Mirella
Marin ei usko,
että
voimassa on vielä
vanha
kuuluisa sanonta;
-
Hätä ei lue lakia!
Arvon
Sauli suuren Suuri
-
äsken keskellä Koronan
tosissansa
tyrkytteli
-
vahvan johdon puuttuessa,
nyrkkiä,
joka todella,
selvästi
sanoisi, että,
pelleily
on aivan pakko
-
päättää tällä istumalla!
Nyt
on jonkun johdettava
-
tässä suuressa hädässä,
maata
pientä ja poloista
nyrkillä
tosi kovalla,
-
lain ei lämpökämmenellä!
Suuttui
siitä aika lailla
-
Mirella Marin, demari,
suolsi
suusta suoraa päätä;
Perustuslaki
ei salli,
eikä
valtiopykälä,
-
moista tyhmää tempausta!
Muistanut
ei nuori nainen,
Mirella
Marin, demari,
että
jos osaa ei itse,
-
matkia voi nyt Rytiä,
joka
varsin tunnetusti
pätevälle
antoi johdon,
-
Mannerheimille sen siirsi!
Jälkikirjoitus
kipakka!
Konsa
uutinen esillä,
-
Lauri Nurmen loistoskuuppi,
kiistan
kiisti kumpainenkin,
-
sanoilla ihan samoilla!
Saamme
nähdä kenties joskus,
-
vuosikymmenten perästä,
mikä
totta, mi valetta;
-
vertaa Mainila-tapaus!
Jälkikirjoitus
jämäkkä!
Kului
vainen päivää puoli,
konsa
kuuli kansakunta;
sovinnossa
käytiin kiista,
ihan
Yy-Yy-Aa-tavalla,
-
taskuun pantiin rautanyrkki!
Jälkikirjoitus
topakka!
Konsa
taasen vaihtui päivä,
Mirella
Marin, demari,
suuta
mursi, ja vinoili,
minua
ei määrä miesi,
presidentti
vaikka oisi,
keksi
nyrkin aivan itse,
”jälkihoitoon”
sen nimesi,
vaikka
kasvussa korona
-
huippu kaukana edessä!
Hiljaa
istui Sauli Suuri,
istui,
vienosti
hymyili;
tahtoni
sain mä lävitse,
-
viisastui Marin, lopulta!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti