Oli ensinnä jonossa!

Pieni kun olin mä lapsi,

Hanna huolehti minusta,

orporaukasta, rasusta,

- syötti, juotti, hoivaa antoi!

Konsa on hän vanha, heikko,

minä annan vuorostani

hänelle osan ajasta,

- ajastani arvokkaasta!

Viivyn vanhustentalossa,

keskustelen, ulkoilutan,

tarve jos on, syötän, juotan,

- jopa valvon vaipanvaihdon!

Näin lupasi, melkein vannoi,

suuren suuri taiteilija,

mestari iänikuinen,

- poskien punehtumatta!

Tottako tämä tarina;

toki muuten paitsi että

huoli, hoito alkoi vasta,

- konsa kuoli vanhusraukka!

Viimein kuoli hoito-Hanna,

yksin, vanhustentalossa,

kaikkien unohtamana,

paitsi neidon naapureiden,

- loppuaikain ystävien!

Konsa kiiri kuolintieto,

oli ensinnä jonossa,

- perinnönjakoon tulossa

suuren suuri taiteilija,

- mestari iänikuinen!