Tule ja tutustu turja!

Tule ja tutustu turja!
Astuos merestä miesi. Katso myös: http://kalevi-keravalainen-via-kalevila.blogspot.fi/

keskiviikko 10. elokuuta 2016

Via-Kalevala / Keravan Väinämöinen 11.7.-27.7.2016

11.7.
Nolosti myös Nurmeksessa
kävi mulle näyttämöllä;
kansa kaikkoi katsomosta,
konsa astuin mä lavalle.
Olin yksi kolmesta kovasta,
rosvosta liki somasta.
Joonatan mä taisin olla,
ellen Jesper taikka Kasper!


11.7.
Kurjaa on taas Karjalassa;
heinää kasvaa töllin katto,
sammalta lie lattialla!


11.7.
Mikään kun ei kelpaa sulle,
ruoka, juoma ei asunto,
nimitän sut ronkeliksi,
varta vasten palkinnoksi
vapaan saat sä jalkamatkan
Uhtualle ja takaisin!


11.7.
Vastavirtaan Väinön kulku
harkittu on huomiseksi;
malli lainattu lohelta,
ja sen suurelta suvulta.


Syynä meillä matkaajilla
kututouhu lain ei liene,
vaan on puute yösijoista.


Tänään tänne me tulimme
aurinko selän takana,
huomenna käy Väinön kulku
kohti auringon valoa.


Sitten on taas Väinön kulku
normaalia normaalimpi:
Eteenpäin, sanoi Carl Gustaf
eli marski Mannerheimi!


12.7.
Aamu-usvan alkaessa,
muiden vielä nukkuessa
lammen rannalle kipaisin.
Kastelin minä mononi,
kuva kuitenkin pelasti
aamuvarhaisen vikani.


12.7.
Hepokatti, kukkajäärä
ynnä arvon ampiainen
ääressä saman sapuskan
kuni veljet keskenänsä!


12.7.
Karjalassa karhuvaara,
Väinöllä hätä kädessä!


13.7.
Konsa koitti Kainuu, Kuhmo,
tuli vastaan toimittaja,
joka innolla uteli,
minne matka Väinämöisen,
kusta kulkunsa tulossa.
Väinämö vähän häpesi,
kiinnosta kun ei kulkumiestä
musisointi ei kamari,
kuhmolainen festivaali!


13.7.
Liekö runtti ruotsalainen
taikka torvi suomalainen
mälli poskessa todennut:
Terveys on tärkeätä,
muille, vaan lain ei minulle!


13.7.
Konsa kurja Väinämöinen
tyhmä on kuin vanha saapas,
jopa varsin tunnetusti
erehtyvä, eksyväinen,
Avulias Aatu antoi
pilkkaamatta pienen vinkin,
tie on missä, kussa kulku!


14.7.
Kuullos kelpo kuhmolainen,
nuori ja ikäinehmo,
terveiset nyt tuon mä sulle,
etelästä, kaukaa täältä;
ne kun saatteli mukaani
eläkkeelle ehtineenä,
Keravalle kulkeneena
Timo Löytty, kirkkoherra.


14.7.
Aikoi vinha virkaherra
osoittaa talonpojille,
jotta toimeen saattaa tulla
ilman turhia tukia,
anomuksia, apuja.


Osti herra Verku Sonnin,
jolla lehmät astuttaisi,
karjalaumaa kasvattaisi,
rikastuisi oitis siitä.


Osti sen äkin netistä,
näkemättä, miettimättä;
kasvanut ei herran karja,
konsa sai hän Fergussonin,
traktorin mi lain ei astu, liiku!


14.7.
Joron jäljille jotenkin
joutui taannoin Väinämöinen.
Tänään vaarana edessä
Mierontiellä matkaaminen.
Oli sentään onni myötä,
pääsi pentele pulasta
Paratiisin pitkospuille,
Edenin etuovelle!


15.7.
Kuhmon talvitaisteluissa
armon vuonna neljä nolla
kaatui urho, nuori miesi,
äkin päättyi Onnin onni.


Suomi kuitenkin pelastui;
säilyi maana läntisenä.


Oli Onni mun setäni!


15.7.
Perillä Kalevalassa!
Puutu ei kuin yksi mänty;
Eliaksen kurja mänty,
ja siis sen mukana kaikki!


15.7.
Vaka vanha vääräleuka,
Kalevi Keravalainen
aikoi ampuhiihtäjäksi;
taikoi jousen, taikoi nuolet,
kesäiseksi muutti talven,
rullasuksille sujahti,
hiihti lailla kulta-Kaisan,
paikassa numero viisi
muutti mustat valkoisiksi,
sakkoringit jätti muille,
luuli taiston voittaneensa,
kunnes tuomari totesi;
kiellettyjä jousi, nuolet,
ruutipyssy pakko olla
jokaisella, myös sinulla;
sellainen on hetken henki,
tule jo nykyajalle!


15.7.
Kolmas kerta kaiken kertoi;
minusta ei sankariksi,
ei ensirakastajaksi,
Palon Taunon tuuraajaksi!


15.7.
Miestä ei ikä pilanne,
naisesta en aivan varma,
lausui vanha Väinämöinen,
konsa Ainoa kosaisi
jälkeen vuosikymmenien,
jälkeen kuulun uintiretken,
jonka Kallela kuvasi.


16.7.
Väinämöisen julma kosto
(poistettu Kalevalasta):


Kosi konsa tunnetusti
vaka vanha Väinämöinen
nuorta naista, kaunokaista,
armahaista Ainoansa,
tämä aivan vaattehitta,
alastonna, järveen juoksi.


Suuttui siitä Väinämöinen:
Kun ei kelvannut kosinta,
maani, mantuni sinulle,
sinut loitsin vanhukseksi,
ryppyiseksi ja rumaksi,
taion kaksin kappaleiksi,
kädet irti irrottelen,
sammaleilla täytän suusi,
kauniit kasvosi kuralla,
rintasi pidän pilalle;
suostu siinä sitten muille,
mene eukoksi eräille,
köyhille, munattomille,
astele alastomana
ansiottomain akaksi!


Teki miesi kuin lupasi.


Tosi on tämä tarina,
aivoissani se asusti,
odotti ulostuloa,
koittoa sopivan hetken!


16.7.
Aito mies olen mä vaikka
ylläni on nyt hamonen,
katso Tuomas kuomaseni
vaikka noita kirjaimia;
ämmää, ärrää - vieressäni.


16.7.
Verokarhu kauhun karhu,
äitikarhu lapsen lohtu.


16.7.
Kuhmon keskustan kulussa
pieni kuuri kulttuuria:
Talvisen sodan museo,
luontokohteena Petola,
rompetta, krääsää torilla;
kamarimusiikin kierto
kovaa, kaukaa, toistaiseksi.


17.7.
Josko joskus painaa askel,
lepotauko turhan pantti,
eikä maistu vaisu vauhti,
mielessä käy jo minulla
ajokortti jos olisi,
rahaa kuin on Kroisoksella,
saattaisin minä ajella
Bemarilla metrin, kaksi,
ja ihan hätätilassa
kelpaisi myös Peugeotti!


17.7.
Huomenna, tänään ja eilen;
lepopäivä poikinensa
osui Kuhmosen osalle.
Minä kyllä jo menisin
kohti Uhtuan iloja,
Kalevalan laulumaita,
Väinämön asuinsijoja;
mitä näistä kammareista,
kotimaisista koloista,
musiikista ”kurjan” Kuhmon!


17.7.
Kuhmon kuululla torilla
Kalevi Keravalainen
toisen kulkijan tapasi.
Sanaa lausuttu ei laisin,
kaksikko heti tajusi;
molemmilla matka pitkä,
kulku raskasta, hidasta,
tulee toinen Uhtualta,
toinen sinne vasta on menossa
sydämellä ja sisulla!


17.7.
Vähäisillä työkaluilla,
ilman ainutta apua,
väänsi Väinämö kuvasen,
teki kulttuuritekosen,
oman mielensä mukaisen.


Palkittu ei poikalasta,
tullut laisin ei hänestä
taiteilijaa läänin, kunnan,
ei edes kyläpahasen.


Tuomaristo, akkaa kaksi,
katsoi kylmin, karsain silmin
rumilusta, laihaa naista;
miksei maalannut tuo meitä,
kahta naista, äänekästä,
pulleaa ja pyöryläistä,
feministikaunotarta,
vaatteet päällä siis vasiten!


17.7.
Sateenkaaren alla aarre
odottelee ottajaansa.


Josko oisi nyt minulla
hakku, kanki ja lapio,
jonkin verran muskeleita
ja luottamus, vahva usko,
sanontoihin vanhan kansan,
kohta mä rikas olisin,
en lain köyhä ja kipeä!


18.7.
Virkatietä Väinö kulki,
luota pöydän, luokse toisen;
oli niitä kymmenkunta,
leveämpi toinen toista.


Asiaansa hoiti Väinö;
takana paperipinkan
aina arvon virkamiesi
päätä puisti ja hymyili;
päätös kuulu ei minulle,
pomoni puheille painu!


Konsa kymmenes hymyili,
eikä puistanut lain päätä,
luuli Väinö löytäneensä
päättäjän tosi pätevän,
jolla kaikki voima, valta.


Hetken Väinö jo iloitsi,
kunnes kuuli korvillansa:
Kopioita puuttuu tästä,
niitä oltava on kaksi,
aloita alusta kaikki!


18.7.
Kuhmon kuuluilla kylillä,
Kalevalan korpimailla
rahaa lain ei jauha sampo,
ruostunut on rutjan taito,
peitossa on sammaleiden
koko kulttuurikomeus!


Suota kuokkii Ilmarinen,
rautaa lain ei miesi löydä;
hiipunut myös hiilen loimu,
paja kurjasti kasassa,
uusi sampo vain unelma,
toive siis toteutumaton!


18.7.
Aino-stoorin toinen puoli,
neidon suusta saatettuna:
Kosi konsa Väinämöinen,
vanhus vaimoa penäsi,
suostunut en valtaan vaarin,
piikaseksi pienoiseksi,
arvottomaksi akaksi;
veteen juoksin, vaatteet heitin,
venhoon Väinön viekottelin,
pyllyäni pyörittelin,
rinnat paljaina pilailin.


Liki konsa Väinämöinen,
kädet melkein vyötäröllä,
äijää tempaisin kädestä,
pudotin ukon veneestä.


Taisi sillä istumalla
Aallotar omia äijän,
veden alla vaarin viedä.


Vielä viime voimillansa,
kun olin jo purteen päässyt,
Väinämö minut kirosi,
minut loitsi vanhukseksi,
ryppyiseksi ja rumaksi,
taikoi kaksin kappaleiksi,
kädet irti irrotteli,
sammaleilla täytti suuni,
kauniit kasvoni kuralla,
rintani piti pilalle.


Jatkoi äijä näin nimesi:
Suostu siinä sitten muille,
mene eukoksi eräille,
köyhille, munattomille,
astele alastomana
ansiottomain akaksi!


Minä siinä vetten päällä
Aino-raukkana ajelin,
vaatteitta ja suunnatonna
taivaanrantaa vain tavoitin;
miehelään en konsaan päässyt!


Tosi on tämä tarina,
aivoissani se asusti,
odotti ulostuloa,
koittoa sopivan hetken!


19.7.
Raja suuntana kun Väinön
allansa vain jalkaa kaksi,
autoilija arvuutteli
polopoikasta tylysti
turvapaikkatoivojaksi:
Turha toivo tuonne päästä
jalkaisin, avutta auton;
ostaos Lada minulta,
ajele rajan ylitse,
hylkää kärryni rajalle,
odota käsittelyä!


19.7.
Olutsieppo, kaljatoukka?
Tunnetko ötökät oitis,
josko, kerro se minulle!


20.7.
Aino-stoorin toinen puoli,
neidon suusta saatettuna:
Kosi konsa Väinämöinen,
vanhus vaimoa penäsi,
suostunut en valtaan vaarin,
piikaseksi pienoiseksi,
arvottomaksi akaksi;
veteen juoksin, vaatteet heitin,
venhoon Väinön viekottelin,
pyllyäni pyörittelin,
rinnat paljaina pilailin.


Liki konsa Väinämöinen,
kädet melkein vyötäröllä,
äijää tempaisin kädestä,
pudotin ukon veneestä.


Taisi sillä istumalla
Aallotar omia äijän,
veden alla vaarin viedä.


Vielä viime voimillansa,
kun olin jo purteen päässyt,
Väinämö minut kirosi,
minut loitsi vanhukseksi,
ryppyiseksi ja rumaksi,
taikoi kaksin kappaleiksi,
kädet irti irrotteli,
sammaleilla täytti suuni,
kauniit kasvoni kuralla,
rintani piti pilalle.
Jatkoi äijä näin nimesi:
Suostu siinä sitten muille,
mene eukoksi eräille,
köyhille, munattomille,
astele alastomana
ansiottomain akaksi!


Minä siinä vetten päällä
Aino-raukkana ajelin,
vaatteitta ja suuntaa vailla
taivaanrantaa vain tavoitin;
miehelään en konsaan päässyt!


20.7.
Vaka vanha vääräleuka
löysi metsän siimeksestä
L Viidan Betonimyllyn.
Ryhtyi raukka mylläriksi,
sähköä kun ei mistään saanut,
yritti käsipelillä.
Konsa voimansa vähäiset
pyörinyt ei mylly juuri laisin;
kuivui oitis ensi lasti
sora, vesi kalkki ja sementti
sisäpuolla lemmon myllyn.
Elo myllyn päättyi siihen!


20.7.
Tosi surkea tapaus
omin silmin tsiikattuna:
Päästäinen tai muu elukka
tietä vauhdilla ylitti,
juoksi henkensä hädässä.
Puolimatkaan konsa pääsi,
pääsi raukka hengestänsä
alla arvon maastoauton,
nopean ja kalliin kaaran!
Rauhan saakoon sielullensa,
raukka, josko on se sillä!


20.7.
Tietä pitkin konsa kuljin,
itsekseni, yksikseni,
sydämeni täytti murhe;
taasen kaksi onnetonta
oli jäänyt taipaleelle
kesken kiireisen kulunsa,
tuoden murhetta monelle,
saaden tiensä vierustalle,
pientareelle, pienet ristit.


21.7.
Tuonne taakse taivonrannan
vielä miehen matkattava,
raja auki raivattava
ennen ehtoa perille,
juttusille vanhan männyn.


21.7.
Miksi silmäsi suruisat!


21.7.
Kun ei helky Väinön kannel,
kun sen kielet katkaistuina,
kaikki puuosat purettu,
pantu saunaan polttopuiksi,
suunnitteli suuri miesi,
Kalevi Keravalainen,
musiikkinero peräti,
laulajana luokkaa neljä,
soittovehkeen uuden oivan,
paljon entistä paremman;
ja eikös kohta kaikkialla
helky soitto kautta rantain
vuorilla ja vuonoin suilla.


22.7.
Vaka vanha vääräleuka,
Kalevi Keravalainen
viimein löysi vertaisensa
Suomen raukoilta rajoilta.
Kilpalaulannan kulussa
suohon päätyi kumpainenkin
Kostamus-väen iloksi!


23.7.
Kauan sitten näillä mailla,
Savo-Karjalan rajalla
sijaitsi raja-alue,
jolla varsin tunnetusti
piti liikkuman luvalla.


Sitten päivänä eräänä
kuusi kurjaa karjalaista
keralla pumaskan, passin
Savoon matkasi madellen,
kävellen, jalan, hitaasti.


Raja tuskin taakse jäänyt,
konsa paikalla poliisi,
rajamies, miliisi, herra:
Mitä miehiä olette;
passi, viisumi, pumaska!


Teitä auta ei pumaska,
tämä vanhaksi on mennyt;
nyt on sääntö aivan uusi,
täällä laisin ei kävellä,
laisin liikuta hitaasti!
Joko juoksette ravia,
taikka autoissa ajatte!


Ystäviä kun olemme,
konsa kerta ensimmäinen
vielä vältytte sakolta!


Juoksijoita ette liene,
vaan kai vainen vanhuksia!
Astukaa siis autoihinne,
äkin poistukaa rajalta!


23.7.
Herrat Kekkonen, Kosygin
eilen saivat kukkasia
patsaalla Kostamus-kylän.
Kaksi miestä mittavaista
katsoi juhlatoimitusta
pilven päällä istumalla,
surkuhuulin huutamalla:
Missä on sopu nykyisin,
miksi kieltoja rajoilla,
tuonti, vienti nyt tukossa,
Unionko syynä siihen!


24.7.
Jääköön Kostamus toviksi,
konsa kutsuu Jyskyjärvi,
helmi Vienan Karjalassa!
Tosin pakko on todeta,
lepopäivän kunniaksi
allamme on auto, taksi!
Mutta silti nyt menoksi,
ehkä kestän mä häpeän!


24.7.
Kostamus-radan ylitys
oli melkoinen elämys,
konsa kello kilkatteli:
Yli älkää tästä menkö!


Jono pitkä, piinallinen,
autoja kai viisi, kuusi,
odotti junan tuloa
tosi pitkään, vartin, kaksi;
todella rehellisesti!


Juna liikkunut ei laisin,
seisoi kaukana, odotti,
mitä lienee mietiskellyt!


Joku viimein viittoeli,
junan vierestä vikisi:
Yli menkää, emme liiku,
tässä teemme työtä, vainen!


Päättyi turha, pitkä piina;
jatkui matka töyssytiellä
Jyskyjärvelle jyräten!


25.7.
Tuli tunnissa kuvia,
oikeita valokuvia,
enemmän kuin aikaisemmin
peninkulmien menossa,
kuluessa kuukausien,
koko matkani ajalla,
Jysky-Sammatti välillä!


25.7.
Kestetty on taasen kerran
tuhannen tärinän taival,
savotta sadan miljardin.


Kelpaa kestää se sinunkin,
vieläpä kenen tahansa.


Tietä vain vähän murehdi;
maisema on matkan väärti,
kymmenvertainen virike,
kylänen eto elämys!


26.7
Kormilon tie on kamala,
maisema tosi ihana,
saarella jopa tsasouna.


26.7.
Kormilon kotieläimet
elävät eto sovussa,
paitsi kukkoja kun viisi
asuu tarhassa samassa,
missä kanoja on neljä,
kina joskus paikallansa,
tappelu tosiasia!


27.7.
Aamulla klo puoli kuusi!


Tällä pikku piknikillä,
pitkän matkan pinnisteellä,
kovin outo on komento,
aikataulutus tapana:


Kaikki kunnon kansalaiset
lienevät unikekoja,
konsa arvon aamiainen
ahmitaan tosi hitaasti
jopa kymmenen perästä,
päättyy myöhäpäivällinen
vähän ennen puoltayötä.


Vaka vanha vääräleuka,
Kalevi Keravalainen,
aamun virkku, illan torkku,
elelee omaa eloa,
siinä sinnittää mukana;
syö jos aika on sopiva,
ei liho, ei laisin laihdu,
tyyliinsä on tyytyväinen;
tapojaan ei konsaan vaihda,
nuku onnensa ohitse,
illan virkuksi virity,
aamun torkuksi alene,
yöllä syöjäksi hurahda!


Tässä on todiste siitä,
otos oiva, kelvollinen,
kullan arvoinen kuvatus!


Josko lienet aamun torkku,
iltapirteä inehmo,
ällös pillastu runosta,
tekeleestä tämmöisestä;
pidä taannoiset tapasi,
säilytä nykymenosi!


Omallansa pärjää parka,
Kalevi Keravalainen!


27.7.
Samovaareja satoja
konsa tyhjensin visusti,
janoni oli ohitse.


Sata laamaa kun keritsin,
villavaatteiksi varasin,
konsaan, laisin, en palellut.


Kormilon sata hevosta
rattaiden eteen kun laitoin,
kisailin raviradalla,
konsaan köyhänä en käynyt,
jalan käynyt pitkin tietä.


Kävelyni jäikö kesken,
Uhtua utopiaksi,
sitä voit sä arvaella,
päätä raapia rutosti,
tikkuja toki varoen!


27.7.
Oli kerran kauan sitten
pienen pieni saariparka,
minikirppusen kokoa.


Saarella oli tsasouna
dinosauruksen mitassa.


Siihen mahtui kerrallansa
sata miestä mittavaista,
tuhat naista näyttäväistä,
lapsia satatuhatta.


Kerran kaikki kerrallansa
saaren rantaan soutelivat,
varassa venosen yhden,
yhden airosen avulla.


Konsa kaikki kerrallansa
minisaarta miehittivät,
vaipui saari alle aallon;
pelastui vain yksi lapsi,
kolmivuotias ipana.


Ipanan ikä aleni,
vuosi vuodelta väheni.


Konsa oli ikänsä
kurjat kuusi kuukautta,
vauva kirveensä teroitti,
purren rannalla rakensi,
souti järvelle melatta,
ilman airojen apua.


Purjeita puhaltamalla
pääsi järven keskiölle,
saaren entisen sijoille.


Saaren sanoilla rakensi,
sille temppelin tekaisi,
pyhän paikan pystytteli,
iloksi nykyinehmon,
Kalevalaan kulkevaisen.


Totta on tämä tarina,
kuultu on se Kormilossa
kolmen kynttilän valossa,

keskipäivän kuutamolla!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti