Pieni, suurehko Kerava
konsultteja käyttämällä
- pohtii suurella rahalla
taikka lehtien sivuilla
- liki ihka ilmaiseksi,
ollako vai eikö olla
kaltaistensa keskuudessa
- mahtava ja suuren suuri,
vaiko säilyä samana,
- pysyä käpykylänä!
Jukka Nissinen kun äsken
suunsa rohkeni avata,
kynällänsä kirjoitella,
- ”kehua” kotikyläänsä,
ja sen uudelleen nimetä,
- sanoa Sariolaksi,
nousi melkoinen meteli,
- kauhea (puna)kapina:
jos ei miellytä Kerava,
- muuta täältä, mies munaton!
Silti rohkenen sanoa
tuoda tälle tunkiolle
sen mitä tuli minulle
vastaan varhaislenkilläni,
- jalan hiljaa käydessäni,
sen mitä mä muuttajana,
junan tuomana, tajusin,
- ajattelin, näin, kuvasin!
Vesijälki asfaltilla;
sehän on kuin kuulu sirppi,
missä lienee sen kaveri,
- työläisen leka, vasara!
Käpy, alla kuusen, männyn;
käpykaarti, muut sodassa,
- isänmaa, hätä, pelastus!
Sirkusmarkkinat ovella;
pelit, vehkeet aivan kohta
- tuovat riemua, iloa.
Sariola liekö kelpo,
- josko kelpaa ei Kerava!
Lato, vanha ja väsynyt,
katto sen on puolikaari,
- sateenkaari ylösalaisin!
Vihersyystä, ansiosta
koneet ruostuvat pihalla!
Maatalous on jo kuralla,
- kuin lie kaupungin talous!
Alana kun on pelkkä aari,
- hehtaarin sadasosanen,
tiloista liki jokainen
kukoistaa tosi somasti
- ”kylän” vuokraviljelmillä!
Kivisillan tietämillä,
- keskellä melun, metelin,
ikivanha kulkuneuvo
- joskus nostettu joesta,
viettää ehtoisaa eloa
- kenties vuotta kahdeksatta!
Puinen silta, suon ylitse,
- leveämpi pitkospuita,
houkuttelee kulkijoita:
katso kaupungin parasta,
vettä, lampea isoa,
sorsia sukeltavia,
nauti hetki hiljaisuutta,
unohda paha olosi,
julkisuuden julmat herjat,
Ollilasta katsottuna
- Kerava on kaunis ja ihana!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti