Kalevi Koskela, Kerava 100 lähettiläs

torstai 26. joulukuuta 2013

Mustaa mustempi tapani

Minä miesi suurisuinen,
pieni ja pahasisuinen
kulkijoille kuuluttelin,
kirkkokansalle kehaisin,
liki vuoden ylpistelin:
Hurjan hankin mä hevosen,
treenatun siniverisen,
tervaan parhaaksi rekeni,
vielä näytän teille merkit,
- tapanina taivaan merkit,
näytän kuinka juoksee humma,
- alle surku ennätysten!

Kului syksy, koitti talvi,
maa oli sula, vetinen,
- lunta ei edes nimeksi,
minä miesi suurisuinen,
pieni ja pahasisuinen
itkin aaton, joulupäivän,
itkin, toivoin ja kiroilin,
rukoilin rekikeliä,
mutta, mutta murheekseni,
ani varhain aamusella
konsa sängystä heräsin,
- oli maa vetinen, musta.

Tulta iski tie, sen vieri,
kipunoi kivi jokainen,
hurja hummani, kimoni,
treenattu vetoheponi,
kulki kuin koni ja kaakki,
- kurja, kypsä teurasraakki.

Kirkolle en mä kerennyt
saanut saarnan kuulijaksi,
- loppuvirren veisaajaksi.

Katsoi kansa kummissansa,
minulle vähän hymyili,
- virnisti väki vähäinen,
pappinsa oli pahempi,
jalkapuu mua odotti,
- häpeä iänikuinen!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti