Kalevi Koskela, Kerava 100 lähettiläs

keskiviikko 10. elokuuta 2016

Via-Kalevala / Keravan Väinämöinen 28.7.-7.8.2016

28.7.
Moni matkoi Uhtualle,
moni matkalla ”väsähti”,
yksi poika Pohjolasta,
laihanlainen, mies mitätön,
kaljupäinen kulkukoira,
runonrustaaja kai vainen,
käveli ylitse muiden.


Moni matkassa muassa
pienen taipaleen osalta
kannusteena kulkumiesten.


Moni urho toisinansa
syystä taikka kolmannesta
väliin autossa ajeli.


Ratissa tai matkaajana
paranteli vaivojansa
vaikka vastaisen varalle.


Toki kaikki sinnikkäitä
oman tiensä kulkijoita,
Eliaksen seuraajia,
Lönnrot-reissun raivaajia!


28.7.
Vaka vanha vääräleuka,
Kalevi Keravalainen,
luuli, uskoi ensin että
lähde oisi myrkytetty,
risti muisto surmansuusta,
kurjan juojan kuolemasta.


Konsa silmä sinnikkäämpi,
katse kotkalta omittu,
totuus ehti jo esille:
Kyseessä elämän lähde,
janon poistaja parahin.


28.7.
Vanha vaari maata kiersi,
juomaksensa pussiteetä
yhden kuksan kerrallansa
miesi aina maanitteli.


Samovaarin kun hän löysi,
sitä katsoi, kummasteli,
tuijotti ja taivasteli:
Tuon kun koppaan kainalooni,
eipä tee lopu minulta!


28.7.
Kalevala-konkkaronkka
Uhtualle kun yritti,
tietä pitkin taivalteli,
jostain syystä sattuneesta
vasen laita, se lavea
sitä kiinnosti kovasti.
Keskitie ja toinen laita
taisi olla boikotissa,
taikka täysin vieras, outo,
eli tuiki tuntematon!


29.7.
Vienan Karjalan mailta,
Vuokkiniemen maisemista
löytyi aivan etsimättä
kuollut kolhoosinavetta.


Ajoi aika sen ohitse,
onni, autuus ei se ollut.


Muistona eto kokeilun
haudalla on rentunruusu;
kaipuu ei lie suuren suuri!


29.7.
Vienan Karjalan mailta,
Vuokkiniemen maisemista
löytyi aivan etsimättä
kuollut kolhoosinavetta.


Ajoi aika sen ohitse,
onni, autuus ei se ollut.


Muistona eto kokeilun
haudalla on rentunruusu;
kaipuu ei lie suuren suuri!


29.7.
Tulkaa rakkaat ystävämme
luonnonpuistomme rajalle,
mutta laisin ei edemmäs.


Jalan älkää täällä käykö,
kulkeko eto kujilla,
poluillamme porhaltako!


Käykää bensiinin käryssä,
dieselautojen avulla,
kaasujalka polkimella!


Paperia on lupanne,
turhaan kuivunut sen musta,
leimoista vähät väliä!


29.7.
Nyt on tiemme turvallinen,
varmistettu matkan määrä,
konsa ”kanssamme” poliisi,
julkinen tahi salainen,
lännestä tahi idästä,
KeeGeeBee tai äFfäBiiAi!


Toisen näimme, toista emme;
kaveriksi taipui toinen,
toinen jälkemme kadotti,
ottamatta jäi kuvansa!


30.7.
Veteraani, vanha miesi,
mulle kerran kummasteli:
Oletpa sä aikapoika,
konsa aiot taittaa matkan,
satapeninkulmaisen peräti,
Sammatista Uhtualle,
Suomesta Venäjänmaalle
vainen jalkojen varassa!


Siihen vastasin vakaasti:
Helppo on minulla taival;
sinä kuljit aikanasi
pyyteettä, valittamatta,
taipaleen samanpituisen,
jalan, koukaten, peläten,
kun ei ollut vastassasi
suvituuli, päivänpaiste,
nyky-ystävä Venäjä,
vaan kranaatti-, kuulatuisku!


30.7.
Pikku, pikku piknikillä
konsa saaressa kävimme
aivan rannan tuntumassa
nätti nainen, kaunokainen,
alas astahti veneestä,
jalka lipsahti kiveltä,
Ahti luuli jo omaksi,
veden alla viekotteli,
hauen suuhun suunnitteli,
napaa myöten kauniin kastoi.


Sekunnin sadasosassa
Kalevi Keravalainen
tarttui tyttöä kädestä,
avusti ylös vedestä;
kalan suututti pahasti,
Ahdin kahta kauheammin!


31.7.
Asu, vaate Väinämöisen
kansaa kiinnosti kovasti,
kuni karhua hunaja.


Tyttölapset tykkänänsä
oli viereen vonkaamassa,
selfietä ottamassa.


Miehestä vähät väliä;
kelpo kankaan kannattaja,
vaatteen pystyssä pitäjä!


1.8.
Väinö vaikenee toviksi,
kolmen päivänsä kuluksi.


Venehjärvi päivää kaksi,
Vuonninen kai päivän yhden
pitää miehen hiljaisenä,
kentättömänä kaverin.


Iloitse sinä inehmo,
kun en kiusaa mä sinua
runoillani, en kuvilla!


2.8.
Rajavyöhykkeen sisällä,
kansanpuiston kulkutiellä,
politrukki meitä vahti,
puskasta esiin ehätti,
tutki viisumit, pumaskat:
Kas, te Suomesta olette,
te käytte ystävinä,
sakkoa en teille anna,
vaikka nyt lupa olisi,
menkää rauhassa takaisin,
tulkaa myöhemmin vapaasti,
konsa aika on parempi!


3.8.
Kello neljä kun heräsin,
maan ja taivaan peitti usva,
kengät kastoi märkä nurmi,
konsa kuljin etsimässä
kuvakulmaa kelvollista,
sitä kuuluisaa, parasta.
Oli onni, autuus myötä;
näppäsin hyvän otoksen,
ehkä kaksi, kolme, kuusi.


3.8.
Lempo Santeri Lesonen
suolsi suustansa tarinan,
suvun vaiheet suolsi suusta,
Aatamista asti aivan.


Lempo Santeri Lesonen;
sukujuurta suurenmoista,
meidät metsälle menetti,
korotteli kukkulalle,
shamaaneista kaiken kertoi,
toitotti tositarinan,
jonka oivalsi jokainen
kauan sitten keitetyksi
turistien houkutteeksi,
tai pelotteeksi peräti!


4.8.
Sauna toisensa perästä,
savuisena ja savutta,
kutsui kelpo kulkijoita,
pölyt poisti astujilta,
uskon antoi uupuneille;
kyllä tästä selviämme,
mailit, virstat vauhditamme
Väinön jäljessä ravaten
taikka autolla ajaen!


4.8.
Venäjällä kun olemme,
muistella on aivan pakko
aikaa ollutta, sotia.


Politrukki jalkaa polki:
Helsinkiin on teidän tienne,
perillä kun te olette,
minulle mitali, solki!


Tavoite jäi aika kauas,
Helsinki utopiaksi,
saamatta mitali, solki!


4.8.
Väinämöisen veljenpoika
säilyi ehjänä sodasta,
isänmaisesta isosta,
vaikka ampui Joukahainen
nuolen toisensa perästä
läpi rautaisen kypärän.


Tarkka saattaisi sanoa:
Liekö aivojen tilalla
ollut surku sankarilla
pelkkiä sahanpuruja!


5.8.
Kohta koittaa Pohjolassa
ihanainen uusi aika;
pihisee puhelinlinja.
Kulkee viesti vauhdikkaasti
lailla nuolen ja salaman
tuonne Ainolan aholle
hevosetta, kievareitta.


6.8.
Minä mies tosi mitätön,
Väinämöiseksi sanottu,
Keravaiseksi kehuttu,
pääsin joukkoon lahtelaisten
Antin, Nellyn ja Sinikan.


Kahden kuukauden kulussa
matka taittui sukkelasti
Eliaksen askelissa,
kuuluisuuden kantapäillä,
Sammatista Uhtualle.


Josko matka mittavainen,
pitkä kuin on nälkävuosi,
kiintoisa, tosi ihana,
vastavuoroon on runoni,
lyhyt, kuiva ja kamala.


Josko kiire jollakulla,
sai tuo miesi taikka nainen
kera orhin kilpaa juosta.
Josko kiire ei kenellä,
astua sai hän hitaasti
kuni entinen etana.


Pakko minun on todeta:
Taival helpompi on käyden
kuni autolla ajaen,
jolloin varsin tunnetusti
takapuoli on ruvella,
verenkierto melkein nolla!
Kun on itse astumassa,
heti mieli virkeänä,
hiki otsalla norona.


Antti johti joutavia,
piti kansansa kasassa,
joukon nuhteessa, kurissa,
kätösellä lempeällä.


Sata kertyi kaikkinensa
peninkulmia peräti.
Rakas veljemme Venäjä
hulluiksi kai meitä luuli,
pohjasta sydämen toivoi
pikaista paranemista.
Tässä kaikki me olemme
terveinä kuin tervaskanto:
Taputus nyt sallittua!


Kaikki rakkaat ystävämme,
kestäkää minua vielä
pieni hetki, tai sekunti:
Minä oisin onnellinen,
josko matkisi nyt meitä
ihmistä sata tuhatta.


Holopaisen Antin toive
hieman lienee mittavampi;
josko miljoonamitassa
väki Vienaan tallustaisi,
astuisi perässä miesten,
Eliaksen, arvon Antin:
Vauhti tuskin hirvittävä!


Mieti, pohdi siis sinäkin,
alat josko Sammatista
matkan pitkän ja ihanan,
astut joutuin Uhtualle,
Kalevalan kankahille,
omille jalansijoille,
kuni Lönnrot aikanansa!


Mieleni minun tekisi
venäjäksi kääntää veisu,
mutta konsa ummikkona
puhun vainen suomea, hämettä,
kiitos teille kannusteesta,
kiitos yhdessäolosta,
isosta ilonpidosta!


6.8.
Jännitys on suuren suuri,
josko löytyy Lönnrot-mänty,
edes kurja männynjuuri,
onko eessä itkumuuri,
kun on kurja pystyyn kuollut!


6.8.
Arvaa arvon ystäväni,
kumpi nainen, kaunokainen,
aukisuuna ihmetteli:
Ihanko kuva minusta!


6.8.
Pelkästään tämän takia
astui yksi aikamiesi,
Kalevi Keravalainen,
pitkiä peninkulmia
sata täyttä kappaletta.


Kannattiko, päätä itse!


7.8.
Poskien punehtumatta
helppo on minun sanoa,
kehua keravalaisen,
koko matkan kulkeneeni,
Sammatista Uhtualle
ilman autojen apua
joka askel astuneeni.


Sama toistelu perässä
luonnistu ei muutamilta,
konsa heillä ongelmia
joko kunnossa, jaloissa
taikka töissä, tehtävissä.


Mutta matkassa olivat,

ilakoivat onnellisna!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti