Kalevi Koskela, Kerava 100 lähettiläs

lauantai 10. joulukuuta 2016

Kiitosruno / Keravan Urheilugaala!

Puolesta koko porukan,
minä mies, liki mitätön,
Kalevi Keravalainen,
Väinämöiseksi sanottu,
kunnian sain kohtuudella,
kiittää, jopa kehua,
- pientä, suurta kaupunkia:

Keravalle tässä kiitos,
- niiaus, pokkaus, kumarrus,
konsa kaupunki korea,
pieni, suuri, pippurinen,
muisti meitä liikkujia,
kelpo seuratoimijoita,
sihteereitä, johtajia,
rahasalkun vartijoita,
pyykkääjiä, paistajia,
vankkaa valmennusväkeä,
oivaa Liikuntatukea,
vuosikymmenpuurtajia,
tämän vuoden henkilöä,
- vapaaehtoista vasiten,
tämän vuoden sankareita,
nuoria ja nuorempia,
- minua, ikääntyväistä!

Paljon on virrannut hikeä,
verta, tuskaa, kyyneleitä,
valunut myös poskipäissä
usea ilonpisara,
ennen kuin on kenkään meistä
kuullut tästä kunniasta,
astunut lavalle tälle,
saanut hetken herkutella
ennen uutta uhrausta,
pahimmoista ponnistusta!

Saanen toivoa mä tässä,
että jotkut, parhaat meistä,
joskus vielä aikaa myöden
arvokkaina aikuisina
palaavat lavalle tälle
heittäjinä, hyppääjinä,
uimareina, juoksijoina,
pikkumustan, reikäpallon
joukkueensa priimuksina;
pahaksi en mä panisi
vaikka vainen voittoisina,
yksilöinä, joukkueina,
olympiasankareina,
- lajina mikä tahansa!

Pahaksi en mä panisi,
vaikka kaikki kuulijoista
- kelpo kaupungin lisäksi,
sieltä penkeiltä, perältä,
tukisivat tarmokkaasti,
henkisesti ja rahalla,
- näitä äsken palkittuja!

Mutta, mutta muistakaatte,
mitään tarvitse en itse,
- minä, vanha, vain kävelen!

Ja vielä ihan lopuksi
puolesta koko porukan,
Keravalle tässä kiitos,
- niiaus, pokkaus, kumarrus!


1 kommentti: