tekee pilkkaa tyhmyreistä,
Suomemme tukijaloista,
kehveleistä kansakunnan,
perusjätkistä peräti?

Junan jäljessä – myös Seura,
– vakaa, vanha laatulehti,
puhui puuta heinää heistä,
pani halvalla väkeä,
lipan alta louskutteli:

Osta äijä olkihattu,
pane päälle kauluspaita,
– pikkutakki sen perästä.

Jos et korttia omista,
aja akka pyörälläsi,
– taikka julkis-liikenteellä.

Vältä kaikkea kevyttä,
ituja ja kasviksia,
– rasva lapselle parasta.

Juomasi on pakko olla,
kunnon kaljaa karjalaista,
oluesi merkki Olvi.

Menun oltava Savoksi,
jottei kunnon kansalainen,
etanoita yököttele.

Pakko taulussa lukea,
vanha vuosi, ja tekijä,
von Wright taikka Palmun Jussi.

Maamme-laulu on parasta,
jälkeen Marssin Jääkäreiden,
Suvivirsi myös sopiva.

Vasemmiston pallipaikat

Tasa-arvon tantereella,
Salin Suuren” seikkailussa,
kokolailla ”miehekkäästi”,
jaettu on jakkaransa,
vasemmiston pallipaikat:
Kokonaista kolme naista,
Aino-Kaisa, Silvia ja Eila,
istuu hiljaa hiirulaisna,
Taavina” takarivissä,
kun taas varsin korskeasti,
komeasti kolme miestä,
Kari, Martti kanssa Paavon,
istuu nyt etunenässä,
liki pöytää Parlamentin,
puhemiehen purtiloa.

Paljon ei ole paremmin,
laita sossujen sakissa,
kokonaista konsa neljä,
miestä varsin mittavaista,
Kari, Erkki, Jouko, Jukka,
puhemiehen katseen alta,
vallannut on parhaat paikat,
mutta sentään ”sattumalta”,
kauimpana kaksi miestä:
Jukka Kärnä, Antti Lintman,
istuu aika arkalaisna,
kera neljän aatenaisen:
Tytin, Merjan, Kristiinan ja Hannan.