Voi surku, mua poloista!

Voi surku, mua poloista,

Kalevi Keravalaista;

jouluaaton iltasella

lapsineni, vaimoineni

joulupukkia odotin,

tunnin, kaksi, kenties kolme,

istuin ikkunan edessä,

ulos katsoin toiveikkaana,

istuin, istuin ja odotin,

- laisin turjake ei tullut!

Hirnui tallissa hevonen,

vailla kauraa, vailla vettä.

Kun ei pukkia näkynyt,

äkin tallia tavoitin,

kauraa, heinää sille heitin,

- vettä ämpäriin asetin.

Paluuni oli nopea,

- hiki otsalla norosi,

mutta, mutta murheekseni,

oli pukki ennättänyt

poiketa, jopa jaella,

lahjat runsaat, ruhtinaiset,

niitä katsoin kiitollisna,

mutta jälleen taasen kerran

- voi, voi suurta surkeutta,

näkemättä jäi minulta

Korvatunturin tulija,

puhumatta nyt poroista!