Tässä
nyt ihan aluksi,
pyydän
anteeksi sinulta,
-
lukijalta ainoalta,
tätä
surkeaa runoa,
-
puolenpäivän purkausta!
Totta
tässä toinen puoli,
toinen
syntyi ja sikisi
-
puupäästä ikiomasta!
Runon
rohkenin repäistä,
jopa
vielä julkituoda,
Suomi
kun ei lie Venäjä,
-
Samuli isovihainen!
Keravan
Setä Samuli,
Isolan
tilan isäntä,
kas,
kas, vielä toistaiseksi,
-
kruunaamaton kunkku, tsaari,
tässä
päivänä eräänä
-
tuomana Itellan, Postin,
sai
jotain salaperäistä,
-
kirjeen oudon, kummallisen!
Luki
alla yllättäen
Mirella
Marin, demari,
-
Kesärannan keisarinna!
Samuli
tuo sankarimme,
mietti
viisaan päänsä puhki;
toverina
sainko kutsun,
vaiko
lehtikeisarina,
-
ylimpänä ystävänä,
oliko
Apu avuksi,
vaiko
vankat ansioni
-
paikallisena pomona!
Rokan
söi mies rohkeasti,
limusiinin
sai, varasi,
Kesärannan
kinkamille
-
körötteli kuin kuningas!
Aivan
ykskaks yllättäen
oli
paikalla myös muita,
-
politiikan pohtijoita,
kavereita
kelpoisia,
toimittajatorveloita,
naistenlehtileipojia,
-
Eevan, Annan ja Voguen!
Hiljaisena
hieno miesi,
-
Keravan Setä Samuli,
kuunteli
kun Sanna Suuri
tunnin,
runsaat puolitoista,
puhui,
puhkui ja pälätti.
-
suolteli sirosanoja
Suomenmaan
surutilasta
-
paperiinsa katsomatta!
Murheisena
mietti miesi;
Enpä
tainnut taaskaan päästä
neuvottomain
neuvojaksi
-
ongelmien ratkojaksi;
taisin
jäädä, toistaiseksi,
keravaiseksi
kamuksi,
-
pelkäksi Apu-pojaksi!
Kuvaa
sainhan sentään kaksi
-
kasvokirjakaunisteeksi,
eikä
suuri, suurenmoinen,
kasvistäyteluomukakku
-
pahaa tehnyt vatsalleni!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti