Jalan käyden, astumalla,
minä mies liki mitätön,
Kalevi Keravalainen,
- Väinämöiseksi nimetty,
tänään päädyin enkeliksi
- omaa syyttä, sattumalta,
aamuisella matkallani,
jolla mittari osoitti
kuulua pedon lukua,
lukua luciferuksen;
- kuusi pilkku kuusikuusi!
Tämä on tositarina,
jonka kerron vain sinulle,
- ystävälle luotetulle!
Normaalisti, siis nykyisin,
aamuisin mä tutkiskelen
- jalan käyden, astumalla,
silmät vielä sikkuralla
- Keravan itäosia!
Tietänet kiviset sillat,
taiteiden talot, pytingit,
Keravan joet plus lammet,
- Kaskelat ja Sorsakorvet!
Tänään, tiedä en mä, miksi,
- länsi kiinnosti enemmän;
vielä hieman kylmissäni
Arabikylää ihailin,
tutkin virren kuuluvuutta,
- kiertelin Viron perällä!
Seppä Ilmarin kadulla,
- kaukana Viron perällä,
tuli vastaan vanha herra,
- tervehdin, tilaa utelin!
Oli herra etsimässä
rakennusta suuren suurta,
- jossa on ovea kolme!
Mietin hiljaa mielessäni,
kyse mistä olla voisi,
- kerros-, vai rivitalosta?
Lopulta minä älysin,
keskustasta saapui herra;
- siellähän ovat ne suuret!
Kysyin hiljaa, ja arasti:
Etsitkö hätäapua,
- lasarettia Keravan!
Mistä tiesit aatokseni,
- sitä termiä tavoitin!
Täysi käännös ja takaisin:
Kuljen tässä vierelläsi,
kilometrin, hieman toista,
- että pääsemme perille!
Aina joskus, kesken matkan,
mies epäili, ja totesi,
sinä tietänet paremmin,
- mikä matkamme on määrä!
Jos et vastaan oisi tullut,
varmaan oisin etsiskellen
taivaltanut, taapertanut
- aina hornan tuuttiin asti!
Yksi kolmesta ovesta
aukeni likimain oitis,
sisar valkoinen ja hento
kysyi mieheltä asian,
- häntä ohjasi, opasti.
Minä mies vähäpätöinen,
- enkeliksi nyt nimetty,
jatkoin hiljaa taivaltani,
jolle mittari osoitti
kuulua pedon lukua,
lukua luciferuksen;
- kuusi pilkku kuusikuusi!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti