Ivahuuto Huuhkajille?

Kielenkääntäjäkö keksi,

ivahuudon Huuhkajille,

– potkupallo”sankareille”,

konsa äijä änkyräinen

”elävän kuvan” nimeksi

sanan Huuhkajat halusi?

Hoot oli nimi aluksi,

mutta meille käännettynä,

huuhkajaksi väännettynä,

tuo se mieleen kai monelle,

jotta kenties käännökseensä

kätketty on pilkkakirves.

Sanakirja, kurja kirja

paljastaa koko totuuden:

Hoot on siinä suomennettu

yhdellä sanaparilla,

– ”ivahuuto” ja ”törähdys”.

Sata ristiä rivissä

Konsa aamulla heräsin,

”Kuolleet”-palstalla komeili,

sata ristiä rivissä,

tuhat rinnan vierellänsä.

Vain yksi erosi muista,

yksi outo yksinänsä

oli ristien rivissä:

”Motskari” oli kuvaksi

sijaan ristin raapustettu.

Kaksipyöräinen ”pyhimys”

liekö taasen turman tuonut,

vaiko pyörä viime toivo

ylös kuopasta kohota,

päästä taivohon, perille?

Putki-Paavo taas parahti

Putki-Paavo taas parahti,

suunsa aukaisi avaran,

ääneti ei malta olla,

eläkkeellä vaikka vaari,

rauhassa sais' rapsutella,

kotikonnun nurmikoita.

Taasen pakko turjan tulla,

kommunismin kumpareille,

Sirola-opin sijoille,

(nykyinen Vanajanlinna).

Parahdella Paavon pakko,

populismista pulista,

konsa suuri herran haave,

”Uhkarohkeiden Union”,

paratiisi sossukraatin,

manan maille on menossa.

Ylimielinen yritys

Ville ”Innokas” Itälä,

teki tempun oudonlaisen,

vaati äijä vaatimalla,

keskustaa ja äRKooPeetä,

Sauli Niinistön tueksi,

– oma ehdokas unohtain.

Myöhässä itäinen äijä,

– Ville ”Innokas” Itälä,

paljon jäljessä ajasta:

Kekkos-aika on ohitse,

enää määrää ei toveri,

kuka pakko on valita,

kelle antaa ääni ainut,

enää määrää ei isäntä,

saavu nootti naapurista,

eikä tällä istumalla,

– Itälästä ihmeonni.

Kerran kättäsi puristin

(Muistokirjoitus Mikalle)

Kerran kättäsi puristin,

– kättä sankarin puristin.

Oli tuttu tuomiosi,

tiesin sun tekosi tyhmän.

Sua syyttänyt en siitä,

– vain kättäsi mä puristin.

Aina kurjan kuoloon asti

Anteeks' saavat miehet murhan,

tapon naiset aikanansa,

– elinkautinen ei pitkä.

Douppaus on toinen juttu,

taakka ”tyhmän” kannettava,

läpi pitkän elinikänsä,

– aina kurjan kuoloon asti.

Kaksi uutta ärräpäätä

Suomen hiihdon hutkinnassa,

ärräpäitä on nyt kaksi:

Kari-Pekka toinen niistä,

Kyrö toinen, se rumempi.