Väinämöisen synnintunto!

Minä, vanha Väinämöinen,

tässä tunnustan sinulle

syntini syvät, salaiset,

- vapaasti, pakottamatta!

Minä, vanha Väinämöinen,

olen tarkkaillut, vakoillut,

- Ainoja alastomia

paljain silmin, kiikarilla

- lauteilla kylyn, siis saunan,

laitureilla, rantamilla

Pohjolan akan, emännän,

- tietämättä, tajuamatta!

Minä, vanha Väinämöinen,

seurasin salaa, vakoilin,

kuinka kuulu Lemminkäinen

hiihti hirvensä perässä;

synnin tuskaa tuntematta

- osan saaliista varastin!

Minä, vanha Väinämöinen,

sanoin saaliin ampuneeni

ihan nuolella omalla,

- onnettomalla aseella!

Kun mä, kurja Väinämöinen,

- vielä viime vuosinani

tahdoin sokkosilmilläni

- nähdä Ainoni alasti,

kesken neitoin uintiretken

- hänen vaatteensa varastin!

Kun mä, kurja Väinämöinen,

Ainoa en kiinni saanut,

- tuskin näin edes takaapäin,

kostoksi tein vaatteistansa

- jalkarättejä isosti!

Mieltäni nyt lämmittäisi,

- kevenisi taakka synnin

jos sä armas ystäväni

tekojani puolustaisit

- edessä pyhän isännän!

Sano vaikka seuraavasti:

Eihän vanha Väinämöinen

mitään voinut mielellensä,

- mies kun on hän malliltansa,

sankariksi syntyneenä

- laisin kunnianhimolle,

ja mikä jopa parasta

tuskin laisin hän varasti,

- ja senkin voi korvata rahalla!