Tuli Huuskonen takaisin,
leikkilehden heitti Matti,
– ”harharetkensä” hävitti.
Helppo ollut ei paluunsa,
osanansa onni suuri:
Keskikaupungin kujilla
kapakoita kiersi toiset,
naisiansa nauratteli,
– otti ryypyn, ehkä kaksi.
Matti joutui kaukomaille,
Sipoon korven seutuville,
missä pakko mietteissänsä
lammikoilla luhmustella,
etsiskellä yöeloa.
Turhaan astui poikaparka
öisten ”perhosten” perässä,
turhaan tonttuna tohisi,
– löysi kirpun, ehkä kaksi.
Pihamaata kiersi kurja,
kulki silmät sirrillänsä,
etsi kettua, jänistä,
Sipoon sutta suurenmoista,
– löysi kurja kipsinaisen,
jolla uuma oli upea,
kapea, siis katsottava.
Hullaantui jo Huuskos-Matti,
ihastui ikihyväksi,
itkenyt ei kurjuuttansa,
polopoika polkujansa,
luontoretkeä rujoa,
– kolmen askelen eloa.
Olipa jopa vähällä,
äkkiseltään ettei äijä,
– luontoretkensä lumossa,
Newtoniksi nyt ylennyt,
aloittanut aikakautta,
uutta, suurta suurenmoista!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti