”Punainen Finlandia” nykysuomeksi

Kauan kärsinyt on kansa

vaivaa, nälkää ja vilua,

kestänyt on Suomen kansa

Kataista ja Urpilaista,

- sateenkaarta ”suurenmoista”!

Tuhannet nuo turhakkeemme

leivän saivat meidän hiestä,

- suomi ruoska naista, miestä!

Salot, saaret, maat ja mannut

saastutettu on verellä,

- verellä ja orjan hiellä!

Rautaisilla hansikkailla

kokoomus, se täysin musta,

tuella punademarin

- kurjistaa nyt maan ja kansan!

Pelto alla ohdakkeiden

viljelyä on nyt vailla,

maassa maatuu potra poika,

talonpoika poljettuna,

- ukaaseilla surmattuna!

Viimein nousi miesi Suomen,

kirouksen suusta päästi,

parrasta eto pärinän,

huolta kantoi kaksikkona

- sorja Soini, sulo Sipilä.

Viimein uusi onnen tuoja,

hurmasi maan, surku-Suomen,

- maan Kataisen ja Urpilaisen.

Pohjalta, susirajalta,

kaksikko hikipajojen,

sorja Soini, sulo Sipilä,

katkoi kahleet ja lupasi:

Enää emme me alistu,

- ikeen alle konsaan astu!

On taisto lyhyt, verinen,

moni kaatuu, kulkee kuolo,

tuhansia peittää multa musta,

ehkei kirjaimellisesti,

- runomuodon vuoksi vainen.

Verisenä solmuruoska

heiluu yllä taantumuksen,

punamustan pullistuksen,

- sateenkaaren saamattoman.

Pedon raa'an raatelevan

näet kunnailla, saloilla,

Suomen suurilla saloilla.

Ken on tuo peto pahainen,

jolta tippuu kuola suusta,

jolla kiiltää saalissilmä!

Se on itse pääpirunen,

Aleksanteri Isohko,

Jungnerin eto kätyri,

- pyöveli pahaeleinen!

Vanha, kurja surku-Suomi,

sateenkaareksi sanottu,

kylpee kohta lammikoissa,

punaisen veren pidoissa,

ehkei kirjaimellisesti,

- runomuodon vuoksi vainen.

Oi sä onneton olio,

sateenkaaren surku-Suomi,

kohta nousee raunioilta,

paratiisi mi parahin,

Suomi Soinin ja Sipilän,

- usko taikka ollos uskomatta!