28.7.
Moni
matkoi Uhtualle,
moni
matkalla ”väsähti”,
yksi
poika Pohjolasta,
laihanlainen,
mies mitätön,
kaljupäinen
kulkukoira,
runonrustaaja
kai vainen,
käveli
ylitse muiden.
Moni
matkassa muassa
pienen
taipaleen osalta
kannusteena
kulkumiesten.
Moni
urho toisinansa
syystä
taikka kolmannesta
väliin
autossa ajeli.
Ratissa
tai matkaajana
paranteli
vaivojansa
vaikka
vastaisen varalle.
Toki
kaikki sinnikkäitä
oman
tiensä kulkijoita,
Eliaksen
seuraajia,
Lönnrot-reissun
raivaajia!
28.7.
Vaka
vanha vääräleuka,
Kalevi
Keravalainen,
luuli,
uskoi ensin että
lähde
oisi myrkytetty,
risti
muisto surmansuusta,
kurjan
juojan kuolemasta.
Konsa
silmä sinnikkäämpi,
katse
kotkalta omittu,
totuus
ehti jo esille:
Kyseessä
elämän lähde,
janon
poistaja parahin.
28.7.
Vanha
vaari maata kiersi,
juomaksensa
pussiteetä
yhden
kuksan kerrallansa
miesi
aina maanitteli.
Samovaarin
kun hän löysi,
sitä
katsoi, kummasteli,
tuijotti
ja taivasteli:
Tuon
kun koppaan kainalooni,
eipä
tee lopu minulta!
28.7.
Kalevala-konkkaronkka
Uhtualle
kun yritti,
tietä
pitkin taivalteli,
jostain
syystä sattuneesta
vasen
laita, se lavea
sitä
kiinnosti kovasti.
Keskitie
ja toinen laita
taisi
olla boikotissa,
taikka
täysin vieras, outo,
eli
tuiki tuntematon!
29.7.
Vienan
Karjalan mailta,
Vuokkiniemen
maisemista
löytyi
aivan etsimättä
kuollut
kolhoosinavetta.
Ajoi
aika sen ohitse,
onni,
autuus ei se ollut.
Muistona
eto kokeilun
haudalla
on rentunruusu;
kaipuu
ei lie suuren suuri!
29.7.
Vienan
Karjalan mailta,
Vuokkiniemen
maisemista
löytyi
aivan etsimättä
kuollut
kolhoosinavetta.
Ajoi
aika sen ohitse,
onni,
autuus ei se ollut.
Muistona
eto kokeilun
haudalla
on rentunruusu;
kaipuu
ei lie suuren suuri!
29.7.
Tulkaa
rakkaat ystävämme
luonnonpuistomme
rajalle,
mutta
laisin ei edemmäs.
Jalan
älkää täällä käykö,
kulkeko
eto kujilla,
poluillamme
porhaltako!
Käykää
bensiinin käryssä,
dieselautojen
avulla,
kaasujalka
polkimella!
Paperia
on lupanne,
turhaan
kuivunut sen musta,
leimoista
vähät väliä!
29.7.
Nyt
on tiemme turvallinen,
varmistettu
matkan määrä,
konsa
”kanssamme” poliisi,
julkinen
tahi salainen,
lännestä
tahi idästä,
KeeGeeBee
tai äFfäBiiAi!
Toisen
näimme, toista emme;
kaveriksi
taipui toinen,
toinen
jälkemme kadotti,
ottamatta
jäi kuvansa!
30.7.
Veteraani,
vanha miesi,
mulle
kerran kummasteli:
Oletpa
sä aikapoika,
konsa
aiot taittaa matkan,
satapeninkulmaisen
peräti,
Sammatista
Uhtualle,
Suomesta
Venäjänmaalle
vainen
jalkojen varassa!
Siihen
vastasin vakaasti:
Helppo
on minulla taival;
sinä
kuljit aikanasi
pyyteettä,
valittamatta,
taipaleen
samanpituisen,
jalan,
koukaten, peläten,
kun
ei ollut vastassasi
suvituuli,
päivänpaiste,
nyky-ystävä
Venäjä,
vaan
kranaatti-, kuulatuisku!
30.7.
Pikku,
pikku piknikillä
konsa
saaressa kävimme
aivan
rannan tuntumassa
nätti
nainen, kaunokainen,
alas
astahti veneestä,
jalka
lipsahti kiveltä,
Ahti
luuli jo omaksi,
veden
alla viekotteli,
hauen
suuhun suunnitteli,
napaa
myöten kauniin kastoi.
Sekunnin
sadasosassa
Kalevi
Keravalainen
tarttui
tyttöä kädestä,
avusti
ylös vedestä;
kalan
suututti pahasti,
Ahdin
kahta kauheammin!
31.7.
Asu,
vaate Väinämöisen
kansaa
kiinnosti kovasti,
kuni
karhua hunaja.
Tyttölapset
tykkänänsä
oli
viereen vonkaamassa,
selfietä
ottamassa.
Miehestä
vähät väliä;
kelpo
kankaan kannattaja,
vaatteen
pystyssä pitäjä!
1.8.
Väinö
vaikenee toviksi,
kolmen
päivänsä kuluksi.
Venehjärvi
päivää kaksi,
Vuonninen
kai päivän yhden
pitää
miehen hiljaisenä,
kentättömänä
kaverin.
Iloitse
sinä inehmo,
kun
en kiusaa mä sinua
runoillani,
en kuvilla!
2.8.
Rajavyöhykkeen
sisällä,
kansanpuiston
kulkutiellä,
politrukki
meitä vahti,
puskasta
esiin ehätti,
tutki
viisumit, pumaskat:
Kas,
te Suomesta olette,
te
käytte ystävinä,
sakkoa
en teille anna,
vaikka
nyt lupa olisi,
menkää
rauhassa takaisin,
tulkaa
myöhemmin vapaasti,
konsa
aika on parempi!
3.8.
Kello
neljä kun heräsin,
maan
ja taivaan peitti usva,
kengät
kastoi märkä nurmi,
konsa
kuljin etsimässä
kuvakulmaa
kelvollista,
sitä
kuuluisaa, parasta.
Oli
onni, autuus myötä;
näppäsin
hyvän otoksen,
ehkä
kaksi, kolme, kuusi.
3.8.
Lempo
Santeri Lesonen
suolsi
suustansa tarinan,
suvun
vaiheet suolsi suusta,
Aatamista
asti aivan.
Lempo
Santeri Lesonen;
sukujuurta
suurenmoista,
meidät
metsälle menetti,
korotteli
kukkulalle,
shamaaneista
kaiken kertoi,
toitotti
tositarinan,
jonka
oivalsi jokainen
kauan
sitten keitetyksi
turistien
houkutteeksi,
tai
pelotteeksi peräti!
4.8.
Sauna
toisensa perästä,
savuisena
ja savutta,
kutsui
kelpo kulkijoita,
pölyt
poisti astujilta,
uskon
antoi uupuneille;
kyllä
tästä selviämme,
mailit,
virstat vauhditamme
Väinön
jäljessä ravaten
taikka
autolla ajaen!
4.8.
Venäjällä
kun olemme,
muistella
on aivan pakko
aikaa
ollutta, sotia.
Politrukki
jalkaa polki:
Helsinkiin
on teidän tienne,
perillä
kun te olette,
minulle
mitali, solki!
Tavoite
jäi aika kauas,
Helsinki
utopiaksi,
saamatta
mitali, solki!
4.8.
Väinämöisen
veljenpoika
säilyi
ehjänä sodasta,
isänmaisesta
isosta,
vaikka
ampui Joukahainen
nuolen
toisensa perästä
läpi
rautaisen kypärän.
Tarkka
saattaisi sanoa:
Liekö
aivojen tilalla
ollut
surku sankarilla
pelkkiä
sahanpuruja!
5.8.
Kohta
koittaa Pohjolassa
ihanainen
uusi aika;
pihisee
puhelinlinja.
Kulkee
viesti vauhdikkaasti
lailla
nuolen ja salaman
tuonne
Ainolan aholle
hevosetta,
kievareitta.
6.8.
Minä
mies tosi mitätön,
Väinämöiseksi
sanottu,
Keravaiseksi
kehuttu,
pääsin
joukkoon lahtelaisten
Antin,
Nellyn ja Sinikan.
Kahden
kuukauden kulussa
matka
taittui sukkelasti
Eliaksen
askelissa,
kuuluisuuden
kantapäillä,
Sammatista
Uhtualle.
Josko
matka mittavainen,
pitkä
kuin on nälkävuosi,
kiintoisa,
tosi ihana,
vastavuoroon
on runoni,
lyhyt,
kuiva ja kamala.
Josko
kiire jollakulla,
sai
tuo miesi taikka nainen
kera
orhin kilpaa juosta.
Josko
kiire ei kenellä,
astua
sai hän hitaasti
kuni
entinen etana.
Pakko
minun on todeta:
Taival
helpompi on käyden
kuni
autolla ajaen,
jolloin
varsin tunnetusti
takapuoli
on ruvella,
verenkierto
melkein nolla!
Kun
on itse astumassa,
heti
mieli virkeänä,
hiki
otsalla norona.
Antti
johti joutavia,
piti
kansansa kasassa,
joukon
nuhteessa, kurissa,
kätösellä
lempeällä.
Sata
kertyi kaikkinensa
peninkulmia
peräti.
Rakas
veljemme Venäjä
hulluiksi
kai meitä luuli,
pohjasta
sydämen toivoi
pikaista
paranemista.
Tässä
kaikki me olemme
terveinä
kuin tervaskanto:
Taputus
nyt sallittua!
Kaikki
rakkaat ystävämme,
kestäkää
minua vielä
pieni
hetki, tai sekunti:
Minä
oisin onnellinen,
josko
matkisi nyt meitä
ihmistä
sata tuhatta.
Holopaisen
Antin toive
hieman
lienee mittavampi;
josko
miljoonamitassa
väki
Vienaan tallustaisi,
astuisi
perässä miesten,
Eliaksen,
arvon Antin:
Vauhti
tuskin hirvittävä!
Mieti,
pohdi siis sinäkin,
alat
josko Sammatista
matkan
pitkän ja ihanan,
astut
joutuin Uhtualle,
Kalevalan
kankahille,
omille
jalansijoille,
kuni
Lönnrot aikanansa!
Mieleni
minun tekisi
venäjäksi
kääntää veisu,
mutta
konsa ummikkona
puhun
vainen suomea, hämettä,
kiitos
teille kannusteesta,
kiitos
yhdessäolosta,
isosta
ilonpidosta!
6.8.
Jännitys
on suuren suuri,
josko
löytyy Lönnrot-mänty,
edes
kurja männynjuuri,
onko
eessä itkumuuri,
kun
on kurja pystyyn kuollut!
6.8.
Arvaa
arvon ystäväni,
kumpi
nainen, kaunokainen,
aukisuuna
ihmetteli:
Ihanko
kuva minusta!
6.8.
Pelkästään
tämän takia
astui
yksi aikamiesi,
Kalevi
Keravalainen,
pitkiä
peninkulmia
sata
täyttä kappaletta.
Kannattiko,
päätä itse!
7.8.
Poskien
punehtumatta
helppo
on minun sanoa,
kehua
keravalaisen,
koko
matkan kulkeneeni,
Sammatista
Uhtualle
ilman
autojen apua
joka
askel astuneeni.
Sama
toistelu perässä
luonnistu
ei muutamilta,
konsa
heillä ongelmia
joko
kunnossa, jaloissa
taikka
töissä, tehtävissä.
Mutta
matkassa olivat,
ilakoivat
onnellisna!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti