Kissa lensi Koillismaalla

Kauan sitten Koillismaalla,

pienen pienessä kylässä,

ainokaisessa talossa

halla henkäili ovelle,

kissan kiusaksi kipusi,

kohti kattoa kapusi.

Kylmeni myös uuninpankko,

kollikissan turvapaikka,

vihoviimeinen sijansa.

Kissa pohti päänsä puhki,

miten selvitä hädästä,

pahimmoisesta pulasta.

Joutui siihen joutsenparvi,

piipahti pari pihalle,

keksi katti kelvon keinon,

ehtiä etelän maille

ennen syksyn syntymistä,

saapua lumisateiden.

Linnun selkään syöksi katti,

kiinni kaulasta tapasi,

sai se otteen oivallisen,

ja ihan samassa siinä

pidettynä pieni tauko,

joutsenilla lähtöhetki.

Tunnin taikka kenties kaksi

lensi katti Koillismaalla,

lensi joutsenen selässä,

ajatteli ulkomaita,

ikiaikojen iloja,

unohti jo uuninpankon.

Oli taakka turhan raskas,

jopa jättijoutsenelle,

pitänyt ei lintu siitä,

kieppui, kaappui korkealla,

eroon pääsi kiusastansa,

pudotti katin selästä.

Kissa kirkui ja kirosi,

huusi katti hullunlailla,

miten selviän mä tästä,

eessä kun vapaa pudotus,

laskuvarjotta vajonta.

Oli vielä onni myötä,

alla järvi jäätymätön,

sulana pudotuspaikka.

Alla hohti hauen selkä,

mikä toisi turvapaikan,

pikku hetken helpotuksen,

pelasteen perikadosta.

Konsa kissa kynsillänsä

otti otteen oivallisen,

kiinni sai sivuevästä,

riehui hauki ja sukelsi,

turhaan taistoi tuskissansa,

irti päässyt ei katista,

pedosta, ei perhanasta.

Hauki voihki ja rukoili,

anna armosi minulle,

rantaan vien sinut äkisti,

pelastan merihädästä,

jos et kynsi sä minua,

suomujani irti raavi,

minut päästät pälkähästä.

Kohta koitti armas aika,

raukka rannalle tapasi,

missä käyski kulkukoira,

vanha ystävä varalta.

Ennen illan ehtimistä

kissa koira kaksistansa,

kädet kaulalla kuleksi

kohti koppia kotoista,

tuulen suojaa suomalaista,

vihoviimeistä varoa.