Tule ja tutustu turja!

Tule ja tutustu turja!
Astuos merestä miesi. Katso myös: http://kalevi-keravalainen-via-kalevila.blogspot.fi/

sunnuntai 31. elokuuta 2014

Olli-Pekka Karjalainen

Olli-Pekka Karjalainen
tänään pallille palasi,
keskimmäiselle kohosi.

Salkoon sousi lippu Suomen,
viereen sen ei muita noussut,
ohi vuoden kahdeksan odotus.

Maamme laulu soi salissa,
stadionin kansa seisoi,
kunnioitti sankaria.

Paha palkkansa pilasi,
reilu, rehti viimein voitti,
tippa silmääni sikisi.

Surua sudenpesässä

Surua sudenpesässä,
itku, hammasten kiristys,
konsa suuri sankarinsa
susijengiksi sanottu
sata-nolla nyt nolosti,
jenkki-jengille hävisi.

Tuhat surku-suomalaista,
poikaparkaa, miestä, naista,
itki Bilbaon pidoissa
kovanlaista kohtaloa,
latinkia lammaslauman,
lauman mi kiipesi kisoihin
rahan suuren syydännällä,
ansioilla ei siis laisin.

lauantai 30. elokuuta 2014

Tänään kuulen Tampereella

Tänään kuulen Tampereella,
Metson Pietilä-salissa,
millainen mies on Kalevi,
Kalevi Keravalainen,
Väinämöiseksi sanottu,
konsa kuuluisa KaRuSe,
kelpoisa kalevalainen,
esittelee tuoreen turjan,
Runomestari-inehmon.

Pohdin mä ylitse yöni,
mietin pienen pääni puhki,
kuulenko ylisanoja,
kehumista kelvotonta,
vaiko vallan suuntaa toista,
liekö kirjani kirottu,
kirottu joka ikinen,
mittavirheillä munattu,
liekö sitkoa sanoma,
täynnä silppua sisältö,
ojassa logiikka onko,
allikossa järjenjuoksu,
liekö työni tarpeetonta,
ajanhukkaa aamutuiman.

Konsa koitti armas aamu,
edessä juna-ajelu,
suunta kohti Tamperetta,
Metson Pietiä-salia,
äkin tyhmäkin tajusi,
huonoa ei konsaan laisin,
ole palkinnut KaRuSe,
kelpoisa kalevalainen!

Hetkisen jopa hymyilin!

perjantai 29. elokuuta 2014

Hieno Talvitaistohiihto

Konsa nuoret suomalaiset,
koululaiset, kelpo lapset,
Talvitaiston kunniaksi
tunkevat lylyladulle
kera Marjon, Mietaan Jussin,
latulaisten, Maastohiihdon,
suuttui siitä silmitönnä,
ärähti akatemia,
kahdestoista rauharemmi,
äänekäs ”Putin-porukka”,
joukon jatkona ”jalosti”
ilkkui Iltainen Sanoma!

Ysikymmentäluvulta

Ysikymmentäluvulta
Hesarille mieleen muistui
Molli-Olli, Katja Kätkä,
Soda, Kerma, Arkadia,
purkkatikkari ja Pesto,
Waldo, passi, hammasharja,
Levikset, flanellipaidat,
Tamagotchi, Altavista,
laatikkotelevisio,
Ultra Bra, Don Huonot, netti,
Hyvät herrat, lauteet saunan,
Pamela ja AltaVista
sekä salmiakkikossu!

Minä muistan vain Pamelan!

Suomen parhaaksi se koitui!

Suomen sossuseurakunnan,
- ministeri Krista Kiurun,
lisävuoden oppipakko
kaatui lailla juoppolallin,
kuni muuri Berliinissä,
- kuni Jutta johtajana.

Siinä aivan sattumalta,
vahingossa tai vasiten,
kaatui myös takuueläke,
siis sen jättiläiskorotus,
- riemuriento Rinteen Antin.

Aleksanteri Isohko,
- Roope Ankka aikamoinen,
sossuja vähän lipaisi;
Tappio ei se teille ollut,
- Suomen parhaaksi se koitui!

torstai 28. elokuuta 2014

Hihkuu hulluna Hesari!

Hihkuu hulluna Hesari:
Suomi nyt on jättivalta,
potra palloilulajeissa,
kori-, lentopalloiluissa!

Mitä siihen mä sanoisin,
viisaammille vastailisin,
tätä siihen mä sanoisin,
viisaammille vastailisin:

äMäM-taistoin tuoksinoista,
Puolasta ja Espanjasta,
palaa Suomi entislailla
- häntä koipien välissä!

Pesäpallo ainut pallo,
jossa taito taivaallista,
mahdollista on menestys,
- muita maita mittavammin!

Putin-puisto puuttuu vielä!

Kekkos-kauden kunniaksi
Helsingissä, siis stadissa,
vielä on Lenininpuisto,
vaikka kuollut on jo Urho,
- kuopattu jo kauan sitten.

Pakko tyhmän on kysyä,
eikö aika jo olisi
Pyhä Puisto pulmallinen
Putin-puistoksi puhua,
- ajan hengessä nimetä.

Andrei, Tuusulan Tunari

Vähästä ei Andrei suutu,
suutu lain ei huumorista,
siksi rohkenin skrivata,
- runostansa vastineeksi
seuraavat rivipahaset:

Andrei, Tuusulan Tunari,
rustaamassasi runossa
vajavainen josko mitta,
- kaukana Kalevan mitta,
toki paljon se parempi
kuin on sulla tanssitaito,
- taito töllöstä todettu!

Ja vielä ihan lopuksi:

Andrei, TuusulanTunari,
kuule, me pojat olemme
liki serkkuja, sukua;
Erkki, mun iki-isäni
Karjalasta on kotoisin,
Pyhäjärveltä peräisin.

Toki kaikkosi hän Kannakselta
jo iässä vuoden, kahden,
- vuonna kaksikymmentä ja kolme.

Suuri, mahtava Venäjä

Suuri, mahtava Venäjä
pyyteettä ja pyytämättä
Ukrainaa on auttamassa.

Länsinaapurin rajalla
saman tempun jos tekisi,
syytä Suomella olisi
muistella Terijokea,
- Otto-Willeä vasiten,
hiljaa kuiskata, sanoa:
Kiitos ei, eto toveri!

keskiviikko 27. elokuuta 2014

Paavon Audi on ojassa!

Paavo armas Arhinbacke
kuiskii vielä äänekkäästi
hallituksen ohjelmasta,
ohjelman Nato-osasta,
vaikka itse varta vasten
hylkäsi hän hallituksen.

Turha puskista puhella,
suureen ääneen surkutella,
päätöksiä pähkäelle,
hallitusta haukuskella
kun on itse sen hylännyt,
- Audinsa ojaan ajanut!

Kaksi kelpo twiittaria

Kaksi kelpo twiittaria;
Aleksanteri Isohko,
Antti Kanki Kaikkoslainen,
tänä aamuna tapasin,
- ei nyt sentään kasvotusten
vaan vainen some-sivuilla.

Toinen pitkästi puheli,
oli äijä suurisuinen:
Ramasee sen verran että
astelen mä orsipuulle...,
toinen taas lyhytsanainen:
Good morning, ei laisin muuta.

Mitä tässä oppimista,
sitä on hyvä kysyä!

Paras lainata Timoa,
Soinilaista sutkautusta:
Kohtaa kansa kasvotusten,
eikä laisin twiittaamalla,
some-suuta soittamalla!

Köyhä kansa kun keräsi

Rahat Lastensairaalalle
köyhä kansa kun keräsi,
osan otti kunniasta
Aleksanteri isohko,
paikalla piti puhetta
- ennen kuopan kaivamista.

PerSettä ei PerSu anna!

PerSettä ei PerSu anna,
kohtaa kansan kasvotusten,
eikä laisin twiittaamalla,
some-suuta soittamalla,
sanoi Soini suu supussa,
ellei sitten suuna päänä.

tiistai 26. elokuuta 2014

Uunikinnas, tiskihanska

Unioni armas, uljas,
kovin kourin määrää kohta,
millainen on meikäläisen
uunikinnas, tiskihanska.

Enää kelpaa ei ukolle
patalappu paikallinen,
jonka koulussa räpelsin,
virkkuukoukulla viritin.

Äijälle mä haasteen heitän,
heitän hanskan päin pläsiä,
kaunisteeksi kasvojensa
tiskihanskan naamaan herran:

Pidä turpasi tukossa,
sinua en laisin siedä,
enää määräile ei minua
direktiivi ei ukaasi,
paskantärkeä pakana!

Taivalkosken taajamassa

Taivalkosken taajamassa
kyläkauppias Jalava
myy melkein mitä tahansa
perinteistä paikallista;
esiliinat, kahvit, munkit,
jatsarit ja saapashousut.

Tarjolla on ostajalle
- ateistinkin iloksi?
uskovaisten pastilleja.

Pyörämatkani lomassa,
kovin kauan, kauan sitten
minä konsa paikan löysin,
sisään riensin ja ihastuin,
nappasin pari otosta,
köyhänä ohitin ostot,
- mikä harmitti perästä!

Kaksi Suomessa Rätyä

Kaksi Suomessa Rätyä,
toinen Seppo, toinen Laura,
kova jätkä heistä toinen,
ministeri vain on toinen,
toista suuresti ihailen,
toista laisin en tajua,
sankari on heistä toinen,
toinen raukka ja rasite
lailla kolmen kaunottaren;
Suvi, Heidi ja Maria.

maanantai 25. elokuuta 2014

Rakkaus rajat ylitti!

Konsa voimassa pykälä,
tasa-arvoksi sanottu,
paritus liki vapaata,
tässä teille tyrkyttelen
näyttävimmät naimiskaupat,
- puolueidemme välillä:

Kettu Tyttö, Sossu Tantta,
Jesu Iita, Otto Wille.

Vanhastaan jo vangittuina:
Pako Laine, Ilta Lypsy,
Roope Ankka, Nalle Karhu.

Nyt on Suomen kansalaisen

Nyt on Suomen kansalaisen,
kelpo kaksoiskansalaisen,
venäläisen veljen, siskon
Putinille kerrottava
nykyinen kotiosoite
Hangon Petsamon väliltä.

Uhkana on uppiniskan
pakkotyö tai suuri sakko;
sitä tiedetä ei vielä,
onko paikkana paralla,
Kakola, Katajanokka,
Siperia vai Solovetsk!

Venäjä, Venäjä vainen

Venäjä, Venäjä vainen
Stupilla on aatoksissa,
Aleksilla aivoissansa:
Venäjää, sen kelpo kieltä,
tavallista kansalaista,
Venäjällä, täällä meillä,
ällös tuomitse tylysti,
tuomitse vain joukon johto,
Kremlin muurit, sen sisusta!

Venäjä, Venäjä vainen
Stupilla on aatoksissa,
Aleksilla aivoissansa:
Venäjää minä puhuisin,
- nykykielteni lisäksi,
suosisin sitä sinulle,
jotta tässä Suomenmaassa
kaikuisi da kaikkialla,
- siis Hangosta Petsamolle!

Tänään voit sä töllötellä

Nelosella, Kolmosella
tänään voit sä töllötellä
kumpi kahdesta kodista;
Suomen kaunein, Ruotsin karmein,
kauniimpi tai karmeampi
asua on ja elellä.

Kumpaa kurja veikkailisit,
kauniimmaksi kumman soisit,
karmeammaksi sanoisit!

sunnuntai 24. elokuuta 2014

Nimet härskit, hervottomat!

Tässä jouten maatessani,
työttömäksi tyrkättynä,
eläkkeelle ehtineenä,
keksin pääni puhkomalla
nimet uudet puolueille,
nimet härskit, hervottomat:

Vihreät on Kettu Tyttö,
demari taas Sossu Tantta,
keskusta on Ilta Lypsy,
ruotsalaiset Nalle Karhu,
vasemmisto Otto Wille,
kokoomus on Roope Ankka,
Jesu Iita kristilliset,
Pako Laine soinilaiset!

Sympatia kun kyseessä

Kommari ja kettutyttö
puhkuu puolesta Hamasin,
käki äimän on demari;
sossunen ei suuntaa tiedä,
Israel on muiden kanta
- sympatia kun kyseessä.

lauantai 23. elokuuta 2014

Venäjälle ei mies astu

Venäjälle ei mies astu
edes puolella jalalla,
vieraile ei naapurissa,
Ladalla rajaa ylitä,
hapankaalia halua,
suvaitse mätiä sammen,
itään suuntaa katsettansa,
aamuruskoa ihaile,
vaikka ennen empimättä
kiersi, katsoi, kummasteli
Solovetskit, Äänislinnat,
kolme kannasta kolusi,
ihasteli suurin silmin
Paana- ynnä Jyskyjärvet,
vaikka matkasi junalla,
Siperian halki kulki,
ellei sitten suunta muutu,
palaja rajoille rauha.

Konsa kuulutti Satonen

Konsa kuulutti Satonen,
ajatteli ääneen Arto,
tulee työtä sun tekemän
nykyistä vähän enemmän,
siitä suutahti vasuri,
nuoriso punavärinen,
- politiikan broilerlauma,
mi ei konsaan työtä tehnyt,
hikipäässä askaroinut:
Viiden päivän viikkosessa
kuusi tuntia on kyllin,
- kahdeksan ihan kamala!

perjantai 22. elokuuta 2014

Pois pyhä byrokratia!

Sadanyhden kohdan ohjelmassa
vaatii keskusta, Sipilä:
Järjen käyttö sallittava,
virkavalta murrettava,
- pois pyhä byrokratia!

Sipilää sapettaa vielä:
Ministerilista liian pitkä,
moni heistä turhan pantti,
tusina on oiva määrä.

Talvitaiston kynnyksellä

Talvitaiston kynnyksellä
julisteli Suomen johto,
uskoi, varmana vakuutti:
Mikään mahti maailmassa
Suomea ei voi uhata.

Tänään vuonna neljätoista
- juhlavuoden kunniaksi?
sama tahti askelissa
vaikka Ukraina esillä,
Krimi on jo valloitettu!

torstai 21. elokuuta 2014

Kuule Kilpailuvirasto!

Kuule Kilpailuvirasto,
hinnoitteluun mikset puutu,
vaikka vallan tiedät että
Putin-juusto on alessa,
pienet tuottajat pulassa.

Kuule Kilpailuvirasto,
Arla vainko on omasi!

Ainut pommi uimareilta

Ainut pommi uimareilta,
uutispommi uskomaton:
Ennen altaaseen menoa
etumus revähti rikki
mieheltä tosi tylysti,
mikä villiksi sai naiset,
amatsonit kaikkinaiset.

Susijengin lammaspaisti!

Hyvä herra toimittaja
lunasta sä ruokalippu,
iske pöytään euronippu,
seteleitä paksu pinkka,
jos sä aiot haastatella
edes yhtä äijistämme,
- Susijengin sankareista.

Hyvä herra toimittaja
lunasta sä ruokalippu,
iske pöytään euronippu,
seteleitä paksu pinkka,
konsa meillä mestareilla
vastustajain kunniaksi
- ruokana on lammaspaisti,
hehkutti Mika Mäkelä,
Korisliiton viestittäjä.

Pakko tyhmän on kysyä,
käykö lankeemus edellä,
vaiko ylpeyden perässä?

Pakko tyhmän on todeta:
Tosi taisto koittaa konsa,
kourassa on Dettmannilla
lampaita susiasussa,
- itku silmässä Mäkelän!

keskiviikko 20. elokuuta 2014

Mies ei kukkia kuvaile!



Mies ei kukkia keräile

Mies ei kukkia keräile,
ötököitä ihmettele,
jouten kulje kartanolla.
Mies ei tanssi taivasalla,
eikä oopperalavoilla.
Mies ei pussaa, ei pukahda,
kuleksi käsi kädessä.
Mies ei juokse, ei kävele,
konsaan autotta etene.
Mies ei kulje solmiotta,
punahousuihin pukeudu,
opin näin mä maailmalla,
- koto-Suomessa vasiten.

Eläkkeelle ehtineenä
protestin mä tehdä aion:
Ensi alkuun aikamiesnä
kaksi kukkasta kuvailen.

Sata vuotta konsa täytän
ehkä oopperaan osailen,
jätän auton ostamatta,
ajamatta vanhan auton.

Sata vuotta konsa täytän
jopa siippaani sipaisen,
käsikynkässä kävelen.

Kolme suurta suomalaista

Ystävyyden kunniaksi
kolme suurta suomalaista,
hienot herrat Jussi Ännä,
Heikki Tee ja Pauli Ässä
Putinilta saivat merkin,
merkin kaikkein mittavimman,
- minkä ulkomaalainen voi saada.

Pakko tyhmän on todeta;
vielä ilman jäi dosentti,
- sanansaattaja, tavaton.

Esko Seppänen, vasuri

Esko Seppänen, vasuri,
suvut rikkaat tarkkaan tutki,
kirosi koko porukan,
ristille ripusti raukat,
- rikastuisi jotta itse,
kirjallansa kirkastuisi.

Tässä lista liikuttava:
Langenskiöld, Hed, Lesonen,
Fazer, Hartwall, Herlin, Jouhki,
Pentti, Ollila ja Hellsten,
Laine, Laakkonen, von Rettig,
Ehrnrooth, Wahlroos ja Etola,
sekä vielä viimeisinä
Seppä-, Siilas-, Toivo-, Kyösti-,
nimet vailla loppuansa,
- vajavaisina vasiten.

tiistai 19. elokuuta 2014

Ken on Vuoden Urheilija!

Ken on Vuoden Urheilija,
siinä vasta on kysymys!

Nopeasti muuttui mieli,
heilahti Hesarin mieli:
Tässä taannoin tyrkytteli,
Jussi-Pekka VAIN Ilosta,
mutta nyt, siis viikon päästä,
Esa Lilja jo esitti,
- esimiehen oikeudella,
ehdokkaita on monia;
golffari-Mikon lisäksi
Sami, Iivo, Antti, Kaisa,
Valtteri, Mika ja Matti.

Tässä vielä varmuudeksi
ehdokkaat sukunimillä:
Kulta-Ruuskanen, Ilonen,
Kallio, se kelpo kuski,
Mäkäräinen, Mattson, Bottas,
Niskanen ja Jauhojärvi.

Hieno virka, palkkaa paljon

Hieno virka, palkkaa paljon,
työtä, tehtävää ei laisin
Suomen suurelle pojalle,
Kataiselle, on luvassa.

Salkuton komissarius,
Jyrki fantastic-Katainen,
on kuin kurja juoksupoika,
sikopaimen, valtaa vailla.

Sota syttynyt on julma!

Sota syttynyt on julma,
paikalla on panssareita,
sata vaunua peräti,
mesoi meille Iltalehti,
- kirjaimin katinkokoisin.

Viisaampi oli Sanoma,
aamun Iltainen Sanoma:
Pasi paikalla on vainen,
panssaroitu vaunu vainen,
- kulkuneuvo miehistölle.