Tarina Tenojoelta!

Kiersin maita, mantereita,

tunturista ja puroilta

- kultaa, etsin, kaivoin, huuhdoin!

Vaeltelin vuosikaudet,

yksikseni ihmettelin

miksen löydä saivareita,

missä piilevät minulta

hengetön, täi ja lutikka,

- hiput russakka, isomus!

Periksi jo melkein annoin,

vaskoolin, hakun kadotin,

- tahallani hiiteen heitin;

onneni ei keltakulta,

- rikkaaksi lain ei minusta!

Vielä viime voimillani,

hikisenä, partaisena,

konttasin, kipusin, ryömin

- Pyhätunturin laelle!

Vähän päätäni kohotin,

- kohti taivoa tavoitin,

pystyyn noussut ei mun pääni;

osui katseeni sumea

- vain alas, Tenojoelle!

Mutta kas, kas kummaa kuului,

- kaukana Tenojoella

kuulsi kiiltävä isomus,

painava kuin raskas synti;

- kuusikymmentäkiloinen!

Oitis voimani palasi,

veri kiersi rinnassani,

- punehtuivat poskipielet,

juoksin lailla nuoren orhin,

kipaisin alamäkeä,

- Tenojoelle tykitin,

painuin polvelle, kosaisin,

sormeen sormuksen sijoitin,

- valkokultaisen viritin!

Sinne kauas tuntureille,

erämaapuron sijoille,

- jäivät vaskooli ja hakku!

Minulle mitättömälle,

- kullankaivaja-Kalelle,

riitti, ehkä arvannetkin,

- ajaksi lopun elämän,

kultakimpale, se ainut,

- se kuusikymmentäkiloinen!