Yksi isku, kärpäsiä kaksi

Kun kukaan ei ehdottele

vaka vanhaa vänkyräistä,

Kalevi Keravalaista,

- eli uutta Väinämöistä

ikiaikain sankariksi,

keravaiseksi ketuksi,

oli pakko mun munia,

itse itseä kehua,

ylistellä yltä päältä,

unohtaa tosiasiat,

- hulluudet ja heikot hetket.

Iskuista ja kärpäsistä

sanonnan mä muistin vanhan;

toisia on niistä kaksi,

- kyllin toisia on yksi.

Niinpä päätin ponnistella,

- pokaalia ottaa kaksi,

yhden iskuni teholla

kahta kelpoa kytätä,

kunniaa, ja Keskaria,

- vuosikertaa oivan lehden!

Tässä on perusteluni,

kelvoton kuin leppäkeihäs,

- kurja kuin sateinen taivas:

Lönnrot kuunteli, keräsi

runonlaulajain rivejä,

kalevaisia rivejä,

- vainen vanhoista ajoista!

Tuhatmäärin niitä löysi;

kertyi kelvolle peräti

kaksi kymmentä tuhatta

- riimiä erinomaista!

Pienen ihmisen iloksi,

isokenkäisen kiroksi

politiikan kiemuroista,

päättömistä päätöksistä,

hurjasta nykymenosta

itse väänsi Väinämöinen,

Kalevi Keravalainen,

- apua itäistä ilman.

Kolmin verroin väänsi Väinö,

- kolmin verroin versus Lönnrot;

kuusi kymmentä tuhatta

rustaili runoriviä,

joita kiittää kansalainen,

rahvas, raukka, ahdistettu,

alistettu aikalainen,

joita haukkuu herrajoukko,

kiroaa tositekijä,

- anoja apurahojen.