Sinua minä ikävöin!

Kynttilä ihan elävä,

- ei ledi, vaan aivan aito,

loistaa hetken haudallasi,

- jouluaaton, kenties -päivän,

tapani on toive turha.

Elit vainen päivän yhden,

sua katsoin pienen hetken,

katsoin silmät kyynelissä

minuuttia tuskin viittä,

näin vain heikon hengityksen,

- lasikaappi esti kuulon.

Muista, tiedä en väriä,

hiuksiesi, silmiesi;

mukaisesti parhaan muiston,

kauniiksi sun mä totesin,

- olit vaimoni näköinen.

Valkoisissa vaatteissasi

sinut kannoin kirkkomaalle;

kiloissa mitätön taakka

perisynnin lailla painoi,

- kasaan painoi hartiani.

Tässä taasen kulkiessa,

kävellessä kirkkomaalta,

sinua minä ikävöin,

muistan murhetta, surua

- takaa vuosikymmenien.

Muistan myös minä iloita

pojistani pontevista,

joista vaimoni rakensi,

ihmiset tosi osaavat,

- kunnon Suomen kansalaiset.