Tule ja tutustu turja!

Tule ja tutustu turja!
Astuos merestä miesi. Katso myös: http://kalevi-keravalainen-via-kalevila.blogspot.fi/

lauantai 23. kesäkuuta 2012

Pyhäin Polkuin pyöräretki

Kohta on edessä hetki,
jolloin alkaa joutavilla
Pyhäin Polkuin pyöräretki.

Junaan, autoon astu akka, miesi,
ota suunnaksi Imatra,
sen kuulu koski, kaunis kirkko.

Imatralta polje poika,
työskentele tyttölapsi,
kohti koillista kokeile,
Ruokolahdelle rykäise,
sauno, ui, syö ja uneksi.

Kuluessa päivän toisen
muista poiketa polulta
Pohja-Lankilan kylälle,
pidä tauko ja lepäile,
ennen päivän päättymistä,
Oronmyllyn onnelassa.

Sitten suunnaksi sakille
Putikko ja Punkaharju,
suurenmoinen Salpalinja,
Kesälahti, kievarinsa,
jossa syödä saat surutta,
ennen ehta yöunia.

Neljäs päivä päättyy vasta
Kiteen jälkeen Rääkkylässä,
missä kutsuu Kaunisvaara,
jonka ruoka runsaanlainen
uneen saattaa uupuneita.

Väsytä ei viides päivä,
vaikka vasta illansuussa
taival oisi taitettuna,
konsa kutsuu kulkijoita
kuulu luostari, Valamo,
sen rauha, riemu rikkumaton.

Päivä kuudes sä kuluta
polje, katso kankahia,
kautta Lintulan kuleksi,
lepää hetki ”Heinäveellä”,
ennen luostarin lumoa,
Enonkosken yhteisöä.

Tuskainen ei lopputaival,
pyrähdys se pieni vainen.
kulkijalle kuuluisalle,
jokaiselle - sulle, mulle!

Enonkoski on edessä,
aivan ykskaks yllättäen,
vastassa myös luultavasti,
latulaisten laulukuoro,
kuja ”kurjain” kunniaksi!

perjantai 22. kesäkuuta 2012

Ahti-sonni murjoi Paavon

Anssi ”Armas” Miettisemme
Hesarissa kertoi meille:
Ahti-sonni murjoi Paavon,
syöksi miehen maan rakohon,
kyse konsa arvannasta,
tuloksista potkupallon,
EeäM-alkuotteluista,
hävinneistä, voittajista,
ristimerkkiin päätyjistä.

Pakko tässä on todeta:
Kyllä kyyttö on parempi
kuin on kurja Arhi-Paavo,
- ministeri mittavainen,
taikka toinen torvelomme
Mika-Matti Paatelainen,
- valmentaja surku-Suomen.

Pakko tässä myös todeta:
Oli oiva otsikkonsa
- ”Ahti veikkasi ja voitti”,
mittavirheetön viritys,
- Kaleva-mitan mukainen!

Nyt on juhla karjalaisten

Tämä runon tein
Karjalaisten kesäjuhlaan
Lahteen 15.-17.6.
Sen esitti siellä juhlan juontaja
Petri Paavonpoika Liski.

Tällaiseksi sen sepustin,
väänsin, käänsin ja viritin.
Parempaan ei nyt minusta,
- hämäläisestä pojasta.

Liekö se suuhusi sopiva,
kelvollinen kekkereihin,
kansanjuhlaan karjalaisten!

Nyt on juhla karjalaisten

Terve teille, te toverit,
kaverini karjalaiset,
kurjat, ja hyväosaiset,
muutkin ”surkusuomalaiset”!
Tulkaa tyttöset tupahan,
aittahan akat ihanat,
- miehistä vähät väliä!

Mutta konsa nyt on juhla
tulkaa te myös heiloinenne,
lankoinenne, lapsinenne,
- koko sakki seuraksemme!

Minä, Petri Paavonpoika,
Kansallisen kammioista,
Teatterin tietämiltä
toimin täällä päsmärinä,
juhlahetkein juontajana.

Mun on täällä lysti olla,
Lahden mailla lauleskella,
tungostanne tuijotella.
Annan teille ohjenuoran,
vinkkini kotikutoisen,
ketä kuulla, minne mennä:

Akka kuule ja kuleksi!
Kuule kuinka laulaa Veikot,
- Lauluveikot ”Viipurista”.
Kädentaitoihin tutustu,
katso kaulimen kulua,
tutki piirakan rypytys.
Ryhdy miesi mestariksi,
juokse maili tai maraton.
Jos et turja juosta jaksa,
vuole veitsi veljellesi,
kukkakeppi kullallesi.

Eukko etsi juuriasi,
ujostele ällös ukko,
toimios takapiruna,
sukupuusi piirrä rutja,
siirrä lapsille perintö,
- kauniin Karjalan kukoistus!

Vielä viime neuvo vinha:
Älä kirkkoja ohita,
pelkää piispojen puheita,
saarnaihmisten sanoja.
Sisään astu urheasti,
kaunis kynttilä sytytä,
muistele rajantakaista,
- seurakuntaa, sen surua.

Kirkko, kaksi kierrettynä
muuttaa mielesi hyväksi,
päivämarssin mahtavaksi,
juhlamme - iki-iloksi!

torstai 21. kesäkuuta 2012

Papu, Pussinen parina

Saako alla taiteen varjon
toimia miten tahansa,
toisten tunteita tuhota,
siinä paljon pohtimista,
jokaisella setvimistä,
konsa taannoin Tampereella
Papu, Pussinen parina,
taiteen varjolla vasiten,
katkoi kahleita kadulla,
sillan pielestä pihisti,
- lukon poikineen lunasti.

Murtui siinä lemmenlukko,
lukko poikineen katosi,
- suuntansa sulatusuuni.

Ihan samalla siinä
ikirakkaus repesi,
- mielestä monen inehmon.

Lukoista liki luvatta
syntyi möykky merkillinen,
taideteos taivaallinen,
sekä tietysti samalla
- syystäkin vihapuhetta.

Mutta, mutta turha luulla
kaksikkoa ei kaduta:
Nimensä tuli tutuksi,
ura uhkea edessä,
ja ihan sivussa siinä,
luvassa on luultavasti
apueurot autuaiset,
- purnukasta Arhi-Paavon.

keskiviikko 20. kesäkuuta 2012

Kuoppainen on nyt kylätie

20. kesäkuuta 2012

Kuoppainen on nyt kylätie

Kuoppainen on nyt kylätie,
korjausta ei tulossa.
Rahat pannaan rautateihin,
jotain jos jää Euroopasta,
verisistä velkamaista.

Tero Teemua parempi?

19. kesäkuuta 2012

Tero Teemua parempi?

Pakko tässä on todeta,
- itku silmässä inistä,
Tero Teemua parempi
ansiosta yhden kaaren,
- mielestä valintaherrain!

Timo Soinin vaalitärpit

18. kesäkuuta 2012

Timo Soinin vaalitärpit:
Korruptio kitkettävä,
kuntauudistus kumohon,
palvelut joka pojalle,
lähipalvelut likalle,
sinne missä sinnittelet,
vaikka päässä pitkospuiden,
taikka riemussa ratikan.

Makarov kun moitiskeli

17. kesäkuuta 2012

Makarov kun moitiskeli,
Suomen suuntaa suunnitteli,
hermostuivat Suomen herrat,
kansa säikähti samalla,
Natoa jopa rakasti!

Ojaan kaatui kolmioppi

16. kesäkuuta 2012

Meille hehkutti Hesari:
Ojaan kaatui kolmioppi,
vallankäytön kolmioppi.

Kaatajina kauneimpina
Alexander, Astrid, Matti,
Pekka, Pauliina ja Tarja.

Sama suunta soutajilla,
aivan ykskaks yllättäen
perämiehenä on Jussi!

perjantai 15. kesäkuuta 2012

Kotimaista suosi tässä!

Nokia kun ongelmissa,
väkensä vähenemässä,
hallitus on suuna päänä
hullun lailla huutamassa:
Alas tuonti tungettava,
öljy, hiili hirveätä,
kotimaista suosi turja,
energiaa kotikutoista!

Mutta ei se mahdollista,
konsa kaikki kiellettyä,
mielestä ituinehmon:

Suot ja metsät suojeltava,
turpeen nosto törkeätä,
karmeata poltto puiden,
kuokka, kirves kiellettävä.

Koskiin ällös kurja koske,
tekoaltaita rakenna,
uraani myös vaarallista,
säteitä ei kenkään kestä.

Vältä tuulivoimaloita,
pilaa ällös maisemaani,
roottorin melu kamala,
linnun surma se lisäksi.

torstai 14. kesäkuuta 2012

Sinkka, sirkeä museo

Sinkka, sirkeä museo,
kulu kuulu on Keravan:
Areenalle kun sä astut,
sisälle ovesta Sinkan,
viet sä kassasta Keravan
sata euroa samalla,
kurja kulkuri kulutat
seteleitä suurin määrin,
- veronmaksajain vihaksi!

Onko itsemurhaisku?

Onko itsemurhaisku
pahempi vihapuhetta?

keskiviikko 13. kesäkuuta 2012

Historian kiertokulku

Suomi Saksan seuraajana,
Jyrki Angelan imussa,
papukaijana pivossa.

Pienet synnit syynättävä

Pienet synnit syynättävä,
suurista vähät väliä,
ymmärrä ei kenkään niitä,
tajua tuon taivaallista.
Ulkomaille annettava
miljardi mitätön summa,
kotona satanen suuri,
kyseessä kun muori, vaari,
vaippavaade vanhuksilla.

Pienet synnit syynättävä,
suurista vähät väliä,
ymmärrä ei kenkään niitä,
tajua tuon taivaallista.
Kotimaassa ”koulukiusa”
ajojahti yhden äijän,
taas on täällä päällimmäisnä
kansakunnan kaapin päällä,
jotta maamme raatajilta
unohtuisi kurja Kreikka,
puhumatta Espanjasta.

tiistai 12. kesäkuuta 2012

Homma kiinni huuhkajista

Homma kiinni huuhkajista,
syyllinen ei herra Hodgson,
vaikka konsaan surku-Suomi
päässyt ei tosikisoihin,
suurten miesten mittelöihin.

Siitä kertoo kuiskijoille,
haukkujille, herjaajille
matsi Ranska-Engelsmanni,
joka päätyi tasapeliksi.

Pikku-uutinen piruili

Huomasitko herra, miesi
Hesarin sananvalinnan:
Ässästä tuli pelaaja,
konsa tappio takana,
ensi ottelu ohitse.

Sama suunta jos edessä
kohta kai on otsikkona:
Tennisässästä tunari!

maanantai 11. kesäkuuta 2012

Nälkä aina vieraanamme

Notkunut ei ruokapöytä
Rovaniemen ruokapöytä,
Kepu konsa murkinoitsi,
Santa Parkissa janosi.

Rahvaan miehen murkinaksi,
kukonhäntä ei nyt kyllin,
täyttänyt ei tunnetusti,
sipsi vatsan vaatimusta.

Kepun petti pohjan poika,
nälän jätti Santa Parkki,
ellei sitten sattumoisin
ahneus oman porukan:

Kaksi annosta akalle,
kolme miehen puolikkaalle,
jolloin aivan arvatenkin,
lopuille jäi lämmin koura,
lypsylämmin känsäkoura.

Kapinaan ei noussut kansa,
tyytyi kurja kohtaloonsa,
sakki siirtyi sorron yöhön,
joi ja tanssi taivasalla,
- viini riitti aamuun asti!

sunnuntai 10. kesäkuuta 2012

Te, te saatanan tunarit

Te, te saatanan tunarit,
suuttui Soini ja jyrähti,
syyti Kekkosen sanoja,
haukkui hallitushaluiset,
Audi-istujat ”ihanat”,
takapenkin taaperoiset.

Te, te saatanan tunarit,
suuttui Soini ja jyrähti,
syyti Kekkosen sanoja,
veronmaksajia muisti:
Sinä maksat maltahia,
eurot Espanjan eduksi,
pankkiherrojen hyväksi.

Jyrki kuuli kunniansa:
Äijällä ote lipesi,
niskalenkkinsä lipesi,
oma silta jo odotti,
selkä kastui kieltämättä.

Paavo kuuli kunniansa,
Mäki Arhin arvionsa:
Te, te ette nyt mukamas,
hyväksy tukitekoja,
onko EeVeeäM pahasta,
mielestänne vielä nytkin!

Oli paikalla kehunsa,
oma nosto kissan hännän:
Minä väitin vuosi sitten,
Espanjasta ennustelin,
pahin rytky on tulossa,
pankit Espanjan pulassa,
apua ei lisäajasta!

Jälkikirjoitus kipakka:
Taasen karhu on herännyt,
Soini jälleen voimissansa,
- valmiina välikysymys!

lauantai 9. kesäkuuta 2012

Yksi joukosta on poissa

Vaikka euro vaipumassa
syövereihin synkän syksyn,
menossa manalan maille,
potkupallo on pääasia,
suru, murhe rahapohatan,
rutiköyhän kerjäläisen.

Kilvan kaikki kansakunnat
tosissansa tappelevat,
ken on ylväin Euroopassa,
ken on potrin potkijoista,
kellä kannu kainalossa,
pykälässä kellä pytty,
konsa kuukausi kulunut.

Yksi joukosta on poissa:
Hurja joukko, huuhkajamme,
kisat katselee kotona.
Utopiaa on ajatus
että Suomi selviäisi,
osanottaja olisi,
siellä missä laulaa kukko,
kukko kunnian on läsnä.

Vanha virsi voimissansa!

Kas vain ykskaks yllättäen
vanha virsi voimissansa,
virsi ”Voi on aina voita”
taas on täällä voimissansa.
Hillitön nyt on himonsa,
vaikka hinta hirvittävä,
- kohti pilviä hipova.

Kasvussa on voin kulutus,
toisin kuin se kuulu häntä,
- laskevainen lehmänhäntä.

Vaikka hinta hirvittävä,
kammottava sen kulutus,
silti kenkään ei valita,
paitsi ehkä Pekka Puska,
tietäjä iänikuinen,
- rasvatietäjä totinen.

perjantai 8. kesäkuuta 2012

Kivihiili versus turve

Kaksi herraa hallituksen,
- parivaljakko parahin,
Jyri, turja turvenuija,
kivihiili-Ville vinha,
nyrkit pystyssä nykyisin
riitaa haastaa hillitöntä.

Käynnissä on kaksintaisto,
väittely vesilasissa,
kumpi kurjista parempi,
kivihiili, tuote kurja,
tuote uljas ulkomainen,
vaiko turve, soiden anti,
tuotteemme kotikutoinen.

Riita jäänee ratkaisutta,
hallitus pysyy kasassa,
molemmille pistepotti,
väkensä oman osalta.

torstai 7. kesäkuuta 2012

Alla auringon ei uutta

Alla auringon ei uutta:
Meidän veljemme Venäjä
vanhan Mainilan manasi,
Suomen suunnan syyllistytti,
Nato-suunta synti suuri,
yhteistyökin nyt pahasta,
iso uhka ilmiselvä,
vaaraksi Venäjän maalle.

keskiviikko 6. kesäkuuta 2012

Kannata ei karjataisto!

Missitaiston mittavaisen
konsa hylkäsi hyväkäs,
Pöllö-töllö, se kanava,
joka määkii mainoksia,
tunkee niitä tuutistansa
joka hemmetin välissä,
kuului kuiske kannustava,
tuhahdus takarivistä,
katsomosta kansalaisten:
Kerallansa menköön myöskin,
kaksi muuta mittelöä,
tylsää ja vähä-älyistä;
jäinen kiekko, Euroviisut,
polvihousupoikasemme,
joikujat iänikuiset,
pistelasku piinallinen,
jokavuotinen jorina,
Höyry-Häyryn huutaminen!

tiistai 5. kesäkuuta 2012

Vanhat laulut vaihdettava!

Suvivirttä ei suvaita,
Maamme laulukin pahasta,
onnistu ei nyt mukamas:
ulkoihmisten kotoutus!

Siksi tältä istumalta,
- heti, eikä ensi vuonna,
vanhat laulut vaihdettava,
sanat uudet laadittava!

maanantai 4. kesäkuuta 2012

Kansa ”suitsuttaa” Kataista

Tänään hehkuttaa Hesari:
Kansa suitsuttaa Kataista”.

Totta vain on toinen puoli,
epätietoinen on toinen;
joko ei osaa sanoa,
taikka katsoo surkeaksi,
hallituksen – ja Kataisen!

sunnuntai 3. kesäkuuta 2012

Pue Jutta, ilkamoitse!

Halvalla pani Hesari,
Katja kanssa Tietäväisen
piikarukkaa piikitteli,
Jutan malliksi manasi,
- asetti akan alasti.

Toki kelpo kaksikkomme
pukineiksi pullukalle,
- liki missin mittaiselle
Jutta-tyttö julkimolle,
- ministerimiehellemme,
vähän vaatteita varasi.

Oli ohje oivallinen,
piikki julma, pistäväinen:
Pue tantta tyylikkääksi,
Jutta-tyttö järkeväksi,
piilota alusasunsa,
- unelmahötön höpinä.

Aseta akan asuksi,
- jottei ummehdu imago,
olkaimeton juhlavaate.
Äläkä sinä ikinä,
älä ilmoisna ikänä
- verkkosukkia unohda!

Pane rintaan merkki Erkin,
jotta saapuisi sanoma,
sanoma sadan soturin,
rakentuisi rauhan aate.

Jotta kansa kiinnostuisi,
sossuaatetta ajaisi,
anna onneksi akalle,
sata tikkua salaista,
- tuhat tikkujäätelöä.

Takuu jottei unhottuisi,
Kreikka mielestä menisi,
anna armaalle akalle,
- oksanen oliivipuusta,
joka kasvaa kaiketikin,
vuosikymmenten kulussa,
hedelmiä tuottavaksi,
maamme onneksi, iloksi,
- sitä ennen ellei kuole kurja!

lauantai 2. kesäkuuta 2012

Suomiko suvaitsevainen!

Kesäkauden kynnyksellä
äkin paljastui papille:
Suloisessa” Suomessamme,
kotikartanon kedolla,
kansankynttilän kujalla,
Suvivirttä ei suvaita.

Suuttui siitä pappi parhain,
aukaisi sanaisen arkun:
Rehvakkaalla rehtorilla,
pätevällä päättäjällä,
arvomaailma on outo,
komento tosi ”korea”.
Mallimaamme armas Suomi,
- mukamas suvaitsevainen!

Suuttui siitä pappi parhain,
teki miehekkään tekosen:
Jätti juhlan juhlimatta,
lapset kouluun laittamatta,
kotosalla virsi raikui,
kera kelpo kansalaisten.

Pakko tyhmän on kysyä,
järkiäijän ärjähdellä,
Suomiko muka suvaitsevainen?

Tässä paljon pohtimista,
aatosaihetta akoille,
miehillekin miettimistä!

Hesari ja kansanluokat

Lehti tutkaili, totesi,
kansanluokista kohisi,
- avulla asiamiesten.

Oli ennen, ehkä nytkin
yläluokan lempilapsi
itämainen matto aito,
arvostettu tyylitaulu,
- kera kultaisen kehyksen.

Vesi, viini ruokajuoma,
etnoruoka ruhtinaista,
- laihtuminen pääasia.

Lajeista paras taas juoksu,
pitkäin matkain pinnistely,
- jälkeen golfin, laskettelun.

Keskiluokan kermakakku,
köyhälistön” käyntikortti,
nyt on, aina ja alati,
raskas ruoka, Wienerleike,
- paisti kauniin Karjalamme.
Kamalaa taas kasvisruoka,
- noutopizzakin parempi.

Sekalaisen seurakunnan
lajina on jäinen kiekko,
- katsottuna telkkarista,
joka aina on avoinna
- ehdottomasti esillä.

Olennaista ei omansa,
lihasliikunta hikinen.
Mikä milloinkin lajina,
- ilman yhteistä itua.

Bilderberg ja julki-Jutta

Konsa kutsu kuulununna,
pyyntö saapunut salainen,
pyhä pyyntö tullut tänne,
Jutta kulki kaukomaille,
linnun lailla lensi likka,
herraseuraan sinnitteli,
oli hällä suunta selvä:
Bilderberg-kokous kumma,
- se salaseuraksi sanottu.

Kadehtisi jottei kansa,
suuttuisi setädemari,
oli aikomus akalla,
olla tyttö turkulainen,
maalaismummo, meikäläinen,
- ihan yksityisinehmo.

Konsa matka maksettuna
valtion verovaroista,
köyhän kansan kukkarosta,
Jutan pakko julkistella,
- matkakertomus skrivata.

Liekö kertomus kulusta,
salaisesta sattumasta:
Peukaloita pyörittelin,
tikku-ukkoja tekaisin,
- siitä muuta en nyt muista!