Sadeaamun enkelini!

Ulos katsoin ikkunasta;

- aurinkolasit, t-paita,

sateenvarjo sai nyt jäädä,

- poutapilvet, puiden varjot!

Jalan astuin arvokkaasti,

- harkiten, hyvin hitaasti,

sivutie ja ukkoskuuro,

- juosten ehdin alle sillan!

Paita kastui hartioista,

- sade taittui, matka jatkui,

kesä kurjan kuivatteli,

- raikas ilma mieltä nosti!

Kilometri, puolitoista,

- sadekuuro puhkui, nousi,

askel pikkuisen piteni

- pysäkkikatos, ihana!

Säästyi paita kastumatta,

- askel muuttui joutuisaksi,

taivas tummui, vuoti vettä,

- alle kuusen kurja juoksin!

Tämä on minun pihani,

- kuiski nainen ikkunasta,

säälistä hän kai hymyili;

- ei poloa pois ajanut!

Kuivana mä matkaa jatkoin,

- mietin hiljaa mielessäni,

kastumatta taidan päästä

- vaimon luokse, atrialle!

Tummenipa taivas taasen,

alla koivun seisoskelin,

onnetonna maata katsoin,

- vesi vyöryi kuin tsunami!

Tule viereen alle varjon,

- sama suunta lienee meillä,

ainakin ihan aluksi,

- lausui nuori, nätti nainen!

Minä miesi, maan matonen,

- kuljin hetken rinnallansa,

pääsin melkein kastumatta

- peräti kotiovelle!

Ovelta mä katsoin vielä

- askellusta enkelini,

kiitin vielä suojastansa,

- kysymättä jäi nimensä!